Yhdistys Tutkimus Arkisto Kirjat Linkit Sivukartta
Myynnissä
Kirjatilaus
Kirjaesittelyt
Käytetyt kirjat

UUTISET


Copyright ©
1999-2016
UFO-Finland ry

Kirjat > Kirjaesittelyt

Strieber, Whitley:

Transformation. The Breakthrough

Avon Books, New York 1989. 276 sivua

Whitley Strieber on amerikkalainen ammattikirjailija, joka kauhukirjojen lisäksi on kirjoittanut useita sieppauksiin liittyviä ufokirjoja. Strieberin kirja "Communion" (ja myös sen kannessa oleva humanoidin kuva) herätti valtavasti huomiota ympäri maailmaa, ja se kiipesi nopeasti bestsellerlistojen ykköseksi. Eräiden tietojen mukaan kirjaa oli vuoteen 1989 mennessä myyty 6 miljoonaa kappaletta. Kirja käännettiin monelle kielelle ja suomeksi se ilmestyi nimellä "Ne ovat täällä" 1989.

Yllämainittu kirja on Strieberin sieppaussarjan toinen, eli se on jatkoa Communion'ille. On tietysti helppoa kritisoida toisten kirjoja ja kirjoituksia, mutta usein havaitaan, että bestsellerin jälkeinen kirja ei yllä samalle tasolle kuin edellinen.

Tässä kirjassa paistaa selvästi läpi Strieberin (ja ehkä kustantajan?) pyrkimys keksiä jatkoa ensimmäiselle kirjalle, eikä tässä kirjassa ole mitään varsinaista uutta verrattuna Communion'iin. Itse asiassa on vaikeata tarttua tämä kirjan sisältöön, koska se on niin epämääräinen. Strieber kertoo taas kummallisista valoista kesämökillään, kummallisista äänistä ja varjoista, silmäkulmassa havaituista epämääräisistä hahmoista. Strieber on asentanut murtohälyttimen mökkiinsä ja ihmettelee, kun se välillä on kytketty pois päältä vaikka sen pitäisi olla päällä. Strieberiä ja hänen vaimoaan ja pikkupoikaansa siepataan mökistä säännöllisesti ja niin usein, että he tottuvat siihen. Aamulla Strieberin vaimo Anne tai Strieber itse saattaa todeta kuin ohimennen että "että ne kävivät taas viime yönä" ja tarkoittavat tällöin sieppaajia eli humanoideja. Tässä kirjassa ei kuitenkaan kerrota yhtä perusteellisesti, mitä tapahtuu ufossa samalla tavalla kuin Communion'issa, eli sieppaukset menevät niin kuin rutiinilla jo. Sieppauksen aikana nähdään merkillisiä olentoja ja varsinkin mökissä yöaikaan he näkevät usein vilaukselta humanoideja, joskus esim. hyönteiseltä näyttävän olennon. Strieber keskustelee välillä sieppaajien kanssa ja he kertovat, että he "kierrättävät sieluja" ja että Maapallo "on koulu". Ainakin kymmenen kertaa Strieber kertoo, miten hän nousi yöllä ylös mennäkseen kylpyhuoneeseen ja silloin havaitsi kummallisia valoja, varjoja tai olentoja.

Strieber ei ole varma siitä, että olennot ovat avaruudesta vaan pohtii (kuten Vallee), että kyseessä voisi olla sama ilmiö, jota ihmiset ovat havainneet kautta aikojen, mutta joka eri aikoihin on kutsuttu eri nimillä (keijukaiset, enkelit). Strieber pohtii, voisivatko olennot olla kotoisin toisesta ulottuvuudesta. Strieber vertailee myös eräitä kokemuksiaan 'lähellä kuolemaa' -kokemuksin (NDE) ja saa kun saakin sen alan huippuasiantuntijan Kenneth Ringin kerran vieraakseen mökilleen. Kun Strieber kerran näkee outoja asioita, niin vierellä seisova Ring ei kuitenkaan näe yhtään mitään. Strieber on kuitenkin peloissaan mökillään, eikä uskalla mennä pimeään metsään yöllä.

Kun allekirjoittanut lukee tätä Strieberin kirjaa, niin mieleen tulee väkisin eräs ajatus. Allekirjoittanut sukulaisineen on tottunut olemaan ja asumaan saaristossa. Jotkut sukulaisistani ovat syntyneet saaristossa ja toiset taas ovat muuttaneet sinne. Myös allekirjoittanut on koko ikänsä ollut erittäin paljon saaristossa eri vuodenaikoina. Olemme tottuneet liikkumaan syksyllä pimeässä ja tottuneet Petromaxin, öljylampun, myrskylyhdyn tai kynttilän valoon. Olemme tottuneet siihen, että kun kävelee hiljaa yöllä polkua pitkin, niin yllättyneet peurat lähtevät kovalla vauhdilla karkuun, kun havaitsevat ihmisen lähellään.

Olen myös pannut merkille, ja suoraan sanoen usein yllättynyt, kun olen havainnut miten tottumattomia nykyajan kaupunkilaiset ovat vaikkapa juuri saaristoelämään. Jopa aikuiset ovat nykyisin usein täysin avuttomia saaristossa, eivät osaa laittaa tulta takkaan, eivät ole koskaan hakeneet vettä kaivosta, eivät soutaneet tai äyskäröineet vettä veneestä. He suorastaan ihmettelevät luonnon eri ääniä, kuten tikkaa tai pöllöä tai sitä, että vanhassa puutorpassa kuulee erilaisia ääniä, koviakin kun puu laajenee tai kutistuu ilman lämpötilan muuttuessa. Olen usein ollut todellakin yllättynyt tästä 'uusavuttomuudesta'.

Strieberin kirjan teksti vaikuttaa usein jotenkin tutulta. Hän ihmettelee ääniä ja varjoja ja pelästyy, eikä uskalla mennä pimeään metsään, vaikka se on ihan mökin vieressä. Strieber selittää usealla sivulla, miten hän kerran kuuli "aivan selvästi kovaa koputusta talon yläosasta eli kolme kertaa "kop, kop, kop" ja sitten lopuksi kaksoiskoputuksen. Strieber on varma, ettei kyseessä ole mikään luonnon ääni, vaan joku "kummallinen tapahtuma". Strieber toteaa myös, että jos joku henkilö olisi tuonut tikkaat paikalle ja kiivennyt katonreunaan koputtaakseen, niin hänen olisi pitänyt tuoda ainakin 4 m:n tikkaat, jotka olisivat "hyvin raskaat vaikka ne olisivat alumiinisetkin". Lisäksi Strieber ihmettelee, miksi hänen "liiketunnistin" ei reagoinut.

Tätä lukiessani muistan miten torpallamme kauan sitten eräs perhe ihmetteli vintiltä kuuluvaa kovaa koputusta ja oli varma siitä, että siellä joku hyppäsi lattiaan keskellä yötä. Kun sitten menimme katsomaan, niin havaitsimme, että katosta naruissa roikkuva tukki oli läpivedossa alkanut heilua ja löi katon kannatinpalkkiin rytmikkäästi. Lisäksi meillä on 6 m:n alumiinitikkaat, eivätkä ne paina yhtään mitään. Niitä kantaa helposti yhdellä kädellä.

Toisin sanoen Strieberin kuulema ääni on saattanut johtua aivan mistä tahansa eikä "liiketunnistin" tietenkään tällöin ole reagoinut. En mene väittämään, että kaikki Strieberin kokemukset johtuisivat siitä, että kaupunkilainen (New Yorkissa asuva) Strieber on tottumaton luontoon. Tämä asia kyllä tuli mieleeni ja se on saattanut, jos ei muuta, niin antaa lisäväriä Strieberin kokemuksiin.

Kun Strieber on tunnettu bestsellerkirjailija, jonka takana on tunnetut kustantajat, niin suuresti ihmettelee, että tällaiseen kirjaan pääsee pahojakin virheitä. Kirjan eräässä kohdassa Strieber puhuu Betty Andreassonin tapauksesta ja toteaa, aivan oikein, että hänellä oli suomalainen isä (Wäinö Aho). Kirjan lopussa Strieber sitten toteaakin, että isä oli ranskalainen. Roswellista tuttu kenraali Ramey, josta puhutaan miltei joka ufokirjassa, on Strieberin kirjassa Rainey ja tunnettu tiedemies Sarbacher on muuttunut Sauerbach'iksi. Lisäksi muut kirjat kertovat aina, että Sarbacher oli palvellut Washingtonin Teknisessä Instituutissa, mutta Strieberin mukaan hän palveli Georgian Teknisessä Instituutissa.

Strieber kertoo myös sivukaupalla, miten ufossa kuultu kieli muistutti vanhaa gaelic-kieltä ja vertailee ufokielen ja gaelic-kielen sanoja toisiinsa taulukkomuodossa. Strieber sanoo, että Gaelic-kieli on vanha irlantilainen kieli, mutta ainakin Discovery-kanavalla satoja, jos ei tuhansia kertoja, esitetty taukomainos esittelee tyttöä, joka puhuu gaelic-kieltä ja sanotaan, että hän asuu Skotlannissa. Saattaahan olla, että gaelic-kieltä on puhuttu/puhutaan sekä Irlannissa että Skotlannissa. En ole perillä siitä.

Björn Borg, 5.3.2004

takaisin ]