Yhdistys Tutkimus Arkisto Kirjat Linkit Sivukartta
Artikkelit

UUTISET


Copyright ©
1999-2016
UFO-Finland ry

Arkisto > Artikkelit

Geoff Falla:
Tähtitieteilijät ja ufot

Kuka tahansa meistä voi nähdä jotain outoa taivaalla. Saatamme seurata tavallista kirkkaamman meteoriitin kiitoa, nähdä sen jättävän valkoista vanaa sinelle jälkeensä, ennen kuin sen valo hälvenee, ja lopulta katoaa. Jos olemme onnekkaita, voimme nähdä miten satelliittiromu pirstaloituu kipinöiksi matkallaan ilmakehän läpi. Joskus kirkas tähti syttyy paikassa, jossa emme osaa odottaa sitä ja kun siristämme silmiämme nähdäksemme paremmin, tähteä ei enää näy. Sitten tajuamme, että nehän olivat auringon säteitä, jotka heijastuivat satelliitista! Näin kaikki mitä näemme voidaan yleensä selittää, mutta taivaalla voi kaarrella myös paljon sellaisia kohteita, joiden looginen selitys vaatii jo enemmän mielikuvitusta.

Kuulen joskus väitettävän, etteivät tähtitieteilijät näe koskaan ufoja, ja että juuri tästä syystä ilmiötä ei todellisuudessa ole. Tähtitieteilijäthän ovat taivaan tarkkailun ammattilaisia, joten heidän luulisi tietävän mikäli taivaalla liikkuu jotain mikä ei sinne kuulu. Tämä on hätiköityä päättelyä. Tähtitieteilijä ei näe taivasta kerralla kokonaisena, eikä kaukoputken linssiä voi sanoa laajakuvanäkymäksi. Tästä huolimatta tähtitieteilijät näkevät toisinaan ufoja. He eivät kuitenkaan raportoi näkemästään, tai keskustele ilmiöstä julkisesti. AAS:n (American Astronomical Society) vuonna 1976 tekemään kyselyyn osallistuneista, yli tuhannesta yhteisön jäsenestä, viisi prosenttia vastaajista vastasi kyllä kysymykseen: Oletko kokenut ufohavainnoksi luokiteltavan ilmiön. Luku on pieni, mutta merkittävä.

Observatoriot ja tähtitieteilijät ovat raportoineet useita havaintoja ufoista. Jo Dr. Clyde Tombaugh (1906 -1997) (sama mies, joka löysi Pluton) otti yhteyttä FBI:hin vuonna 1949 nähtyään New Mexicon taivaalla oudon kohteen. Tapahtuman todisti myös hänen perheensä. Tombaugh ei raportoinut ufohavainnoistaan tämän jälkeen, sillä hän luuli, ettei hänen raportointiaan julkistettaisi.

Toinen hyvä esimerkki on Dr. H. P. Wilkinsin (1896-1960) tekemä havainto Länsi-Virginiassa 1954. Hän näki kesken luentokiertueensa, miten kolme ovaalin muotoista kohdetta liikkui vastatuuleen. Kaksi niistä liikehti hitaasti, mutta kolmas sukelsi katsehetkellä pilviverhon taakse. Wilkins oli elinaikanaan yleisesti arvostettu tähtitieteilijä, jonka työtä kuupintakartoituksen saralla pidettiin edistyksellisenä.

Monte Izanen tähtitieteellinen observatorio (Kanariansaarten pohjoisosissa sijaitsevassa Galdarin kunnassa) piirtyi globaalille ufokartalle vuonna 1976. Tapaus eteni raportin mukaan seuraavasti: Ensimmäisen havainnon tekivät henkilöauton kuljettaja, ja kyydissä ollut matkustaja. Kohde/ufo oli muutaman jalan korkeudella maasta. Kohde vaikutti pallomaiselta, liki läpinäkyvältä, ja sen sisältä erottui pitkiä tummia figuureja. Sitten, auton radio sammui. Kolme tähtitieteilijää, jotka seurasivat tilannetta observatoriosta käsin, kuvailivat kohteen kirkkaaksi palloksi, jonka keskiosa kiersi itse kohdetta. Kohde lähestyi observatoriota, kunnes teki 90 asteen käännöksen, ja poistui näkyvistä kovalla vauhdilla. Tähtitieteilijät eivät itse osanneet selittää näkemäänsä.

Vastausta jäi odottelemaan myös Azerbaidzanin pääkaupungista, Bakusta, 10.1999 raportoitu ufohavainto. Useat tiedemiehet, myös tähtitieteilijät, yllättyivät kun he näkivät kesken kaiken Shemakhan observatoriossa pidettyä tiedekonferenssia, suuren kiekon muotoisen kohteen hummailevan heidän yläpuolellaan useita minuutteja. Kohde saatiin tallennettua videonauhurille. Paikalla olleet tekivät tapauksesta oman tutkimuksensa, jossa he totesivat yksimielisesti, että kyseessä oli ufo, joka ei ollut maallista alkuperää. He kielsivät, että kohde olisi ollut ilmakehän tuottamana ilmiö.

Uforaportteja kirjataan siis maailmanlaajuisesti. Todistajia löytyy joka yhteiskuntaluokasta, ikään, ihonväriin, tai ammattiin katsomatta. Näiden raporttien kautta ufoilmiötä voidaan tutkia sen tarvitsemalla tavalla. Vakuuttavimmissa ufotapauksissa todistusaineisto ei rajoitu pelkästään silminnäkijähavaintoihin. Kun tunnistamattomasta kohteesta saadaan kuvamateriaalia, tutkahavaintoja, tai muuta fyysistä todistusaineistoa, on selvää, että ilmiöllä on totuuspohjansa. Tästä on esimerkkinä 1997 Standfordin yliopiston professori Peter Sturrockin johtaman työryhmän tutkimus, jossa he käsittelivät muutamia merkittävimpiä ufotapauksia, ja tulivat siihen tulokseen, että aihepiiri ansaitsisi tiedeyhteisön täyden huomion.

Tiedotusvälineet käsittelevät ufoaihetta ylimalkaisesti, jos ollenkaan. Jos uutisjuttu tehdään, se höystetään huumorilla. Ja sitten, median uutisoidessa uskomatonta ufospektaakkelia, areenalle astuvat Jääräpäät. Nämä ovat "asiantuntijoita", jotka eivät ensinnäkään tutustu todistusaineistoon, vaan tarjoavat perusskeptisiä selitysmalleja, kuten suokaasu, Venus, hätäraketti, sotilassoihdut...

On selvää, etteivät kaikki tiedemiehet suhtaudu avoimin mielin sellaiseen ilmiöön, joka ei korreloi vallitsevan tieteellisen teorian kanssa. Daily Telegraph -sanomalehden tiedetoimittaja Adrian Berry on myöntänyt, että tiedepiirit hylkivät järjestelmällisesti paranormaaleja ilmiöitä, ja siinä samassa myös ufoja. Hän kertoi 1990 kirjoittamassaan artikkelissa, että "näitä ilmiöitä hyljeksitään, sillä jos ne olisivat totta, tieteen tukipylväät alkaisivat narahdella uhkaavasti". Tämä on siis pääsyy sille, miksi tiedeyhteisöt pitävät mieluummin kiinni vanhoista teorioistaan, kuin lähtisivät tutkimaan ufoilmiötä avoimin mielin ja rehellisin tarkoitusperin. Tämä on sääli, sillä kehitys jää junnaamaan paikoillaan tiedon uusilla osa-alueilla. Tiedemiesten pitää varjella ammattimainettaan, totta kai. Mutta se ei ole aina viisasta, sillä se saattaa johtaa harhakäsitykseen siitä, että maailmankaikkeus on jo tutkittu puhki, eikä mitään uutta tutkittavaa enää ole.

Kysymys kuuluukin: Mitä ufot ovat? Mikä niiden alkuperä oikein on? Ennen tiedettiin, että meidän aurinkokuntamme on ainoa laatuaan. Ja sitten, 1995, huomattiin, että hei, siellähän on muitakin planetaarisia tähtiä! On hyvin mahdollista, jopa todennäköistä, että muuallakin maailmankaikkeudessa on älyllistä elämää. Mutta koska tiedämme, ettei kukaan voi matkustaa valonnopeutta nopeammin, ufot eivät voi olla meille vieraan sivilisaation aluksia. Jos katsotaan tieteen kehitystä viimeisen sadan vuoden aikana, voimme kuitenkin olettaa, että tämän hetkiset käsityksemme fysiikasta eivät ole kiveen hakattuja totuuksia.

En kehota ketään allekirjoittamaan ET-hypoteesia tältä istumalta. Se mahdollisuus on kuitenkin aina olemassa, mutta vaihtoehtojen skaalaan liittyvät vielä muut paranormaalit ilmiöt, joita tiede ei ole vielä kyennyt selittämään tyydyttävästi. Ne, jotka ovat tutustuneet todistusaineistoon tietävät, että silloin tällöin taivaalla liikkuu jotain meille vielä tuntematonta. Sturrockin johtama työryhmä kiinnostui eritoten niistä tapauksista, joissa ufojen todettiin vaikuttavan sähköjärjestelmien toimintaan. Tämänlaiset tapaukset ovat ufologian ydinkysymyksiä, sillä ne antavat näyttöä selittämättömästä. Vasta niiden tutkiminen voi antaa tarvitsemiamme vastauksia. Muuten, vaikka monet uforaportit jäivätkin FOIA:n ulkopuolelle, tutkimusmateriaalia riittää meille vielä hyväksi aikaa.

Totuuden ja todistusaineiston haalinta siis jatkuu. Kukapa tietäisi mistä ufot tulevat? Oikealta! Vasemmalta! Ehkä edestä tai takaa. Tulevatpa mistä tulevat, mutta jos kuulet jonkun väittävän etteivät tähtitieteilijät näe koskaan ufoja, tiedät miten suhtautua moiseen.

Suomennos Lauri Tervonen 2008

takaisin ]