Yhdistys Tutkimus Arkisto Kirjat Linkit Sivukartta
Artikkelit

UUTISET


Copyright ©
1999-2016
UFO-Finland ry

Arkisto > Artikkelit

Matias Päätalo:
Avaruusteoria ja ufotutkimus & tiede

Tässä artikkelissa on tarkoitus pohtia avaruusteoriaa ja sen suhdetta ufotutkimuksen sekä ufoaiheen ympärille muodostuneiden organisaatioiden taustavaikuttajana.

Tieteelle ufo-ongelma oli alkuaan harmiton populaari-ilmiö. Vähitellen siitä tuli "häirikkö", joka jakoi yhtä hyvin tiedeyhteisön kuin suuren yleisönkin mielipiteet ja asenteet kahtia. Lehdistölle ja mediayhtiöille ufot ovat olleet koko historian ajan viestinnällinen tuotto-obligaatio, koska aina oli tarjolla joko myönteistä tai kielteistä uutisointia, tuloksen ollessa sama.

Eri maiden sotilaalliset puolustusjärjestelmät joutuivat turvallisuussyistä tekemään minimitason tutkimuksia laihoin tuloksin. Suuri yleisö ja poliittiset päättäjät ovat aina olleet sen verran hämillään ja epätietoisia ongelman laajuudesta ja syvällisyydestä ettei ufo-ongelmaa ole tutkittu tieteen perustutkimukseen läheisesti liittyvänä ilmiönä.

Ufohavaintojen syntymäkoti ei suinkaan ole USA, eikä New Mexicon Roswellissa. Silti eräänlaiseksi ufotutkimuksen isänmaaksi suurvalta USA on joutunut spontaanisti ja myöhemmin ehkä tarkoituksella. Tämä ei ole totuus, vaan mielikuva.

Vanhimmat ufoilmiöön kytkettävät havainnot löytyvät juuri Euroopasta, Lähi-idästä, Afrikasta ja Aasiasta. Aivan tarkkaa esihistoriaa ufo-tyyppisille ilmiöille ei tunneta. Tässä suhteessa Cro Magnon- ihmisen tekemät piirrokset kiekonmuotoisista esineistä tarjoaisivat nykytutkijalle kiinnostavaa materiaalia. Kiistelty sensaatiokirjailija Erik von Dänikenkään ei ole näihin Ranskan luoliin uskaltanut. Sitä paitsi tieteen piirissä Dänikenillä ei ole painoarvoa.

Ufo-ongelma on siinä mielessä ainutlaatuinen, että se on täydellisesti poikkitieteellinen, maailmanlaajuinen ja pitää sisällään myös yhteiskuntatieteelliset, sosiologiset, psykologiset, tekniset ja luonnontieteelliset ongelmat. Monet lisäisivät joukkoon myös parapsykologian, mutta tätä ei koko tiedeyhteisö vielä hyväksy.

Lähestymistapa ufo-ongelmaan on erilaisiin tapausselityksiin nojaava. Ufo-ongelman muodostavat erilaiset ufo-ärsykkeet, jotka hämmästyttävät havainnontekijää, eikä hän pysty tunnistamaan ilmiötä. Kyseessä on usein tunnistamaton lentävä kohde, unintentified flying objects, UFO.

Koko ufo-ongelman perussyy on yksinkertainen; se syntyy ihmisten kyvystä ja taidosta tunnistaa ja tulkita erilaisia ilmiöitä. Se johtuu myös ihmisten tiedoista hahmottaa laajojen ilmiöjoukkojen käyttäytymistä standardiolosuhteissa. Harvinaiset luonnon poikkeusilmiöt tuottavat useimmille vaikeuksia. Syntyy erilaisten väärintulkintojen kohinajoukko, jotka tutkijat seulovat joukosta erilleen. Kokenut ufotutkija havaitsee helposti luonnon ja teknisten ilmiöiden väärintulkinnat. Nämä ovat helposti selittyviä tapauksia, keskiarvo 90 %.

Vaikeasti selittyvät tapaukset jäävät aluksi tilapäisiksi ufoiksi - tunnistamatta. Jatkotutkimukset voivat selittää tapauksen perusteellisesti ja pudottaa havainnon ifo-luokkaan, tunnistettujen joukkoon, identified flying obects.

Eräs ufo-ongelman suurimpia viestintäkäsitteistön väärinymmärryksiä on havainnon ufo-tila. Totuushan on vain se, että havainto on jäänyt tunnistamatta - toistaiseksi ja havainnosta kertynyt materiaali on lepo- ja odotustilassa. Tästä materiaalista on syntynyt spekulatiivinen teoria avaruusvieraista. Totta on myös se, että avaruusteoria on hyvin mielenkiintoinen ja kiehtova. Tätä teoriaa ei kuitenkaan ole koskaan pystytty saattamaan sellaiseen muotoon, jota tieteellinen teorianmuodostus edellyttää. "Avaruusteoria" hehkuu mielivaltaisen spekulaation ja löysien hypoteesien ketjussa. On vain näennäistä, että uforaportit sisältävät suuren määrän viitekehyksiä maan ulkopuolisen älyn vierailusta maapallolle. Todisteketju on kuitenkin täysin puutteellinen ja ristiriitainen. Tieteen paradigma edellyttää todisteketjun jonka useiden, toisistaan riippumattomien tutkijaryhmien tulee vielä varmistaa - kuten tieteessä tapahtuu. Tutkijoiden tuoreessa muistissa on kylmäfuusiohysteria.

Roswell - avaruusteorian äitikö?

Jos pidämme Yhdysvaltoja ufotutkimuksen isänmaana, niin Uusi Meksiko on sen avaruustoiminnan syntypaikka. White Sands Missile Rangessa aloitti Yhdysvaltojen armeijan ohjusten testialue vuonna 1945. Juuri tänne tuli sata Saksan rakettiasiantuntijaa operaationimellä "Paperiliitin". Tätä joukkoa johti tunnettu Saturnus V raketin suunnittelija Vernher von Braun. White Sandsissa siis lauottiin aluksi pieniä "Lontoon kauhuja", V-raketteja.

Alueen lähituntumassa sijaitsee myös toinen historiallinen paikka. Täällä Robert Goddard testaili nesterakettejaan vuosina 1930-41. Paikka on kuuluisa Roswell, jonne väitetään haaksirikkoutuneen oikean "lentävän lautasen" erilaisten spekulaatioiden mukaan, vieraan sivilisaation avaruusaluksen. Roswellin tapauksesta on syntynyt jättimäinen määrä tutkimusaineistoa, lehtijuttuja, kirjoja, elokuvia ja tietysti väittelyitä. Roswell elää ainutlaatuista historiaansa ihmisten mielissä, tutkijoiden kiusaksi ja viranomaisten harmiksi.

Kuolematon ufotarina syntyi Roswellissa heinäkuun 3. päivänä vuonna 1947. Mitä sitten todella tapahtui? Sen jälkeen kun farmari Mac Brazel kiikutti tilan mailtaan jonkinlaisen ilma-aluksen kappaleita, joita ei voinut polttaa, eikä rikkoa. Lisäksi ne olivat keveitä kuin paperi ja joissain oli outoja hieroglyfejä. Paikallinen radioasema räjäytti tietopankin, kun yksi armeijan tiedottaja sekosi sanoissaan.

Virallinen tiedote oli armeijalle pulmallinen; Yhdysvallat vakoili nimittäin Neuvostoliiton mahdollisia ydinkokeita korkealle stratosfääriin lähetettävien Mogul-pallojen avulla. Roswelliin, armeijan mukaan, putosi yksi palloista. Vakuuttelua ei nielty silloin, eikä näytä tepsivän vielä nykyäänkään. Varsinkin lehdistö ja eräät ufotutkimusjärjestöt epäilevät, ettei kaikkea ole asiasta kerrottu. Uusi julkisuuslakikaan ei Yhdysvalloissa avaa kaikkia arkistoja.

Avaruuden aaveet jäivät asumaan ufo-ongelman ytimeen. Varsinainen lähtölaukaus "avaruusvierailulle" poksahti ihmisten mielikuvissa jo saman vuoden kesäkuussa 24.6.1947, kun yksityislentäjä, apulaissheriffi Kenneth Arnold teki kuuluisan hopeavati-havaintonsa. Lisäksi tapahtui jotakin muutakin. Vaikuttajayksilöt ja monet auktoriteetit antoivat lausuntoja, jotka noteerattiin näyttävästi kaikissa medioissa. Vuonna 1947 näyttää Yhdysvaltojen viranomaisilla alkaneen ufokiireet: USA:n ilmavoimat perusti vastahakoisesti Project Signin syyskuussa ja heti perään kenraaliluutnantti N. F. Twining kirjoitti ilmavoimien komentavalle kenraalille lautaskysymyksen* olevan jotain todellista, eikä pelkästään tekaistuja tai harhanäkyjä. Project Signin paineiksi kasautui 850 lautashavaintoa* yhtenä vuonna, joista 156 oli virallisia ilmoituksia ilmavoimille.

On hyvin ymmärrettävää, että maailma eli tuolloin sellaisessa poliittisessa jännityksessä, että kaikki ilmatilassa liikkuva haluttiin saada tarkkailun alaiseksi.

Avaruusteoria näyttää syntyneen myös Yhdysvaltojen ilmavoimien upseeriston keskuudessa. Project Sign- kaudella armeijan oma tutkimusryhmä toimitti ylempiin portaisiin tilannearvion, jossa lautasten (UFOjen) pääteltiin olevan peräisin ulkoavaruudesta. Tai mitä ei ollut tehnyt mikään maapallon valtio.

Ryhmä sai kylmän suihkun. Tilannearvio palautettiin nopeasti; johto vaati havainnoille nopeita luonnollisia selityksiä, eikä niiden syiden pohtimista. Avaruusteoria jäi kytemään mielikuvissa usealla taholla.

Project Sign muuttui 1950-luvun puolella Blue Book -nimiseksi ja toimi vuoteen 1969 asti Ohion osavaltiossa Pattersonin lentotukikohdassa. Yhdysvaltalaista ufotutkimuksen historiaa alettiin näin toden teolla kirjoittaa kentällä.

Hanfordin atomitehtaiden yllä vuonna 1952 neljä floridalaista lentäjää näki lautasmaisen esineen. Oli siirrytty nyt viestintäkauden ufojen maailmaan ja avaruusteoria pääsi vapaasti valloittamaan koko maapallon. UFO- termistä tuli koko maapallon kattava viestinnällisten mielikuvien muokkaaja.

Mitään kriittistä, tieteellisesti analysoivaa tutkimusta ei ollut. Tutkimus oli ainoastaan ilmapuolustuksen tarpeet huomioivaa ja suurta yleisöä rauhoittavaa. Tohtori J. Allen Hynek astuu kuvioon Project Blue Bookin aikaan. Hän yhtyy ufoille nauraviin ja saa "lempinimen" lentävien lautasten hautaaja numero 1.

Astronomian professorista ufotutkija

Tohtori J. Allen Hynek toimi 20 vuotta Yhdysvaltain ilmavoimien tieteellisenä neuvonantajana. Tuona aikana hän ehti tutustua satoihin mielenkiintoisiin ja eriskummallisiin tapauksiin ja tuhansiin ilmoituksiin. Lukemattomia kertoja Hynek joutui antamaan oman arvionsa erilaisista valoilmiöistä, jotka pätevän astronomin käsissä murenivat usein luonnollisiksi ilmakehän, tähtitieteen ja ihmisen tekniikan ilmiöiksi. Useissa tapauksissa kävi päinvastoin. Ilmiö kävi sitä kovemmaksi, mitä enemmän sitä tutkittiin.

Jopa niinkin iso lehti kuin The New York Times huomautteli ja piikitteli "suokaasuilla" ja sensaatiolehdet repivät ivaotsikoita. Tohtori Hynek toimi kuitenkin asiallisesti ja tiukasti todistajalausuntojen raportit ja olosuhteet huomioiden. Ilmavoimien oma ufotutkimus oli selvästi pintapuolista ja puutteellista, eikä siinä ollut lainkaan tieteellistä otetta. Se ei täyttänyt edes kansallisen turvallisuuden minimitarpeita. Hynek huomasi myös, että tutkimukset kentällä olivat riittämättömät, eikä hän saanut edes mielenkiintoisimpia tapauksia pöydälleen muuten kuin pyytämällä.

Lokakuun 6. päivänä vuonna 1966 kaikki muuttui. Coloradon yliopisto ja Yhdysvaltain ilmavoimat tekivät sopimuksen tieteellisen ufotutkimuksen perustamisesta. Odotukset olivat kovat USAssa ja koko maailmassa. Ajateltiin saatavan uutta lisävalaistusta ongelmaan, jota ilmavoimat ei hallinnut. Olipa tutkijoita, joiden mielen takalokeroissa väijyi jopa ratkaisun mahdollisuus ufo-ongelmaan.

Tieteellisen ufotutkimuskomitean johtaja, ydinfyysikko Edvard U. Condon oli ulkoisesti rehti, hyvämaineinen fyysikko, joka tunnettiin suorapuheisena monissakin kiistakysymyksissä. Aluksi hän esiintyikin ufoilmiöön puolueettomasti suhtautuvana tutkijana ja antoi auliisti haastatteluja maailman lehdistölle. Jo tutkimuksen kestäessä kenttäkokemusta saanut Hynek huomasi, ettei tiede ole aina sitä mitä tiedemiehet tekevät. Condonin komitea mm. kieltäytyi tutkimasta muutamia Hynekin esittelemiä ufotapauksia.

Ottaen huomioon komiteaa sisäisesti raastaneen erimielisyyden ja vuonna 1968 julkistetun 937-sivuisen raportin sisällön ja loppulausunnon yhteenvedon, yli 300 000 dollaria maksanut tutkimus tuotti 1000-sivuisen, ristiriitaisen raportin, jota sekä meteorologian prof. James McDonald että tähtitieteen prof. J. Allen Hynek kritisoivat tuoreeltaan. Myöhemmin Condonin raportin kimppuun ovat käyneet muutkin. Nimekkäin on Stanfordin yliopiston fyysikko Peter A. Sturrock, jonka 21 astronomille vuonna 1998 tekemänsä ufokysely osoitti mm. monia heikkouksia Condonin raportissa.

Peter A. Sturrock kokosi tiedemiespaneelin Stanfordin yliopiston suojiin ja julkisti raporttinsa samana vuonna. Sturrockin raportti oli päinvastainen kuin Condonin ja se antoi ufotutkimukselle uutta tuulta purjeisiin. Sturrock arvioi, että juuri tältä alueelta saattaisi löytyä uusia luonnon- ja fysiikan ilmiöitä, ja se on paljon se.

Nykyinen tieteellisempi ufotutkimus on paitsiossa. Hiljaista kehitystä on kuitenkin näköpiirissä Vaikka mediat tuottavat edelleen heikkolaatuisia ja propagandistisia ufo-ohjelmia, on ufoarvoitus edelleen suuri haaste ja tieteellinen ongelma. Avaruusälyn etsiminen ufoilmiön piiristä ei ehkä tuota tulosta, mutta jos sen avulla löydetäänkin jotain uutta ja meille tärkeää tieteellistä tietoa, sillä on merkittävä arvo tieteen omissa askelissa.

*UFO-termi ei ollut vakiintunut, puhuttiin UFOista ja lentävistä lautasista.


Kirjoittaja on freelance-tiedetoimittaja ja Tiede ja UFOT -tutkimusryhmän projektikoordinaattori.

takaisin ]