Yhdistys Tutkimus Arkisto Kirjat Linkit Sivukartta
Artikkelit

UUTISET


Copyright ©
1999-2016
UFO-Finland ry

Arkisto > Artikkelit

Tommi Ruuskanen:
Kinnulan ufohuijauksesta jo yli 30 vuotta
Kaikki ufoharrastajat eivät vieläkään tiedä tapauksen todellista puolta

Aprillipäivänä 1971 Keskisuomalainen-lehdessä oli mielenkiintoinen reportaasi. Sen otsikko kuului seuraavasti: "Pieni olento ilmestyi eteemme metsässä lentävästä lautasesta", alaotsikkona oli teksti: "Kinnulan Kangaskylän mystilliset tapahtumat." Reportaasin lehdelle toimitti Kinnulan avustaja Mauno Ihanti. Vuonna 1990 Radio Jyväskylän haastattelussa hän paljasti "havaitsijoiden" keksineen tarinan, jonka kehittämiseen Ihanti itse osallistui.

Pekka Aliranta ja Esko Sneck olivat metsätöissä 5.2.1971 Kinnulan Kangaskylässä, kello oli 14-15 välillä ja päivä alkoi hämärtyä. Miehet lopettelivat töitään. Äkkiä noin 15 metrin päähän heistä laskeutui viisi metriä leveä ja 2-3 metriä korkea lautasen muotoinen esine. Alus jäi neljän jalan varaan. Aluksesta tuli ulos alle metrin mittainen, vihreä, robottimainen olento. Kun olento lähestyi miehiä, Aliranta käynnisti moottorisahan ja varautui näin kohtaamaan muukalaisen. Olento kääntyi takaisin alukseen päin. Aluksen sisällä näkyi ikkunassa muitakin olentoja. Aliranta syöksyi ja sai kiinni olentoa jaloista. Hänen täytyi kuitenkin irrottaa otteensa, koska käsissä tuntui polttavaa kipua.

Tällainen oli tiivistettynä tapahtumien kulku, joka sai aikanaan melkoisen kohun.

Tapani Kuningas kopioi jutun totena kirjaansa

Samana vuonna kyseisen jutun kanssa ilmestyi Tapani Kuninkaan kirja Ufojen jäljillä. Tapahtuma on kerrottu kirjassa hyvin seikkaperäisesti sivuilla 167-172. Kuningas kävi paikan päällä haastattelemassa silminnäkijöitä. Hän kertoo kirjassaan tapauksen luotettavuudesta: "Suoritetuissa tutkimuksissa ei ilmennyt mitään sellaisia seikkoja, jotka olisivat asettaneet miesten kertomuksen epäilysten alaiseksi. Ympäristön (lähinnä kotiväen) kielteinen asenne oli kuitenkin saanut aikaan sen, etteivät he enää halunneet puhua kokemuksesta muille".

Kuningas oli myös nähnyt Alirannan kädessä palovamman, jonka hän oli kertonut saaneensa ufomiehen jalasta. Palovamman aiheuttaja oli kuitenkin paljon maanläheisempi. Hyvän Kinnulalaisen aineen vaikutuksen alaisena Aliranta oli ottanut tulista hiilihankoa väärästä päästä kiinni ja käteen jäi "sorkanjäljet". Tästä syntyi ajatus sepittää hurja ufotarina.

Myös Tapani Koivula kopioi jutun totena kirjaansa

Vuonna 1988 ilmestyi Tapani Koivulan kirja Ufojen kosminen viesti. Kinnulan tapaus on kirjassa otsikoitu sivulla 110: "Kinnulalaismies ajoi takaa humanoidia." Koivula kirjoittaa: "Vaikka 70-luvun ufoaalto esiintyikin lähinnä Oulun korkeudella, ufohavaintoja tehtiin runsaasti myös muualla. Koko ufoaallon hämmästyttävin ufo- ja humanoiditapaus sattui Kinnulassa. Siellä suomalaismies uhkaili avaruusolentoa moottorisahalla ja yritti sen jälkeen ottaa pakenevan olennon kiinni paljain käsin. Voiko tällaista tehdä kukaan muu kuin suomalainen mies?"

Voiko tällaista juttua laittaa totena kirjaansa kukaan muu kuin suomalainen ufokirjailija, jolla ei ole lainkaan kriittistä ajattelua?

Mauno Ihanti oli värikäs persoona ja kunnianhimoinen toimittaja

Mauno Ihannin lehtimiesura kesti noin neljännesvuosisadan. Se oli hänelle koulu, josta ei todistusta jaettu. Kinnulan avustajana hän päätti kirjoittaa hyvän jutun jolla saisi mainetta ja huomiota. Ufojuttu toimi ja pian Mauno muutti Jyväskylään ja jo vuosikymmenen lopussa hän oli Vaajakoski-lehden päätoimittaja. Hänellä oli unelma olla neljän lehden kustantaja (Nelilehti Oy) jonka hän myös toteutti.

Hän myös sortui unelmiinsa. Hän halusi perustaa lastenlehden Toni Poni & Poliisikoira Rippe, joka olisi ollut vähintään yhtä laaja kuin Aku Ankka. Koko ajatus oli valmiiksi tuhoon tuomittu. Miljoonia maksanut mainoskampanja kaikkiin Suomen talouksiin olisi edellyttänyt valtavasti tilauksia. Tilauksia ei kuitenkaan tullut kuin muutama tuhat. Lehtimiehenä ja kustantajana Mauno Ihanti kulki omia polkujaan, hänelle eivät kelvanneet valmiit mallit. Hänen elämänsä viimeiset ajat olivat traagiset. Mauno Ihanti syntyi Kinnulassa 1951 ja kuoli Jyväskylän maalaiskunnassa 1996.


Lähteet:
Keskisuomalainen, Aluelehti Wessmanni, Ufojen jäljillä, Ufojen kosminen viesti, Radio Jyväskylä.

Äänitiedosto (koko 1.3 MB, kesto 3.54 min) on nauhoitettu Radio Jyväskylän lähetyksestä 23.11.1990. Ohjelmassa haastatellaan Keskisuomalaisen uutispäällikköä Heikki Marttilaa sekä yrittäjä Mauno Ihantia. Heikki Marttilalle selviää lähetyksessä että tapaus oli hyvä huijaus. Ohjelmassa on haastattelijana päätoimittaja Arvo Vuorela, jonka luvalla juttu on julkaistu.

takaisin ]