Yhdistys Tutkimus Arkisto Kirjat Linkit Sivukartta
Myynnissä
Kirjatilaus
Kirjaesittelyt
Käytetyt kirjat

UUTISET


Copyright ©
1999-2016
UFO-Finland ry

Kirjat > Kirjaesittelyt

Ruppelt, Edward J.:

The Report on Unidentified Flying Objects

Doubleday, N. Y. 1956, (www.nicap.org. 26.11.2003), alkup. 243 sivua

Edward J. Ruppelt toimi vuosina 1951-1953 USA:n ilmavoimien ufotutkimuselimen, Project Blue Book'in, johtajana. Ruppelt vakuuttui ufojen todellisuudesta ja julkaisi vuonna 1956 kirjansa "The Report on Unidentified Flying Objects", josta on tullut ufologian klassikko.

Heti kirjan alussa Ruppelt kertoo esimerkkejä siitä, miksi hän vakuuttui ufojen todellisuudesta. Ensimmäisenä esimerkkinä hän kertoo miten ilmavoimien erään tukikohdan tutka havaitsi ufon ja kaksi hävittäjää lähti ottamaan selvää, mistä oli kysymys. Toinen hävittäjistä kohtasikin ufon ja tulitti sitä konekivääreillään, mutta myöhemmin tukikohdan päällikkö vaati, että tapauksesta laadittu raportti poltetaan. Vaatimuksesta huolimatta tukikohdan tiedotusupseeri säilytti yhden kopion raportista ja näytti sen Ruppeltille ennen kuin sekin poltettiin.

Toisena esimerkkinä Ruppelt kertoo kahdesta Pentagonin everstistä, jotka lentäessään kohtasivat kolme deltasiipistä ufoa, joiden yläosassa oli nokasta perään ulottuva evä, muttei mitään näkyvää ohjaamoa tai peräsintä. Deltasiipiset ufot väistivät viime hetkellä everstien lentokoneen. Everstien asema oli Pentagonissa sellainen, että heidän tiedossaan oli kaikki ilmavoimien konetyypit, mutta siitä huolimatta he eivät pystyneet tunnistamaan näitä lentäviä kohteita.

Ruppelt kertoo, että hänelle oli käytettävissään "kymmenen henkilöä ja useita eri tieteenalojen asiantuntijaa, mutta tästä huolimatta 15-20% tapauksista jäi tunnistamatta." Ruppelt kertoo myös, miten kaikki raportit, joissa mainittiin jotakin ufojen miehistöistä, eli humanoideista, viskattiin suoraan "C.P." -kansioon. (C.P. = Crackpot = tärähtynyt).

Kirjassaan Ruppelt käy läpi ufohistorian ns. klassikot kuten Arnold, Mantell, Chiles-Whitted, jne., ja omistaa kokonaisen luvun ns. Lubbock-valoille. Lubbock-valoille on tarjottu kaiken maailman selityksiä alkaen linnuista, katuvalojen heijastuksista, jääpilvistä ja päätyen avaruusaluksiin. On näin ollen erittäin mielenkiintoista nähdä, minkä selityksen Ruppelt antaa, koska hän itse tutki tapausta. Ruppelt kertookin, että eräs tiedemies oli kuukausien työn jälkeen löytänyt vastauksen Lubbock-valoille, ja että kyseessä oli eräs luonnonilmiö. Mutta Ruppelt ei kerrokaan, mikä tämä selitys oli, eikä paljasta tiedemiehen nimeäkään, joten lukija ei viisastu tästä sen enempää.

(Lubbock-valot on tämän kirjan kansikuvana. Vuonna 2001 Donald R. Burleson, joka on Eastern New Mexicon yliopiston ATK-päällikkö, tutki näitä valoja tietokoneella ja suurensi yhden näistä valoista. Suurennetussa kuvassa näkyy selvä mehiläisen hunajakennostoa muistuttava kohde, eli se koostui useista kuusikulmaisista kennoista - BB).

Ruppeltin kirjassa on runsaasti ilmavoimien lentäjien raportteja ja tietysti myös selostus ns. Washingtonin "karusellista" heinäkuussa 1952, jolle Ruppelt omistaa kokonaisen luvun. Tähän liittyen Ruppelt kertoo erään asian, josta on tullut eräs ufologian suuri mysteeri:

"Pari päivää ennen tapahtumaa (ns. Washingtonin "karuselli" - BB:n huom.) minä ja eräs viraston tiedemies, jonka nimeä en voi paljastaa, keskustelimme lisääntyvästä raporttimäärästä. Keskustelimme noin pari tuntia ja kun olin lähdössä, niin hänellä oli vielä yksi lopullinen kommentti, eli ennustus. Tutkittuaan raportteja ja keskusteltuaan työtoveriensa kanssa hän oli sitä mieltä, että istuimme ruutitynnyrin päällä, joka oli täynnä lentäviä lautasia. ?Muutaman päivän sisällä?, hän sanoi, ?tulette näkemään kaikkien aikojen uforyntäyksen. Havainnot tehdään Washingtonissa tai New Yorkissa, luultavasti Washingtonissa.?"

(Pari päivää myöhemmin alkoikin Washingtonin yllä kuuluisa Washingtonin "karuselli". Mutta Ruppelt ei ikinä kertonut, kuka tuo tiedemies oli tai missä virastossa hän työskenteli. Tiedemies ei myöskään kertonut millä tavalla hän pystyi ennustamaan ufohavaintojen paikan ja ajan.)

Varsin mielenkiintoista luettavaa on Ruppeltin selostus siitä, miten hän "tarttui lennossa kaikkiin tiedemiehiin", jotka vierailivat Ruppeltin tukikohdassa muissa asioissa, ja miten hän keskusteli näiden kanssa siitä, mitä ufot saattaisivat olla. Ruppeltin mukaan kaikki tiedemiehet suhtautuivat positiivisesti näihin keskusteluihin ja olivat valmiit avustamaan ilmavoimia tarvittaessa. Ruppelt kertoo myös, miten Project Blue Book?in henkilökunta yritti "narrata ufoja" kun ensimmäiset vetypommit räjäytettiin ja oli etukäteen asentanut eri paikkoihin laitteita ufojen kuvaamiseen, jos niitä ilmaantuisi. Ufoja ei kuitenkaan näkynyt.

Ruppelt kertoo myös seikkaperäisesti siitä, miten sitkeiden huhujen mukaan eräät tiedemiehet olivat asentaneet laitteita, jotka jatkuvasti rekisteröivät säteilyn tasoa. Kun säteilytaso yllättäen nousi, he olivat juosseet ulos laboratoriosta ja nähneetkin ufoja samanaikaisesti. Ruppelt onnistuikin kovan työn jälkeen jäljittämään näiden huhujen alkuperän ja sai selville, että kyseessä oli atomienergiakomission tiedemiehiä, jotka vuosina 1949-1951 olivat suorittaneet näitä kokeita. Ensimmäisten positiivisten tulosten jälkeen nämä tiedemiehet olivat perustaneet kaikessa hiljaisuudessa "mineraalikerhon", jonka jäsenet säännöllisesti kävivät tarkistamassa laitteita, joita he olivat asentaneet erään vuoren huipulle, ja miten myös nämä laitteet olivat antaneet positiivisia tuloksia samanaikaisesti kuin ufoja havaittiin lähistöllä. Myös erään yliopiston kaksi tähtitieteilijää olivat asentaneet samantapaisia laitteita ja myös he saivat positiivisia tuloksia (eli Geigermittarit reagoivat kun ufo lensi ohi).

Lukijan kannalta on valitettavaa, että Ruppelt kauttaaltaan koko kirjassa on määräysten mukaisesti joutunut jättämään pois kaikkien henkilöiden nimet. Ruppelt toistaa kuitenkin eräiden tiedemiesten kommentit: "Emme ole typeryksiä. Olimme paikalla ja näimme sen minkä olemme kertoneet. Millaisia todisteita he haluavat?"

Luvussa 16 Ruppelt sitten kertoo Robertsonin komiteasta, vaikka ei käytä tätä nimeä koska vielä 1956 (kun kirja julkaistiin) komitean jäsenten nimet olivat salaisia. Ruppelt kertoo, miten heti ensimmäisen päivä aamulla komitean jäsenet saivat käskyn, jonka mukaan joku alla mainituista lopputuloksista "oli hyväksyttävissä":

1. Kaikkia uforaportteja voidaan selittää tunnetuilla kohteilla tai luonnonilmiöillä; siksi tutkimukset pitäisi lopettaa lopullisesti.

2. Uforaportit eivät sisällä tarpeeksi tietoja, joiden perusteella voitaisiin tehdä lopullisia päätelmiä. Project Blue Book'in työskentelyä jatketaan siinä toivossa, että saataisiin parempia tietoja.

3.Ufot ovat avaruudesta tulleita aluksia.

Tässä yhteydessä Ruppelt kertoo, että heillä tuolloin oli 1593 havaintoa arkistossa ja näistä oli 26,94% tunnistamattomia.

Tähän Ruppeltin kirjaan liittyy eräs mysteeri; Ruppelt julkaisi kirjan vuonna 1956 ja kirjassaan hän suhtautuu erittäin positiivisesti ajatukseen, että ufot ovat todellisia. Mutta harva tietää, että pari vuotta myöhemmin kirjasta otettiin uusi painos ja tähän uuteen painokseen oli nyt lisätty kolme lukua, jotka olivatkin ufovastaisia.

Poiketen normaalista tavasta tämä uusi painos on myös päivätty vuonna 1956, eikä missään sanota, että kyseessä on uusi ja uudistettu painos. Ufologit ovat usein miettineet selitystä tähän kummalliseen menettelyyn. Selitykseksi on tarjottu, että Ruppelt oli siirtynyt lentokoneteollisuuden palvelukseen, ja tämä teollisuus taas toimitti paljon lentokoneita ilmavoimille, joka on saattanut painostaa Ruppeltia tähän muutokseen. Ruppeltin leski taas on kertonut, että Ruppelt ei sietänyt perustettuja kontaktiliikkeitä, ja nämä olisivat aiheuttaneet Ruppeltin mielenmuutoksen. Ruppeltilta itseltään asiaa ei voida kysyä, koska hän kuoli jo 36-vuotiaana vuonna 1959, mutta hän oli kuitenkin kertonut että "hän oli saanut apua ilmavoimilta uusien lukujen kirjoittamisessa". Tässä nyt esitelty kirja edustaa ensimmäistä versiota, eli siinä on 17 lukua.

Kirja on USA:n ilmavoimien ufotutkimuselimen johtajan mainio raportti sisäpiirin ristiriidoista 1950-luvulta. Se kertoo, miten toiset uskoivat ufoihin, toiset eivät uskoneet niihin ja toiset taas eivät tienneet mitä pitäisi uskoa. Kirjassa on useitakin kertomuksia ilmavoimien lentäjistä, jotka eivät uskoneet ufoihin, mutta nopeasti muuttivat mieltään, kun itse havaitsivat sellaisen.

(NICAP-järjestö lopetti tunnetusti toimintansa jo kauan sitten, mutta Francis L. Ridge -niminen yksityishenkilö on vuonna 1998 perustanut "verkko-NICAPin", jonka kotisivuille (www.nicap.org) on kerätty NICAPin vanhaa materiaalia. Täältä löytyy paitsi nyt esitelty kirja myös McCampbellin "Ufology" sekä Keyhoen "The Flying Saucers Are Real".)

Björn Borg, 02.12.2003

takaisin ]