Yhdistys Tutkimus Arkisto Kirjat Linkit Sivukartta
Artikkelit

UUTISET


Copyright ©
1999-2016
UFO-Finland ry

Arkisto > Artikkelit

Matias Päätalo:
Ufot ovat suuri globaalinen ongelma ja vaatisi tieteellistä tutkimusta

Monissa juhlapuheissa tämän huipputeknologian aikana hehkutetaan saavutuksista ja tuloksista korkealle vitsien ja huumorin säestyksellä. Oma vaatimaton toiveeni olisi vain saada tällä jutulla aikaan ajattelua. Laaja monisyinen, täynnä lieveilmiöitä, arvoituksia ja värikkäitä tulkintoja oleva ufoilmiö on kaaostila ja lukuisten taustakohinoiden varjostama. Ufotutkimuksen vaikeutta lisää hyvin organisoidun kansainvälisen tieteellisen tutkimuksen puuttuminen, jonka luomista suuntaviivoista tiedeyhteisöt voisivat saada luotettavaa tietoa.

Oma subjektiivinen havaintoni on, että useat tärkeät ufotutkimukset ovat maailmalla epäonnistuneet ja epäonnistuneet nimenomaan tutkimussuorituksina. Ne ovat jääneet vaille tieteellistä painoarvoa. Kuitenkin näissäkin tutkimuksissa on pisara uutta tietoa, luonnon tai oman psyykeemme ominaisuuksista kertovaa tietosirujen kokoelmaa, jotka vasta kaukaisessa tulevaisuudessa osataan panna luonnonjärjestyksessä oikealle paikalleen.

Kokemukseni mukaan koko valtava maailmankaikkeus, kaikkine ilmiöineen on paras yliopisto, jossa voimme ilman lukukausimaksuja - ja opintolainoja opiskella lähes kaikki samat asiat kuin luokkahuoneiden sisälläkin. On vain oltava kiinnostus ja halu tehdä havaintoja kaikista luonnon ilmiöistä. Ero tuleekin ilmiöiden tulkinnassa ja teknisistä rajoista. Tutkijakoulutuksessa ilmiöt pannaan järjestykseen ja niistä pyritään luomaan mahdollisimman kattava teoria. Ufoista ei ole kunnollista teoriaa.

Kaikki maailmankaikkeudessa (olevaisuudessa) havaittavat ja havaintojemme ulkopuolelle jäävät ilmiöt ovat vuorovaikutuksessa ja kausaalisissa suhteissa toisiinsa. Monissa luonnonilmiöissä on tämän" maailmankaikkeus yliopiston" lehtoreita, joiden luomat ärsyttävät vinkit saattavat opettaa ihmiskuntaa, yksilöitä, jopa tutkijanerojammekin. Otan esimerkin; ensimmäiset historiamme aamusarastuksessa olleet esi-isät saattoivat grillata ensimmäiset lihapalansa salamaniskun synnyttämän metsäpalon hiilloksella, ja huomasivat tulen hyödyllisyyden. Nobel-palkinto tästä oli ehkä vähän isompi reisipaisti. Tulenkäytön oppiminen on silti ollut tavattoman hidas prosessi.

Erich von Däniken olisi välttynyt kirjoissaan monilta virheiltä, jos olisi jaksanut tutkia historiaa, arkeologiaa ja ihmiskunnan älyllistä tietokertymää pintaa syvemmältä.

Monia nykyajan tutkijoita on hämmästyttänyt, miten Demokritos kreikkalainen yli 400 vuotta ennen ajanlaskumme alkua muodosti lähes oikean atomiteorian. Hän päätteli kaiken aineen muodostuvan jakamattomista hiukkasista atomeista. Hän erehtyi vain jakamattomuudessa ja alkeishiukkasten määrässä. Atomi voidaan halkaista pommittamalla sitä neutroneilla. Jos luonto olisikin järjestänyt siten kuin Demokritos ajatteli, meillä ei olisi ydinvoimaa, eikä atomipommia, mutta tekniikkamme olisi samalla tasolla, vain hiukkasen erilaisessa muodossa.

Moniongelmainen opettaja

Tiedon kerääntymisen ja tutkimuksen valtatieltä ihmiskunta ei voi enää poiketa muuten kuin suuren taantuman kautta. Monet ovat arvelleet, että Demokritosta auttoi savun ja udun katselu - suuri yliopistomme, tiedon valtatien varrella.

Äkkipikainen ja oikullisesta luonteestaan tunnettu nero Isac Newton keksi tarinan mukaan vetovoiman omenoiden rapistessa maahan, jos se oli totta, ehkä tapahtuma selkeytti jo Newtonin aivoissa muhinutta yhtälöä. Myös fyysikko Nils Bohrin väitetään nähneen unessa atomimallinsa.

Monet amatööriastronomit, harrastajat ovat keksineet William Herschellin ajoista nykypäivään tahtitaivaalta uusia asioita, pelkästään ahkeran havainnoinnin tuloksena. Herschell, jota vanhakielisesti kutsutaan kiintotähtitieteen isäksi, luetteloi tuhansia tähtiä, galakseja sekä keksi muun toiminnan ohella infrapunasäteilyn, osan sitä spektriä, jota ufotutkimus voi myös hyödyntää.

Otan varovaisen askeleen sen mahdollisuuden puolesta, että myös vaikea moniongelmainen ufo-probleemi voi olla ihmiskunnan opettaja ja sisältää sellaista tietoa, jota me ehkä tulevaisuudessa tarvitsemme. Emme vain ole oppineet lähestymään ja tutkimaan tätä ilmiöskaalaa oikeilla metodeilla.

Viime vuosina on ufokäsitteen ympärille muodostunut myös monien asenteiden ja aatteiden ryppäitä, joilla ei ole mitään tekemistä tieteellisen ja kriittisen ufotutkimuksen kanssa. Onneksi Suomessa on oltu realistisempia kuin muissa maissa.

Muodostamme ufoilmiölle usein selittävän kausaalimallin, vain havaintojemme, uskomusten ja arkikokemusten sekamelskasta ja muokkaamme sitä vielä tunteiden ja mieltymystemme mukaan. Tällaiset uskomuspohjaiset selittävät teoriat ovat asenteellisia, tunnepitoisia eivätkä ne kestä tieteellistä tarkastelua. Meidän olisi opittava matematisoimaan uusia malleja ja todennäköisyyksiä ufo-ongelman ympärillä. Siksi ufotutkimus tarvitsee metodologiaa, fysiikkaa ja matematisointia. Tämä ei sulje pois niitä monia mahdollisuuksia että intuitiiviset kykymme, ahkera ilmiöiden seuranta ja looginen päättelymme, joutuu luonnon tapahtumien myllytykseen ja ohjaa ajatteluamme teoreettisiin likiarvoihin. Silloinkaan se ei ole tieteellistä totuutta vaan hyvä arvaus.

Jos satut olemaan asenneskeptikko tai ufojen vastustaja, asennelukkiutuma estää usein hyväksymästä yksinkertaisintakaan tosiasiaa. Asenneskeptikko moukaroi toisten ajatuksia ja malleja. Tieteellisen ajattelun taas tulee olla joustavan kriittistä ja vain se mahdollistaa yksilön tulla toimeen selvittämättömien arvoitusten kanssa. Olin kuukivinäyttelyssä sanomalehti Kalevan kutsuvieraana nuorena miehenä, heti kuulennon jälkeen. Tapasin Oulun yliopiston maantieteen laitoksen johtajan prof. Uuno Varjon. Keskustelumme aikana hän ilmoitti olevansa ufojen vastustaja. Minulle ei milloinkaan selvinnyt mitä hän todella tarkoitti?

On aika valitettavaa, jos kovan luokan arvoitukselliset ufotapaukset lankeavat uskomuspohjaisten selittävien oletusten syliin, kun heikon todistusaineiston vuoksi selittävää teoriaa ei voida luoda. Tässä on ongelma. Tähän markkinarakoon mahtuvat avaruusalusolettamat, kontaktit, ja kultti-yhteisöt. Voi tietysti aina nähdä päiväunia kun kenttätutkimusten laatu ja tarkkuus paranevat soveltuviksi yliopistotutkimuksen tai jopa väitöskirjamateriaaliksi.

Ufoarvoitus on suuri globaalinen, tieteen ja sivilisaatiomme ongelma. Se voisi metaforaa käyttäen, sanoa funktioituneen koko ilmiömaailman, jokaiseen atomiin, koko ihmiskunnan psyykkiseen minuuteen, ehkä geeniperintöömmekin. Ongelma voi olla ihmiskuntaan sisään rakentunut monien ilmiöiden funktio, jossa tunnetut ja tuntemattomat ilmiöt tuottavat illuusioita ja ufon tyyppisiä ärsykkeitä, joista on hyvä luikahtaa psykologi Carl Gustaf Jungin jäljille. Ehkä hän oli oikeassa monessa asiassa, mutta kaikissa nykyisissä selittämiseen pyrkivissä mielipiteissä on heikkouksia. Sillä teorioita ei vielä ole. Tieteellisiä, kelvollisia selitysmalleja ei ole luotu.

Viipaloitu tiede

Ufot ovat myös todellisuuden käsitteen ongelma. Sekä fyysikot, että filosofit ovat joutuneet todellisuuden käsitteen määrittelyssä pulmalliseen tilanteeseen. Olemmeko samassa pisteessä kuin Platon aikoinaan? Hän ymmärsi tosiolevan näkyvän maailman takana olevaksi. Tämä takamaasto on kuitenkin aina paljastanut hitusen itseään.

Huipputeknologiamme valloittama tiede ja tajuntamme on luonut käsiteympäristön, jonka mukaan vain se on todellista, joka tunnistetaan tieteen rationaalisin keinoin. Tämä perusajatus ei poissulje, etteikö tähän kuuluisi irrationaalista aineista, jota rationalismi ei tavoita. Tutkijat myöntävät, tieteen verkon läpi uivan paljon todellisuuteen kuuluvia ilmiöitä, joilla on tärkeä osa kokonaisuudessa.

Nykytiede on viipaloitu kapeisiin eritysalueisiin ja kiinnostus kokonaisuuksiin on vähentynyt. Koska todellisuuteen kuuluu suuri määrä yksittäistapahtumia ja mahdollisia irrationaalisia ilmiöitä, todellisuuden kokonaisuuden hahmottaminen vaikeutuu, koska rationalismi ei voi aineistoa käsitellä.

Tiede voi aina luvata verkkonsa tihentyvän, mutta kaikissa tapauksissa se ei onnistu. Irrationaalinen ilmiö voi olla kuin mutatoiva virus, joka karttaa kaikki verkot. Ufo-ongelma ei välttämättä ole tällainen virus vaikka nämä piirteet kannattaa huomioida.

Fyysikko Nils Bohr painotti aikanaan, ilmiöt käsitettäväksi kokonaisuutena, jossa kaikki vaikuttavat asiat huomioidaan. Hän pyrki eristämään ilmiön niin täydellisesti, että sitä voitiin tarkastella kuten fysiikassa tarkastellaan suljettuja systeemejä Tutkimus kohdistuu kaikkiin kohteisiin, joissa tapahtuu muutoksia, mutta vuorovaikutuksia muun ympäristön kanssa, Bohr ei huomioinut.

Bohrin ajattelun mukaan mikrofysikaaliseen ilmiöön kuuluu koko laitteisto, jolla ilmiötä tutkitaan. Havainnon tapahtuessa, kaikki tutkittava on vuorovaikutuksessa havaintolaitteiston kanssa, eikä systeemejä voi vuorovaikutuksen vuoksi erottaa laitteistosta, vaan tilanne on kokonaisuus, johon kuuluu laitteet ja tutkimuksen kohde.

Tämä pätee nykypäivän ufotutkimukseenkin; laitteet ja menetelmät, joilla systeemit tuodaan esiin, määrittelevät sen tilanteen, jossa systeemejä tutkitaan. Perustelu on selvä ja yksinkertainen. tutkittavat on saatettu tiettyyn tilaan, joten havainnoissa käytetty laitteisto on otettava mukaan käsitettä luotaessa. Se kuvaa ilmiötä tietyssä tilanteessa ja ympäristössä. Mutta kaikki tämä on vielä rationalismia.

Todellisuuden rajat

Todellisuuden rajoja voidaan etsiä myös tuomalla mukaan havaitsijan psyyke ja tajunta. Nils Bohr ei välittänyt paljoa psyykestä. Sen sijaan toinen huomattava fyysikko Wolfgang Pauli, jolla on osuus neutriinojen löytymisessä, ottaisi mukaan myös havaitsijan tajunnan ja aistit, joita henkiset kykymme dominoivat. Tulokset yleensä tulkitaan ja koetulokset eivät sellaisenaan ole objektiivisen todellisuuden ominaisuuksia. Löytöjen tulkinta perustuu ihmispsyyken rakentamaan teoriaan. Tämä tulee monissa ufohavainnoissa eteen kaksinkertaisena, koska havaintolaitteistona on usein aistit ja ihmisen tajunta. Inhimillinen ensikuva ilmiöstä on havaitsijan, toinen on tutkijan.

Ensimmäisen vaiheen tutkimuksessa löytöjen tulkinta ei suinkaan anna kokonaiskuvaa ufoilmiöstä. Vasta jälkianalyyttinen, kriittinen tieteelliseen metodiikkaan pyrkivä ufotutkimus on ainoa tie päästä eteenpäin pitkällä aikavälillä ja saada myöhemmin ufotutkimukselle sille kuuluva arvostus tieteen ja päättäjienkin piirissä.

Tämä kuitenkin edellyttää, että tutkimus todella tuottaa uutta tietoa tavalla tai toisella ja pääsee irti kvasitieteen ja nollatutkimuksen imagostaan. Uskomuspohjaiset äärilaidan selittävät mielipiteet eivät ole tiedettä.

Kun välillä puhuin todellisuuden käsitteestä, olen sitä varten tutustunut Nils Bohrin, Markus Fierzin ja Wolfgang Paulin ajatuksiin. He kävivät kirjeitse mielenkiintoisia keskusteluja. Molempia kiehtoivat trinitääriset ja kvaternääriset ajattelun suunnat ja tavat. Trinitääriset ajattelijat ovat platonisteja tai karteesiolaisia, heille rationaalisuus ja looginen päättely oli tie totuuteen, josta ei tingitty. Kvaternääriset ajattelijat sisällyttivät tiedon etsintään myös irrationaalisuuden. Trinitäärikkö on analysoija ja kiinnittää huomionsa yksityiskohtiin. Kvaternäärikkö mielellään korostaa intuitiivisen kokonaisnäkemyksen tärkeyttä ja tinkii loogisuudesta.

Tutkijamaailmaan heijastettuna tämä kuvaa lyhyesti; trinitäärikkö on specialisti ja kvaternäärikkö etsii kokonaisuutta. Lukijat voivat testata heti kumpaa ajattelun suuntaa katsoo edustavansa. Ufotutkimus tarvitsee kumpaakin. Ufot ovat selvä, mutta samalla laaja , moniongelmainen haaste tieteelle ja meille kaikille. Voimme silti varautua henkisesti mahdollisuuteen, että joudumme tarkistamaan kaikkia ufoista luomiamme mielikuvia ja käsitteitä. Kenties olemme olleet koko ajan harhapoluilla.

Kirjoitus on Matias Päätalon uudelleen muokattu ja päivitetty avauspuhe Pudasjärven Ufokonferenssissa vuonna 1998.