Yhdistys Tutkimus Arkisto Kirjat Linkit Sivukartta
Myynnissä
Kirjatilaus
Kirjaesittelyt
Käytetyt kirjat

UUTISET


Copyright ©
1999-2016
UFO-Finland ry

Kirjat > Kirjaesittelyt

Hopkins, Budd:

Witnessed: The True Story of the Brooklyn Bridge UFO Abductions

Pocket Books, New York, N. Y. 1996. 474 sivua

Vaatii kyllä erityistä rohkeutta kirjoittaa esittelyä tästä kirjasta, josta tuli New York Timesin "bestselleri". Esittelyn kirjoittaminen vaatii erityistä rohkeutta siitä syystä, että tämä kirja edustaa kilometripylvästä ufologian historiassa, ja tästä syystä jokainen tämän esittelyn lukija katsoo tarkkaakin tarkemmin, mitä TäSSä esittelyssä sanotaan tästä kirjasta.

Mistä syystä on näin? Syy tähän on yksinkertainen. Sieppauksista keskusteltaessa on aina pohdittu sitä, onko kyseessä todellinen tapahtuma, joka tapahtuu fyysisessä todellisuudessa ja jonka muut havaitsijat voivat nähdä, tai tapahtuuko sieppaus vain siepatun mielikuvituksessa? Jotta tähän kysymykseen saataisiin vastaus, niin on peräänkuulutettu ulkopuolisia todistajia, ulkopuolisia silminnäkijöitä, jotka todellakin NäKEVäT sieppauksen tapahtuvan todellisessa elämässä. Tässä tapauksessa näitä ulkopuolisia todistajia on olemassa ja tästä tämä kirja kertoo, eli sekä itse sieppauksesta sekä myös ulkopuolisista havaitsijoista. Tästä syystä tämä kirja edustaa kilometripylvästä ufologiassa.

Kirja on niin monimutkainen ja siinä on niin monta tekijää, että on pakko turvautua jonkinlaiseen luetteloon, jotta voisi kertoa kirjan sisällöstä tarkemmin:

1. "Linda Cortile" -niminen nainen New Yorkista ottaa yhteyttä Budd Hopkinsiin 26.4.1989 päivätyllä kirjeellä. Cortile uskoo nähneensä usein muukalaisia huoneessaan ja että hänellä on nenässään implantti. Lääkäri on väittänyt, että Lindalle oli tehty nenäleikkaus, jonka Linda jyrkästi kieltää.

2. Linda siepataan 30.11.1989 kerrostaloasunnostaan, joka sijaitsee 12. kerroksessa ja viedään valosäteen avulla ulos ikkunasta ufoon, joka leijuu talon yllä.

3. Talvella 1990 "Erica" -niminen nainen ottaa yhteyttä paikalliseen ufoyhdistykseen ja kertoo muistavansa, miten hänet ja useita muita henkilöitä oli siepattu ufoon marraskuun lopulla 1989. Erica oli myös nähnyt taivaalla Brooklyn Bridgen suunnassa kirkkaan punaisen nopeasti lentävän ufon. Ufoyhdistys toimittaa tiedon eteenpäin Hopkinsille, mutta koska nainen ei siinä vaiheessa ollut varma päivämäärästä, niin Hopkins ei osaa yhdistää tässä vaiheessa tapausta Lindan tapaukseen. Kun myöhemmin Erica on pystynyt täsmentämään, että hänen kokemuksensa tapahtui 30.11.1989, niin silloin Hopkins tajuaa, että Erica on nähnyt Lindan ufon.

4. Hopkins saa 1.2.1991 postileimatun kirjeen, jossa Dan ja Richard nimiset poliisit tai turvallisuusmiehet kertovat istuneensa autossaan ja nähneensä, kun "tyttö tai nuori nainen leijui kolmen muukalaisen saattamana ufoon". Tämän jälkeen ufo oli sukeltanut Hudson-jokeen. Dan ja Richard eivät kerro missä he ovat työssä tai miten heidät voidaan tavoittaa. Miehet ryhtyvät suorastaan vainoamaan Lindaa ottamalla jatkuvasti yhteyttä häneen, käymällä hänen kotonaan, ja jopa ottavat hänet mukaansa muutamaan otteeseen. Dan rakastuu silmittömästi Lindaan ja vie Lindan jopa rantahuvilalleen. Dan suunnittelee tulevaisuutta Lindan kanssa, vaikka Lindalla on perhe. Richardin mukaan Dan toimitetaan lopuksi mielisairaalaan "lepoa varten". Hopkins saa toistuvasti kirjeitä Danilta ja/tai Richardilta ja näyttää siltä, että heillä on jonkinlainen pakkomielle suhteessaan Lindaan. Myöhemmin tulee myös esille, että heidän autossaan oli myös Kolmas Mies, tärkeä poliittinen henkilö, joka myös näki Lindan sieppauksen.

5. Marraskuun lopulla 1991 Hopkins saa kirjeen "Janet" -nimiseltä naiselta, joka kertoo katsoneensa televisiosta muukalaisista kertovaa filmiä. Janet oli tällöin päättänyt ottaa yhteyttä Hopkinsiin kertoakseen, että hän oli ollut läheisellä sillalla 30.11.1989, jolloin hänen autonsa moottori oli sammunut ja hän oli nähnyt kun "neljä lasta vietiin valosäteessä yläpuolella leijuvaan ufoon. Lapsista kolme näytti sairailta, koska heillä oli niin isot päät, mutta neljäs lapsi näytti normaalilta". Hopkinsin mukaan oli selvää, että Janet oli nähnyt Lindan ja muukalaiset, mutta kaukaa katsottuna ne näyttivät lapsilta.

6. Hypnoosissa käy ilmi, että Linda ja Richard ovat tavanneet toisensa lapsuudesta lähtien "jossain merkillisessä paikassa", todennäköisesti ufossa. Linda pystyy kuvailemaan Richardin ulkonäköä ja vaatteita, kun hän oli vielä lapsi. Vastaavasti käy ilmi, että Richard pystyy tarkasti kuvailemaan Lindaa ja hänen lapsuudessa käyttämiään eri yöpukuja. Kumpikin muistaa toistensa lempinimet, jotka he antoivat toisilleen lapsuudessa sieppausten yhteydessä. Käy myös ilmi, että Richard saattaakin olla Lindan vanhimman pojan isä.

7. Toukokuussa 1992 Lindan vanhimman pojan, 16-vuotiaan Stevenin, toveri Brian yöpyy Cortilen perheessä. Yöllä kaikki heräävät siihen, että kaikilla on verenvuotoa oikeanpuoleisesta sieraimesta. Asunnossa on yhteensä viisi henkilö ja kaikilla on samanlainen verenvuoto. Linda ei uskalla kertoa asiasta Brianin vanhemmille, koska Brianin perheelle ei ole kerrottu mitään Lindan kokemuksista. Kun Brianin äiti löytää poikansa veriset vaatteet, niin Brian kertoo asiasta vanhemmilleen. Tällöin Brianin äiti Sue ottaa yhteyttä Lindaan ja kertoo hänelle, että HäN on kauan epäillyt, että HEIDäN perheenjäseniään on siepattu ja kysyy Lindalta, että onko Linda ollenkaan perillä tällaisista asioista!

8. Kun myöhemmin keskustellaan nenävuodoista, niin Lindan nuorempi poika, 9-vuotias Johnny, kertoo ohimennen merkillisistä "unista", joita hän usein on nähnyt. Näissä unissa hän tapaa tytön, jolle hän on antanut nimen "Melody". Hopkins ja Linda tajuavat, että se prosessi, jonka läpi Linda ja Richard kävivät läpi lapsuudessaan, kun tapasivat toisensa ufossa, niin se toistuu nyt Johnnyn ja tämän vielä tuntemattoman Melodyn kohdalla, eli muukalaiset ovat taas saattamassa yhteen kaksi ihmistä jo lapsuudessa.

9. Syyskuussa 1992 Johnny on isänsä kanssa hänen työpaikalla New York Post - lehden tiloissa. Johnnyn tehtävä on tarvittaessa käydä hakemassa kahvit eräästä kahvilasta isälleen tai hänen työtovereilleen. Päästääkseen kahvilaan, Johnnyn on mentävä kadun kautta ja kerran kun hän taas on menossa kahvilaan, eräs vanhempi herrasmies kutsuu häntä hienosta autosta. Mies kutsuu itseään "Poppyksi". Mies tarjoaa Johnnylle lahjaksi isokokoista oikeata syvyyssukeltajan kypärää. Johnny ei uskalla ottaa vastaan lahjaa, eikä sitä paitsi edes jaksaisi kantaa raskasta kypärää. Mies kuitenkin lupaa toimittaa kypärän Johnnyn kotiin, mikä tapahtuukin pari päivää myöhemmin. Kenelläkään ei ole aavistustakaan siitä, mistä syystä vieras mies tahtoi lahjoittaa kypärän Johnnylle tai miten hän tiesi Johnnyn osoitteen. Kun Hopkins saapuu paikalle, hänellä on mukana parikymmentä kuvaa "vanhemmista herrasmiehistä", joita hän on leikannut lehdistä. Näistä kuvista Johnny tunnistaakin sen miehen, joka tarjosi kypärää hänelle, ja mies on kuten Hopkins oli epäillytkin, juuri se Kolmas Mies.

10. Marraskuussa 1992 Hopkins hypnotisoi Marilyn Kilmer -nimistä henkilöä, joka kuuluu siihen siepattujen tukiryhmään, joka kokoontuu Hopkinsin kotiin silloin tällöin. Hypnoosissa Marilyn kertoo, kuinka hän on ollut ufossa ja näki siellä Lindan, Johnnyn ja vieraan miehen, ja kertoo, että Linda tuolloin oli pukeutunut kaksiosaiseen valkoiseen pyjamaan, jonka puseron etuosassa oli napit. Linda ei tuolloin vielä tuntenut Marilynin kovin hyvin, mutta vahvistaa, että hänellä todellakin on sellainen pyjama. Linda puolestaan kertoo nähneensä Marylinin ufossa ja myös vieraan miehen, ja hämmästyneenä hän tunnistaa miehen Poppyksi. Kun Marilynille hypnoosin jälkeen näytetään samat kuvat, kuin aikaisemmin on näytetty Johnnylle, niin Marilyn epäröi hiukan kahden kuvan välillä. Toiselle kuvalle hän antaa 70% mahdollisuuden, että siinä kuvassa oleva mies on sama, jonka hän näki ufossa. Toisen kuvan kohdalla hän antaa 80% mahdollisuuden, että siinä oleva mies oli se, jonka hän näki ufossa. Tässä kuvassa onkin taas se Kolmas Mies.

11. Kesällä 1993 löytyy taas lisää silminnäkijöitä Lindan ufolle. Cathy Turner ja hänen poikaystävänsä "Robert" olivat ajaneet autolla Linda talon läheisyydessä ja nähneet ufon. Nämä silminnäkijät löytyvät vain sattumalta.

12. Hopkins tapaa 12.11.1993 henkilökohtaisesti Kolmannen Miehen Chicagon O'Haren lentoasemalla. Kolmas Mies on tulossa Euroopasta matkalla Etelä-Amerikkaan ja tekee välilaskun Chicagoon. Hopkins kysyy häneltä ufoista, mutta ainoa vastaus, jonka hän saa on että "saattaa olla, että eräs turvallisuusmiehistäni näki jotain... valon... vuosia sitten...".

13. Huhtikuussa 1995 Linda saa kuulla naapureiltaan, että heidän talossaan on tapahtunut merkillisiä asioita. "Julia" -niminen naapuri kertoi, kuinka hän oli nähnyt asunnossaan olentoja, jotka näyttivät "epämuodostuneilta lapsilta" ja "Francesca" puolestaan kertoi, kuinka hän oli marraskuun lopulla 1989 herännyt keskellä yötä ja nähnyt makuuhuoneensa ikkunasta, miten jokin valaisi ympäristöä ylhäältä päin keskellä yötä. "Joku" oli kehottanut häntä olla katsomatta ulos ikkunasta, "koska et tahdo nähdä mitä ulkona tapahtuu". Kumpikaan naapuri ei tiennyt Lindan kokemuksista mitään.

Mitä mieltä pitää nyt olla tästä kertomuksesta, josta esim. nyt edesmennyt John Mack kertoi MIT:in sieppauskonferenssissa vuonna 1992? Yritän lähestyä ongelmaa ns. maalaisjärjen avulla, ja keksin seuraavia vaihtoehtoja:

1. Koko juttu on Hopkinsin keksimä bluffi. Mahdollisuus on tietysti olemassa, mutta sitä vastaan puhuu se seikka, että on olemassa niin monta ihmistä, jotka ovat mukana tapauksessa tavalla tai toisella ja ovat fyysisesti olemassa ja tavoitettavissa. Näitä henkilöitä ovat Linda perheineen, tuttavineen ja naapureineen sekä muut olemassa olevat sieppausuhrit.

2. Koko juttu on Lindan keksimä bluffi. Mahdollisuus on tietysti olemassa, mutta sitä vastaan puhuu samat asiat kuin Hopkinsin tapauksessa, eli mukana jutussa on liian monta henkilöä, jotka ovat tavoitettavissa ja vahvistavat kertomuksen omalta osaltaan.

3. Koko juttu on jonkun ulkopuolisen keksimä ja lavastama. Tätä vaihtoehtoa olen pohtinut pitempäänkin. Sen puolesta puhuu nämä kaksi agenttia Dan ja Richard, joiden oikeaa henkilöllisyyttä ei vieläkään ole saatu selville, ja heidän merkillinen toimintansa. Ainakin henkilökohtaisesti pidän heidän pakkomieltä muistuttavaa mielenkiintoa Lindaa kohtaan varsin kummallisena. Onko normaalia, että jotkut valtion agentit, vaikka olisivat nähneetkin sieppauksen, ryhtyvät työnantajansa ajalla (?) vainoamaan Lindaa sillä tavalla, kuin nämä ovat tehneet: lähettämällä Lindalle kirjeitä, käymällä hänen kotonaan, odottavansa häntä kadulla ties kuinka monta kertaa ja ottaneet hänet väkisin mukaansa ainakin kolme kertaa? Ja tämän he tekevät kertomatta Lindalle kertaakaan, kenen palveluksessa he ovat.

Asia, jota en myöskään lainkaan ymmärrä: miksi Dan ja Richard ylipäänsä ottivat yhteyttä Hopkinsiin ensimmäisen kerran. Tällöinhän heillä ei voinut olla mitään tietoa siitä, että Hopkins ylipäänsä edes tiesi tapauksesta. Ja jo ensimmäisessä kirjeessä he kyselevät Hopkinsilta "naisen" vointia, ja olettavat ilmeisesti, että Hopkins osaa vastata. Kuitenkaan he eivät anna Hopkinsille mitään osoitetta, jonne Hopkins voisi lähettää mahdollisen vastauksen.

Lisäksi Dan ja Richard kertovat ensimmäisessä kirjeessään, että "he eivät voineet enää odottaa, vaan heidän oli pakko vastata radiokutsuun". Tämä antaa lukijalle käsityksen, että he olivat sellaisessa tehtävässä, että heille annettiin tehtäviä radioitse (esim. poliisin etsiviä). Myöhemmin tulee kuitenkin ilmi, että he olivatkin saattamassa "tärkeätä poliittista henkilöä", joka myös oli autossa.

Joku voisi tässä nyt sanoa, että Hopkins on harvinaisen hyväuskoinen, kun ottaa tosissaan näitä Danin ja Richardin lähettämiä kirjeitä, vaikka he edelleen ovat tunnistamatta. Dan ja Richard järjestävät Hopkinsille kyllä mahdollisuuden ottaa yhteyttä heihin, jättämällä viestejä tiettyyn paikkaan, mutta ei se todista ollenkaan, että heitä edes on olemassa.

En tahtoisi jättää täysin pois sitä vaihtoehtoa, että tapaus on jonkun ulkopuolisen lavastama. Tällöin kyseessä on pakko olla jokin järjestö, jolla on riittävästi resursseja käytettävissään. Voitaisiin ajatella vaikkapa armeijaa, joka on järjestänyt koko tapauksen esim. psykologisen sodankäynnin harjoituksena. Toisaalta taas tätä vastaan puhuu esim. tapaus, kun kaikki viisi henkilöä saivat nenäverenvuodon samana yönä, naapurien havainnot, sekä muiden sieppausuhrien olemassaolo.

4. Hopkins ei vielä paljasta tässä kirjassaan, kuka on tuo poliittisesti tärkeä Kolmas Mies. Myöhemmin on käynyt ilmi, että kyseessä olisi ollut YK:n pääsihteeri, perulainen Perez de Cuellar. Yksi asia, joka pistää ainakin allekirjoittaneen silmään on se, kun Hopkins tapaa Cuellarin Chicagon O'Haren lentokentän VIP-huoneessa. Hopkins miettii itse etukäteen, miten hän pääsisi turvallisuustarkastusten- ja miesten ohi, koska Hopkins itse tulee lentokentälle haastattelusta sopineen toimittajatuttavansa seurassa, ilmoittamatta siitä etukäteen. Hopkins ihmettelee sitä, ettei hän joudu minkään näköisiin turvatarkastuksiin, eikä Cuellarilla ole mukanaan mitään turvamiestä, eikä edes muuta seuraa kuin vaimonsa. Vuonna 1993 Cuellar ei enää ollut YK:n pääsihteeri, mutta hän oli kuitenkin tärkeä poliittinen tekijä, ja hänestä tuli myöhemmin Perun presidenttiehdokas ja pääministeri. Luulisi hänellä olevan edes joku avustaja mukanaan. Tässä tulee mieleen ajatus, että Hopkinsia narrattiin, eikä kyseessä ollutkaan Cuellar, vaan joku hänen näköinen henkilö.

Tutustuttuani tähän kirjaan minun on todettava, että en tiedä mikä tässä asiassa on totta ja mikä ei. Minulla ei ole vastausta niihin lukemattomiin kysymyksiin, jotka nousevat esille tässä kirjassa. Yhdestä asiasta olen kuitenkin varma ja se on, että jonkunlaista peliä pelataan, mutta en tiedä pelin nimeä enkä sitä, keitä pelaajat ovat.

Pari päivää sitten ABC News -televisiokanavan toimittajaa Peter Jenningsiä haastateltiin CNN-kanavalla. Jennings on tehnyt ufoista uuden kahden tunnin dokumentin, joka lähetettiin televisiossa viikko sitten. Ohjelmassa haastateltiin mm. B-52 koneen miehistöä, joka 40 vuotta sitten näki ufon tutkassa ja sen jälkeen kuinka ufo lenteli pommikoneen ympärillä. Tutkijat ilmoittivat miehistölle, että he olivat nähneet tähtiä. Jennings toteaa tähän: "Olin alussa skeptikko ja olen vieläkin skeptikko. Mutta jokin tuolla taivaalla lentää, enkä tiedä kuka on ohjaimissa".

Samalla tavalla voi sanoa Hopkinsin kirjasta: Ei ole tarpeeksi tietoa. Vielä.

Björn Borg, 2.3.2005

takaisin ]