Yhdistys Tutkimus Arkisto Kirjat Linkit Sivukartta
Artikkelit

UUTISET


Copyright ©
1999-2016
UFO-Finland ry

Arkisto > Artikkelit

Tommi Ruuskanen:

Matias Päätalo 1941-2009




Jätä illalla ovi avoimeksi.
Tulen yöllä uneen
sinua tapaamaan.
- Tuomas Anhava-








Suomalaisen ufotutkimuksen uranuurtaja Matias Päätalo siirtyi luotamme tähtiin pitkällisen sairauden uuvuttamana 18.9.2009.

Kävin viimeisen kerran sairaalassa tapaamassa Matiasta vain puoli vuorokautta ennen hänen poismenoaan. Vaikka fyysiset voimat olivat lopussa, Matiaksella oli paljon kirkkaita ajatuksia ufotutkimuksen eteenpäinviemiseksi. Hän piti erityisen tärkeänä jatkaa tutkimusta tieteellisellä linjalla.

Matias oli tavattoman paneutunut ufotutkimukseen ja tähtitieteeseen. Hän kirjoitti näistä aiheista satoja lehtikirjoituksia ja kolme kirjaa tiedettä popularisoiden. Hän suhtautui ennakkoluulottomasti kaikkiin asioihin ja uskalsi ottaa yhteyttä keneen tahansa asiantuntijaan, poliitikkoon tai virkamieheen. Matias ei koskaan lopettanut totuuden etsimistä. Sairasvuoteeltaankin hän nousi toviksi voimien salliessa tietokoneen ääreen kirjoittamaan ja etsimään tietoa sekä lepäsi välillä keräten voimia. Hän jaksoi loppuun saakka olla mukana ufotutkimuksissa, vaikkei lopullista vastausta ollutkaan näkyvissä.

Matias ei koskaan "kääntynyt" rajatieteeseen, hän asetti selvät linjat toiminnalle. Hän oli itsenäinen ajattelija ja realisti. Sekä ehdottomasti oman tiensä kulkija. Hän kertoi tämän olleen hänen vahvuutensa sekä heikkoutensa.

Tiede- ja ufot -tutkimusryhmän koordinaattorina Matias kutsui ryhmän koolle vähintään pari kertaa vuodessa. Kokoonnuimme välillä Esko Hämeen omistaman Masterkilven tiloissa tai Oulun Yliopistolla tohtori Lasse Jalosen vieraana. Ryhmä piti yhteyttä toisiinsa puhelimella ja sähköpostilla. Yleensä loppukesällä tai syksyllä kokoonnuttiin illan hämärtyessä pitempään palaveriin. Usein näiden palaverien pohjalta syntyi käyttökelpoisia tutkimussuuntia, joiden avulla tutkittiin ja ratkaistiin ufotapauksia.

Allekirjoittanut, Matias Päätalo sekä Jukka Rosberg kokoonnuimme usean vuoden ajan viikoittain erään oululaisen huoltoaseman kahvioon ufo-keskusteluun. Kävimme läpi tuoreimmat ufotapaukset ja usein Jukka ja minä annoimme vinkkejä ja palautetta Matiaksen kirjoituksiin liittyen.

Matiaksen vahvasta luonteesta kertoo sekin, että kolme viikkoa ennen kuolemaansa hän järjesti ystävilleen ja sukulaisilleen lämminhenkisen ja mukavan muistelutilaisuuden kesämökillään. Tilaisuudessa nautittiin hyvää ruokaa, kuunneltiin live-musiikkia ja muisteltiin menneitä tapahtumia. Lähtemättömästi mieleeni jäivät tuossa tilaisuudessa Matiaksen lausumat sanat: "Minun aikani koittaessa lähden levollisin ja hyvillä mielin, sillä olen saanut viettää elämäni teidän, minulle tärkeiden ihmisten seurassa."

Matiaksen työhistoria on esimerkillinen jokaiselle ufotutkijalle. Jotta ufoja voi harrastaa, pitää pöydässä olla leipää ja särvintä. Mainos- ja markkinointialalla hän työskenteli yli 40 vuoden ajan, vuoteen 2009 saakka. Koulutukseltaan hän oli tiedottaja (MTi) ja mainoshoitaja (MAT). Ansiokkaasta elinkeinoelämän palveluksesta Matias sai vuonna 1996 Kauppakamarin hopeisen ansiomerkin ja vuonna 2005 Markkinointi-instituutin kultaisen ansiomerkin.

Matias saavutti virallisen eläkeiän vuonna 2004, mutta jatkoi työskentelyään freelancerina kunnes sairaus sai yliotteen. Viimeisen kolmen vuoden aikana hän kirjoitti kolme kirjaa, joista kaksi on julkaistu UFO-Finland ry:n kustantamana ja yksi hänen omana kustanteenaan. Lisäksi Matias piirsi avaruusaiheisia tauluja ja piti niistä näyttelyn tiedekeskus Heurekassa kesällä 2008. Matiaksella oli kirjailijana ainakin yksi haave, jota hän ei kerinnyt toteuttaa. Hän halusi kirjoittaa kirjan pitkästä, yli 10 vuotta kestäneestä taistelustaan vakavaa sairauttaan vastaan.

Tähtitiedettä Matias harrasti lapsesta saakka, 60 vuoden ajan. Tähdistä olemme tulleet ja tähtiin meidän on jälleen palattava.