Yhdistys Tutkimus Arkisto Kirjat Linkit Sivukartta
Myynnissä
Kirjatilaus
Kirjaesittelyt
Käytetyt kirjat

UUTISET


Copyright ©
1999-2016
UFO-Finland ry

Kirjat > Kirjaesittelyt

Randles, Jenny:

UFO Crash Landing? Friend or Foe?

Blandford Press, London, 1998. 224 sivua

Fysiikan tohtori Alan Bond: "Ette tiedä mihin olette sotkeutunut. Leikitte asian kanssa, jonka takia voitte päätyä Thames-joen pohjalle".

Englantilainen kirjailija Jenny Randles on aikaisemmin (1984) julkaissut kirjan 'Sky Crash' yhdessä Dot Streetin ja Brenda Butlerin kanssa. Vuonna 1991 julkaistiin Randlesin kirja 'From Out of the Blue', joka on 'Sky Crashin' päivitetty amerikkalainen versio. Syy, miksi Randles julkaisee taas samaan aiheeseen liittyvän uuden kirjan, eli kuuluisaan Rendlesham/Bentwaters -tapaukseen joulukuussa 1980, on yksinkertainen: Ajan mittaan on tullut esille uusia silminnäkijöitä ja myös eräät aikaisemmin nimettöminä esiintyneet henkilöt ovat nyt tulleet julkisuuteen omilla nimillään. Mitä enemmän tietoa tästä tapauksesta saadaan, sitä monimutkaisemmaksi se muuttuu. Randlesin kirja kertoo aika paljon samoista asioista kuin Georgina Brunin kirja "You Can' t Tell the People", josta allekirjoittanut on kirjoittanut jo aikaisemmin esittelyn, enkä tästä syystä nyt toista samoja asioita.

Randlesin kirjassa on kuitenkin kiinnitetty erityistä huomiota siihen, mikä oli se ilmiö, joka 'virallisesti' aiheutti Bentwatersin havainnot joulukuussa 1980. On käynyt ilmi, että kyseessä olisi ollut maahansyöksyvä venäläinen Kosmos-satelliitti, on osoittautui hyvin yksinkertaistetuksi selitykseksi. (Tässä ei nyt puututa siihen selitykseen, jonka varsinkin kirjailija/harrastelijatähtitieteilijä Ian Ridpath on tuonut esille, eli että havaitsijat katselivat majakkaa. Silminnäkijät pitävät poikkeuksetta tätä selitystä typeränä).

Randles luottaa englantilaiseen tähtitieteilijäyhdistykseen (British Astronomical Association = BAA), joka on julkaissut raportin asiasta. Aikoinaan tähtitieteilijä John Mason yritti selittää ilmiötä toisaalta "venäläisen raketin paluulla", jonka näkivät tuhannet silminnäkijät Englannissa ja toisaalta "interplanetaarisella kivellä, joka paloi ilmakehässä". Em. BAA:n raportin kokosi yhdistyksen silloinen puheenjohtaja George Spalding ja silloinen varapuheenjohtaja, (vuodesta 1998 lähtien puheenjohtaja), tri John Mason. Randlesin mukaan yhdistyksellä oli suuria vaikeuksia saada asiat kohdalleen. Raportissa tuodaan esille seuraavat havainnot, jotka sattuivat joulukuun 25/26 välisenä yönä ja illalla 26. joulukuuta 1980:

Joulukuun 25. pnä 1980 kello 17.20 havaittiin ilmeisesti suuri tulipallo.
Joulukuun 25. pnä 1980 kello 19.20 havaittiin ilmeisesti suuri tulipallo.
Joulukuun 26. pnä 1980 kello 2.50 havaittiin suurin tulipallo.
Joulukuun 26. pnä 1980 kello 21.07 havaittiin ilmeisesti alassyöksyvä venäläinen satelliitti Kosmos 749.
Joulukuun 26. pnä 1980 kello 21.08 havaittiin taas suuri tulipallo tai alassyöksyvä venäläinen satelliitti Kosmos 1226.

Näin monta tapahtumaa samalla paikkakunnalla ja samaan aikaan on erittäin ainutlaatuista. Ihmetystä herättää myös se, että alassyöksyvän Kosmos 749 satelliitin radan kallistuma näyttää olleen 55 astetta, kun sen olisi pitänyt olla 74 astetta.

Englantilainen fysiikan tohtori Alan Bond, paitsi että on fysiikan ja rakettitekniikan asiantuntija, on myös yhteistyössä Englannin puolustusvoimien kanssa. Hän on tunnettu myös siitä, että hän on tehnyt tunnetuksi ns. HOTOL- hankkeen, jonka tarkoituksena on kehittää suihkukoneen ja raketin välimuoto, jolla voitaisiin lentää Lontoosta Sydneyhin parissa tunnissa.

Randles kertoo kirjassaan, miten tri Bond oli soittanut hänelle kotiin marraskuussa 1984 ja ilmoittanut, että 'normaalisti hän ei lue ufojuttuja, mutta eräs tuttava oli kehottanut hänet tutustumaan siihen, mitä Randles oli kirjoittanut vuoden 1980 ns. Bentwatersin tapauksesta'. Bond ilmoitti, että hänellä oli itsellään muutama ajatus siitä, mitä todella oli tapahtunut metsässä, sekä että jos hän oli oikeassa, niin kysymyksessä oli poliittinen pommi. Hän tutkisi asiaa.

Muutama päivä myöhemmin Bond soitti uudestaan, mutta oli tällä kertaa enemmän puolustuskannalla. Hän ilmoitti, että jokin oli pielessä myös sen toisen venäläisen sotilassatelliitin, Kosmos 1226:n kohdalla, joka ilmoitettiin palanneen maan ilmakehään 26/27 joulukuuta 1980, eli että myöskään sen ratalukemat eivät pitäneet paikkansa. Kukaan ei tiennyt mitä siinä satelliitissa oli ollut, mutta Bond heitti esille muutaman ehdotuksen siitä, mitä oli voinut sattua tälle satelliitille, mutta hänen ehdotuksensa kuulosti lähinnä tieteistarinalta. Bond ilmoitti: "Olen menossa Alankomaihin erääseen konferenssiin. Kun tulen takaisin, niin en aio enää palata tähän asiaan. Ette tiedä mihin olette sotkeutunut. Leikitte asian kanssa, jonka takia voitte päätyä Thames-joen pohjalle".

Vuonna 1994 Bond tapasi myös Bentwatersin silminnäkijöitä, kuten Burroughsin, Pennistonin ja Haltin. Randles kertoo, että hänen käsityksensä mukaan Bond on tullut siihen tulokseen, että länsimaat kokeilivat jonkinlaista avaruusasetta (sädeasetta) ja tämän avulla vaikuttivat venäläisten Kosmos-satelliittien lentoratoihin. Bond huomauttaa, että myös muita tapauksia on sattunut, jolloin venäläisiä Kosmos-satelliitteja on tullut alas juuri Englannin itärannikolla.

Randles pohtii sitten pitkään sitä mahdollisuutta, että Englanti ja/tai Yhdysvallat olisi jo kauan kokeillut jonkinlaisia sädeaseita, joilla voitaisiin mm. synnyttää hologrammeja, ns. psykotronista sodankäyntiä varten, ja että tällainen psykotroninen ase olisi vahingossa synnyttänyt satelliitteihin vaikuttavan säteen. Randles on kuitenkin varma siitä, että mukana kuvioissa oli ainakin yksi 'oikea' ufo, joka käytti maahansyöksyviä tulipalloja ja/tai satelliitteja naamioidakseen itsensä. Tämän ajatuksen Randles on tuonut esille aikaisemminkin.

Yhteenvetona voidaan siis todeta, että joulukuun lopulla vuonna 1980 Englannin taivaalla nähtiin ainutlaatuinen näytelmä, jonka aiheuttajana oli:

a) Englannin tähtitieteellisen seuran BAA:n raportin mukaan kolme tulipalloa, yksi venäläinen satelliitti (= Kosmos 749), jonka ratalukemat kuitenkin olivat väärät, sekä vielä viides ilmiö, joka oli joko tulipallo tai venäläinen satelliitti Kosmos 1226.

b) Englantilaisen fyysikon, tri Bondin, mukaan myös toisen venäläisen satelliitin (= Kosmos 1226:n) ratalukemat olivat väärät .

c) Kirjailija Jenny Randlesin mukaan mukana oli ainakin yksi oikea ufo, eli se jonka silminnäkijät kertovat nähneensä Bentwatersin metsässä.

Björn Borg, 20.10.2004

takaisin ]