Yhdistys Tutkimus Arkisto Kirjat Linkit Sivukartta
Myynnissä
Kirjatilaus
Kirjaesittelyt
Käytetyt kirjat

UUTISET


Copyright ©
1999-2016
UFO-Finland ry

Kirjat > Kirjaesittelyt

Sutherly, Curt:

UFO Mysteries. A Reporter Seeks the Truth

Llewellyn Publications, St. Paul, MN 2001, 228 sivua.

Vielä1960- ja 1970-luvuilla markkinoille tuli usein ufokirjoja, jotka olivat eri toimittajien kirjoittamia. He eivät olleet alan asiantuntijoita, vaan saivat usein esimiehiltään tehtäväkseen "kirjoittaa jotakin ufoista". Tulos oli sen mukainen. Markkinoille ilmestyi tusinoittain kirjoja, joiden sisältö oli kaikkea muuta kuin korkeatasoista.

"Paras" esimerkki huonosta tietämästäni ufokirjasta on eräs kirja, jonka tekijä kertoi matkustaneensa "Shag Harbour" -nimiselle paikkakunnalle ja majoittui erääseen matkustajakotiin ja siellä keskustelee ufoista matkustajakodin omistajan perheen kanssa. En ikinä ymmärtänyt, miksi tuo kirja ylipäänsä oli kirjoitettu tai julkaistu 1960-luvulla. Vasta 40 vuotta myöhemmin keksin selityksen. Tekijä oli ilmeisesti kuullut ufotapauksesta Shag Harbour -nimisellä paikkakunnalla Kanadassa, mutta erehtyi ja matkusti samannimiselle paikkakunnalle USA:ssa. Ja tästä matkastaan hän sitten yritti väkisin tehdä kirjan, sen sijaan että olisi myöntänyt, ettei itse tiennyt missä oli tai olisi pitänyt olla.

Nykyisin ilmestyy kirjamarkkinoille toisenlaisia kirjoja. Ne ovat kansainväliselle yleisölle tuntemattomien kirjoittajien kirjoittamia, mutta asiallisia ja hyvin tutkittuja ja ne kertovat usein kirjoittajan omista tutkimuksista tai kokemuksista. Ja näitä kirjoja ilmestyy yhä enemmän ja enemmän. Tällainen kirja on nyt kyseessä. Kirjoittajasta en ole kuullut aikaisemmin, mutta kirjan mukaan kyseessä on toimittaja, joka on kirjoittanut useaan lehteen ja sitten jossain vaiheessa ryhtynyt syventymään ufoasioihin.

Kirjassa mainitaan ensin lyhyesti kuuluisa Washingtonin karuselli, Socorro, Antarktis ja esim. Cherry Creek, jonka jälkeen tekijä kertoo useista MIB-tapauksista. Mielenkiintoinen yksityiskohta kirjassa on, että tekijän mukaan hän oli ilmeisesti viimeinen lehtimies, joka haastatteli Kenneth Arnoldia ennen hänen kuolemaansa. Tekijä oli soittanut Arnoldille, joka ensin kieltäytyi täysin haastattelusta, koska hän oli kyllästynyt niihin. Arnold kertoi miten esim. paikallinen lehti oli pitkään yrittänyt saada haastattelua siinä onnistumatta. Tekijä onnistui kuitenkin tässä siitä yksinkertaisesta syystä, että hän oli perillä lentokoneista, ja ensin keskusteltiin niistä.

Tekijä tuo esille sen asian, ettei ufojen tutkiminen aina ole helppoa tutkijalle. Hän kertoo, miten puhelin oli käyttäytynyt kummallisesti, miten hänen autonsa valot rupesivat käyttäytymään kummallisesti ja syttyivät toistuvasti itsestään, ja miten yöllä kuultiin, että talon ulkopuolella oli "jokin", joka kerran yritti sisäänkin ja aamulla löydettiin kolmivarpaiset jäljet talon ympäriltä. Kummallisia hajuja havaittiin usein ja nähtiin kummallisia eläimiä. Tekijä kertoo miten hän ja hänen tuttavansa keskusteluissaan olivat tulleet siihen tulokseen, että avaruushypoteesi selityksenä ufoille on liian yksinkertainen ja että ilmeisesti kyseessä ei ole pelkkä fyysinen ilmiö, vaan metafyysinen. Tekijä ja hänen toverinsa pohtivat, mikä rooli ihmisen alitajunnalla on ilmiön synnyttämisessä.

Kirjassa on paljon tietoja tapauksista, joista suuri ufoyleisö ei varmastikaan ole kuullut aikaisemmin. Tapaukset ovat sellaisia, joita tekijä itse on ollut tutkimassa. Erittäin mielenkiintoinen on selostus ufoaallosta, joka keskittyi Boshkung Lake -nimiselle järvelle Mindenissa, Ontariossa, Kanadassa vuoden 1973 lopulla ja vuoden 1974 alkupuolella. Järven yllä ja ympäristössä havaittiin jatkuvasti runsaasti ufoja kuukausikaupalla. Ihmiset näkivät niitä, niitä valokuvattiin, poliisi tutki, lehdet kirjoittivat, sadat ihmiset tarkkailivat niitä, ja jopa väijyivät niitä piiloutumalla. Niitä jopa ammuttiin, jolloin kuultiin miten luodit osuivat ufoihin, ja moottorikelkkailijat yrittivät ajaa niitä takaa jäisellä järvellä.

Ufot olivat erikokoisia ja erimallisia, joskus niitä oli yksi ja joskus niitä oli useampi. Joskus ne laskeutuivat järven jäälle, jolloin niistä jäi jäähän laskeutumisjälkiä. Varsin poikkeuksellista näissä havainnoissa oli se seikka, että havaitsijat eivät uskoneet, että nämä ufot olisivat olleet ulkoavaruudesta koska ne "olivat liian primitiivisiä"! Tämä käsitys johtui siitä, että havaitsijoiden mukaan ufoilla oli usein moottoriongelmia ja usein kävi niin, että kun ufon piti käynnistää moottori, niin se ilmeisesti ei lähtenytkään käyntiin pakkasella, eli ufolla oli starttiongelmia! Outoa oli myös se, että usein ufot laskeutuessaan vain hävisivät, kuin maan sisään. Milloinkaan ei myöskään nähty ufojen kuljettajia. Mutta kukaan ei pystynyt sanomaan, mitä ne olivat eikä se ikinä selvinnyt kaikista tutkimuksista huolimatta.

Tekijä muistuttaa kadonneesta Fobos-2 Marsluotaimesta ja sen kummallisista valokuvista. Kokonainen luku käsittelee luotaimia, jotka ovat kadonneet matkalla Marsiin. Sitten esitellään erilaisista testilentokoneita ja mikä rooli niillä on ollut ufohavainnoissa. Tekijä uskoo vakaasti, että salainen Aurora-kone on olemassa ja perustelee käsitystään hauskalla tavalla: Eräs lelukauppias on tunnettu siitä, että hän on päästänyt tai yrittänyt päästää markkinoille lelulentokoneita, jotka ovat täsmälleen oikeiden salaisten testikoneiden jäljennöksiä. Ne ovat olleet niin tarkkoja jäljennöksiä, että kauppias Puolustusministeriön pyynnöstä oli pitänyt mallit U-2 ja SR-71 -koneita poissa markkinoilta vuosikaupalla. Ja tällä samalla lelukauppiaalla on nyt myynnissä Aurora-niminen kummalliselta näyttävä lelulentokone! (Allekirjoittanut on kuullut aikaisemminkin tästä lelukauppiaasta). Ja tämä voisi siis tarkoittaa, että Aurora on olemassa oikeastikin.

Kirjan loppuosa on omistettu lentäville kolmioille ja tekijä luettelee 63 eri tapausta, jolloin on havaittu valtavia lentäviä kolmioita. Tekijä näyttää olevan vahvasti sitä mieltä (vaikka ei perustele käsitystään millään tavalla), että kyseessä monessa tapauksessa on ilmavoimien salaiset testikoneet.

Kirjan hyviin puoliin kuuluu myös se, että uskoakseni ensimmäisen kerran näen nyt Project Blue Bookin täydellisen tilaston vuosittain vastaanotetuista havainnoista ja tunnistamatta jääneiden osuus niistä (yleensä kirjat ovat toistaneet vain yhteenvedon). Tekijä kiinnittää huomiota tunnistamatta jääneiden havaintojen jyrkkään laskuun viime vuosien kohdalla ja olettaa sen johtuvan siitä, että parhaimmat havainnot "ohjataan muualle".

Tämä kirja on ihan asiallinen ja sitä voi hyvällä omallatunnolla suositella muillekin.

Björn Borg, 15.12.2003

takaisin ]