Yhdistys Tutkimus Arkisto Kirjat Linkit Sivukartta
Myynnissä
Kirjatilaus
Kirjaesittelyt
Käytetyt kirjat

UUTISET


Copyright ©
1999-2016
UFO-Finland ry

Kirjat > Kirjaesittelyt

Crystall, Ellen:

Silent Invasion: The Shocking Discoveries of a UFO Researcher

Marlowe & Co., New York, N. Y. 1995. 190 sivua

Tässä fil. tri Ellen Crystallin kirjassa on väitteitä, jotka kokeneen ufologinkin silmissä ovat hämmästyttäviä. Crystallin mukaan, kun hän vuonna 1980 matkusti Pine Bush -nimiselle paikkakunnalle, joka sijaitsee Orange Countyssa, New Yorkin osavaltiossa, "niin ufot suorastaan ympäröivät meidät välittömästi. Näimme kuusitoista kolmionmuotoista ufoa, joissa oli keltainen, ristiä muistuttava valo keulassa. Ufojen keulassa oli neljä ikkunaa, joista syntyi tuo ristiä muistuttava kuvio. Ufot pystyivät säätämään valon voimakkuuden niin, että se välillä oli sokaiseva tai vaihtoehtoisesti se voitiin säätää niin, että se näytti valonheittimeltä tai ajovalolta. Kirkkaimmillaan valo oli niin voimakas, että koko taivas kirkastui. Ufoissa oli myös kaikenlaisia erivärisiä vilkkuvia valoja. Ufot laskeutuivat läheisille pelloille ja niityille. Jotkut tulivat niin lähelle kuin 15 metriä, mutta niistä ei kuulunut mitään ääntä".

Kirjan esipuheen on kirjoittanut Greenwichissa, Connecticutissa, sijaitsevan Bowman-observatorion johtaja Philip J. Imbrogno, joka yhdessä tähtitieteilijä J. Allen Hynekin ja Bob Prattin kanssa vuonna 1987 julkaisi kirjan Night Siege, josta olen jo aikaisemmin kirjoittanut esittelyn. Hynekin - Imbrognon - Prattin kirja kertoo Hudson Valleyn ufohavainnoista ja koska Pine Bush myös sijaitsee Hudson Valleyssa, niin kaikki nämä mainitut kirjailijat kirjoittavat tavallaan saman (laajan) alueen ufohavainnoista. Hynekin - Imbrognon - Prattin kirja ilmestyi kuitenkin jo 1987, kun taas Crystallin kirja ilmestyi ensimmäisen kerran vuonna 1991, ja uusintapainos vuonna 1995.

Usein ufot lensivät Crystallin ja muiden yli niin matalalla, että he näkivät selvästi ufojen pohjan muodostavat pellit ja niitä yhdistävät niitit. (Tässä allekirjoittanut törmää nyt kolmannen kerran asiaan, johon olen aina kiinnittänyt erityistä huomiota. Ruotsin ns. Gotlannin tapauksen yhteydessä havaitsijana ollut komisario ja hänen vaimonsa näkivät myös ufon pohjassa olevat pellit ja niitit. Olen myös lukenut suomalaisesta tapauksesta, jossa kerrotaan näistä niiteistä. Tämä seikka on aina ihmetyttänyt minua; jos ufot ovat teknisesti meitä edellä kymmeniä, satoja tai tuhansia vuosia, niin vaikuttaa ihmeelliseltä, että ne rakennettaisiin samalla tavalla kuin vanhat höyryalukset. Vanhat höyryaluksethan niitattiin ennen kuin opittiin hitsaamaan peltejä. Asia on erittäin outo).

Crystall ja hänen tuttavansa ottivat suuren määrän valokuvia, joista miltei kaikki epäonnistuivat. Filmit olivat tyhjät. Tai sitten niissä näkyi sellaista, mitä havaitsijat eivät olleet nähneet omin silmin. Kun Crystall palasi niityltä takasin autolleen, ufot tulivat perässä kadulle saakka ja jopa hänen majapaikkaansa. Crystall kiinnitti huomiota siihen, että ufot pysyttelivät koko ajan puiden latvojen tasolla ja laskeutuivat välillä alas puiden väliin, jotta niitä ei huomattaisi kauempaa katsottuna. Crystallin isäntäväki oli niin tottunut ufoihin, että he olivat miltei kyllästyneitä koko ilmiöihin. Paikallisista poliiseista puolet oli nähnyt ufoja ja puolet taas eivät. Crystallin isäntäväen naapurit istuivat usein ulkona iltaisin grillaamassa ja samalla katsomassa ufoja ja Crystall hämmästeli sitä, että vaikka naapurit toistuvasti näkivät näitä ufoja, niin heidän mielenkiintonsa ei kuitenkaan riittänyt siihen, että he olisivat pohtineet syvemmin mistä ufot tulivat tai kuka niitä ohjasi. Ufot olivat heille lähinnä jonkinlaista hupia, jota joskus oli hauskaa katsella. Paikallisen lehden mukaan ufoja on havaittu paikkakunnalla jo 30 vuoden ajan.

Crystall saa vuosien kuluessa mukaansa useitakin muita henkilöitä, joista monet näkivät näitä ufoja, ja toiset taas eivät. Yleensä se ryhmä, joka ei nähnyt ufoja, koostui ihmisistä, jotka saapuivat paikkakunnalle vain kerran ja odottivat vain jonkun tunnin, että he saisivat nähdä ufoja, ja kun tämä ei tapahtunut niin he kyllästyivät ja lähtivät pois. Eräs henkilö, joka jaksoi odottaa oli Omni-lehden toimittaja Harry Ebelson, joka tuli, näki ja jäi, eli hänestä tuli Crystallin kumppani ufometsästyksessä.

Kun Crystall on metsästänyt ufoja Pine Bushissa useita vuosia, niin hän on saanut yli 1000 valokuva, joissa näkyy jotakin outoa. Vuosien mittaan hänestä onkin tullut ufovalokuvauksen asiantuntija ja suuri osa kirjasta liittyykin siihen, miksi ufoista yleensä aina saa huonoja kuvia tai miksi valokuvat näyttävät muuta kuin mitä havaitsija näki.

Pohdittuaan asioita pitkään ja tutustuttuaan valokuvaukseen Crystall on varma siitä, mitkä tekijät määräävät valokuvauksen onnistumista tai ei-onnistumista. Crystall huomaa joissakin valokuvissaan, että se ufo, jonka hän näki omin silmin, ei näy ollenkaan kuvassa. Sen sijaan kuvassa näkyy esim. vain ufosta purkautuva säteilysuihku. Crystall vertailee ufovalokuvausta siihen, kun auringosta otetaan röntgenkuvia, ja toteaa, että on lähes varmaa, että ufot käyttävät fuusioreaktoria käyttövoimanaan. Auringossahan tapahtuu myös jatkuva fuusio. Tämä taas johtaa siihen, että ufosta tuleva säteily näkyy filmillä, mutta havaitsija ei näe säteilyä paljain silmin.

Crystall on käynyt läpi eri kirjojen ufokuvia ja mielestään on löytänyt kirjoista useita valokuvia, joissa näkyi röntgensäteilyä tai ultraviolettia säteilyä. Crystallin mielestä, jos joku olisi vaivautunut aikaisemmin vertailemaan näitä kuvia ja ottamaan selvää, mitä filmiä oli käytetty, ja lisäksi käytettyjen filmien ominaisuuksista, niin tämä seikka olisi tullut jo aikaisemmin esille. Crystall toteaa, että jos tahdotaan saada hyviä kuvia ufoista, niin pitää käyttää kamerassa kvartsi- tai muovilinssiä, lasilinssi ei kelpaa. Tämä johtuu ufosta tulevasta lyhytaaltosäteilystä, kuten ultraviolettivalosta, röntgensäteilystä ja gammasäteilystä, jota silmämme ei erota, mutta joka rekisteröityy filmille.

Crystallin kaksi ufovalokuvaa lähetetään eri yliopistoille lausuntoa varten. Columbia-yliopiston tähtitieteilijä Robert Jastrow toteaa, että "en voi mitenkään sanoa, että kuvissa näkyisi joku ilmakehän sähköilmiö. Kyseessä saattaa olla meille tällä hetkellä täysin tuntematon ilmiö".

Kokemuksensa perusteella Crystall on varma siitä, että ufot myös naamioituvat tahallisesti juuri sen takia, ettei niitä voitaisi kuvata. Crystall kertoo, kuinka hän ulkona maastossa ja monessa kuvassa havaitsi, että vain se osa ufosta, joka oli valaistu ufon omalla valonlähteellä oli näkyvissä. Kun tämä ufon oma valolähde sammutettiin, niin ufoa ei näkynyt enää ollenkaan, se muuttui läpinäkyväksi tai näkymättömäksi. Jos ufo taas sytytti omat valonlähteet, niin osa ufosta tai koko ufo tuli taas näkyviin, myös päivävalossa. "Ylivoimaista tekniikkaa", toteaa Crystall.

Seurattuaan ufoja Pine Bushissa vuosikausia ja pohdittuaan, miksi ufot jääräpäisesti jatkuvasti tulevat Pine Bushiin, Crystall on tullut siihen tulokseen, että ufot jo pitkään ovat harrastaneet jonkinlaista maanalaista toimintaa Pine Bushissa. Paikalliset asukkaat ovat jo pitkään kertoneet maan sisältä kuuluvista voimakkaista äänistä, jotka muistuttavat voimakkaita generaattoreita ja voimakkaiden porien ääniä. Eräskin maanviljelijä yritti toistuvasti selvittää, mistä johtuivat hänen omasta metsästään kuuluvat laitteiden äänet, mutta vaikka hän kuinka yritti tutkia asiaa, hän ei pystynyt selvittämään, mistä äänet tulivat, "koska ne tulivat joka suunnasta". Vasta monta vuotta myöhemmin hän tajusi, että äänet kuuluivat maan sisältä. Crystall toteaakin, että juuri tämä osa USA:ta on ainoa paikka koko Pohjois- Amerikassa, mistä on löytynyt berylliumia, titaania, zirkoniumia, franklinitea ja wollastoniittia. Toisin sanoen muukalaiset harrastavat salaista kaivostoimintaa.

Yllämainittujen asioiden lisäki Crystall on tullut myös seuraaviin tuloksiin:

- Yhteensä hän on havainnut noin 15 eri ufotyyppiä.

- Ufot imitoivat usein lentokoneita käyttämällä valoja, jotka ovat samanlaisia tai muistuttavat tavallisten lentokoneiden kulkuvaloja. Crystall on myös havainnut lähietäisyydeltä ufon, joka täysin muistutti tavallista pienlentokonetta paitsi ettei siinä ollut moottoria tai potkuria. Varmuuden siitä, että kyseessä olikin ufo, Crystall ja hänen seuralaisensa sai, kun "lentokone"' pysähtyi kesken lennon ja muutti kulkusuuntansa 180 astetta silmänräpäyksessä ja ryhtyi lentämään takaperin. Toisen kerran "lentokone" leijui äänettömänä aivan Crystallin vieressä. Hän onkin varma siitä, että ympärillämme tapahtuu paljon enemmän ufotoimintaa kuin edes aavistamme.

- Muukalaiset näyttävät tarkkailevan tiettyjä ihmisiä ja viranomaiset näyttävät tarkkailevan näitä samoja ihmisiä. Crystall ei tiedä miksi näin on.

- Crystall on varma siitä, että viranomaiset tietävät muukalaisista, mutta jostakin syystä eivät puutu asiaan.

- Crystall ei usko telepatiaan, kun muukalaiset kommunikoivat eräiden henkilöiden kanssa. Sen sijaan hänen mielestä näihin henkilöihin jossakin vaiheessa on asennettu kommunikointilaite (ns. implantti).

- Crystall ei usko ns. "kanavointi-ihmisiin". Hänen mielestä kanavoitsijoiden viestit saattavat tulla mistä vain, paitsi ei ufoista.

- Siepatut ovat usein kertoneet nähneensä ufoissa tavallisia ihmisiä, jotka ovat yhteistyössä muukalaisten kanssa.

- Crystall on usein jälkikäteen löytänyt kuvistaan jotakin, mitä hän kutsuu "Teslapalloksi", usein valtavankokoisen, pyöreän energiakentän, joka ei ollut silmin nähtävissä. Nämä Teslapallot eivät ole sama asia, kuin ns. pieni "orbit", joita nykyisin usein löytää valokuvista ja johtuvat todennäköisesti siitä, että kameran salamavalo heijastuu ilmassa olevasta esim. pölyhiukkasesta. Päinvastoin kuin orbitit, niin Teslapallot voivat olla talonkokoisia. Myös maasta ylös tulevia energiapaaluja on usein näkyvissä Crystallin kuvissa. Crystall itse uskoo, että nämä "energiapaalut" ovat jonkinlaisia suunnistusmajakoita ufoille.

Björn Borg, 20.2.2005

takaisin ]