Yhdistys Tutkimus Arkisto Kirjat Linkit Sivukartta
Myynnissä
Kirjatilaus
Kirjaesittelyt
Käytetyt kirjat

UUTISET


Copyright ©
1999-2016
UFO-Finland ry

Kirjat > Kirjaesittelyt

Denzler, Brenda:

The Lure of the Edge: Scientific Passions, Religious Beliefs, and the Pursuit of UFOs

University of California Press, Berkeley & Los Angeles, California 2001. 295 sivua

Kemian tohtori, nobelisti Kary Mullis, omasta sieppauksestaan: "Mutta se tapahtui."

Oikeastaan tämä kirja on aika merkittävä. Fil. tri Brenda Denzler on väitellyt teologian tohtoriksi (Religious Studies) Duken yliopistossa, ja kirjan on kustantanut ja julkaissut Kalifornian yliopisto. Kirja on merkittävä siitä syystä, ettei se suhtaudu skeptisesti tai ylimielisesti eikä negatiivisesti ufoilmiöön, niin kuin niin moni "yliopistokirja" ennen vanhaan on tehnyt, vaan suhtautuu ufoilmiöön täysin asiallisesti. On heti todettava, että Denzler on todellakin syventynyt ufoilmiöön perusteellisesti ja selostaa ufoilmiötä kaikista ajateltavissa olevista näkökulmista. Ensimmäisiä asioita, joita Denzler tuo esille on se, että kontaktihenkilöt muodostavat vain pienen osan ufologiasta.

Kun Denzler selostaa ufoilmiön alkuaikoja, niin hän käyttää otsikoissa ja tekstissä sanaa "ufomyytti", mutta selittää samaan hengenvetoon sivukaupalla, ettei hän käytä sanaa "myytti" tässä yhteydessä siinä mielessä, että ufohavainnot olisivat mytologisia. Denzler toteaa sen sijaan, että hän ei pysty ottamaan kantaa siihen, ovatko ufot fyysisesti olemassa vai ainoastaan mytologisia, ja siksi hän keskittyy ufoilmiöstä kertoviin kertomuksiin, ja tästä syystä käyttää sanaa "myytti". Toisin sanoen Denzler käyttää "myytti" -sanaa lähinnä "ilmiö" -merkityksessä tai "liike" -merkityksessä (= ufoliike). Denzler tuo tämän asian esille varsin painokkaasti monella sivulla kirjan alussa.

Denzler viittaa vuonna 1996 suoritettuun galluptutkimukseen, jonka mukaan 48% amerikkalaisista uskoo, että ufot ovat olemassa ja 12 % amerikkalaisista on nähnyt taivaalla jotain, mitä he eivät pystyneet tunnistamaan. Kuitenkin maailman suurimmalla ufojärjestöllä, MUFONilla, oli vain 5000 jäsentä enimmillään ja esim. UFO Newsclipping Servicellä (joka leikkaa talteen sanomalehdistä ufojuttuja tilaajilleen) on vain 600 tilaajaa. (Denzler on tässä kyllä täysin unohtanut Kiinan ja Venäjän todella suuret ufoyhdistykset. - Allekirjoittaneen huom.).

Mistä tämä räikeä ero johtuu? Mistä johtuu, että vaikka niin monet amerikkalaiset uskovat ufoihin ja jopa nähneensä ufoja, niin silti niin harva on aktiivisesti mukana ufotoiminnassa? Denzlerin mukaan yksi syy on se, ettei tavallinen havaitsija tiedä minne ilmoittaa havainnoista eikä tunne ufojärjestöjä. Tavallinen havaitsija tekee, jos tekee, ilmoituksen lähimmälle poliisille tai sotilastukikohdalle, jonne ilmoitus sitten katoaa. Denzler viittaa Strentzin tutkimukseen, jonka mukaan 85% havaitsijoista ei kertonut havainnostaan kenellekään, tai vain harvalle. Suurin osa havaitsijoista luulee, ettei "muut" usko ufoihin. Sosiologi Ronald Westrum puolestaan on todennut, että havaitsijoilla on uskomus, että he "eivät ole tarpeeksi ottaneet huomioon tavanmukaisia selityksiä" (= kyllä minä vielä keksin selityksen, jos mietin asiaa vielä vähän tarkemmin). Westrumin mukaan suuri osa havaitsijoista pelkää myös joutuvansa naurunalaiseksi tai menettävänsä yhteiskunnallisen asemansa sekä pelkää, että ne joille havaitsija tekee ilmoituksen, pilkkaa häntä.

Ketkä sitten harrastavat ufoja? Denzler itse on tehnyt kaksi tutkimusta ja toteaa, että tyypillinen ufoharrastaja on valkoihoinen mies, jolla on maisterintutkinto ja taloudellisesti sijoittuu keskituloisten alempaan tuloryhmään. Toisin sanoen tyypillinen ufoharrastaja on valkoihoinen mies, jolla on maisterin tutkinto, mutta ei ansaitse yhtä paljon kuin muut keskituloiset. Värilliset ovat harvoin mukana ufotutkimuksissa. Värillisiä myös siepataan harvoin (Barney Hill oli yksi poikkeus).

Denzler muistuttaa tässä yhteydessä myös Warrenin status-ristiriitateoriasta. Tämän teorian mukaan henkilöt, jotka ovat korkeasti koulutettuja, mutta alempiarvoisessa työssä, tai päinvastoin, ovat vähemmän koulutettuja, mutta kuitenkin korkeassa asemassa, ovat alttiimpia näkemään ufoja kuin muut. Tähän taas Westrum toteaa, että selitys saattaa sen sijaan olla se, että henkilö jolla on tämä statusristiriita, muutenkin tuntee olevansa hiukan yhteiskunnan tavallisten raamien ulkopuolella, eikä hänellä ole paljoakaan menetettävää vaikka kertookin ufohavainnostaan. Toisin sanoen kaikki näkevät ufoja yhtä paljon tai yhtä vähän, olipa statusristiriita mukana kuvioissa tai ei, mutta "statusristiriitainen" ilmoittaa herkemmin havainnostaan.

Jotta lukija nyt varmasti ei tietäisi ollenkaan mitä pitää uskoa, niin Denzler on verrannut kahta omaa tutkimustaan Warrenin tutkimukseen. Denzler on ottanut huomioon suuren määrän tekijöitä ja verrannut niitä samoihin tekijöihin Warrenin tutkimuksessa ja toteaa, että hänen ja Warrenin tutkimukset eivät tule samoihin tuloksiin. Näitä tekijöitä on sen verran suuri määrä, ettei niitä voida luetella tässä esittelyssä.

Denzler omistaa paljon tilaa sieppauksille ja kertoo miehestä, jota toistuvasti siepattiin. Kun seuraavan kerran sieppaajat jälleen saapuivat, hän yritti rukouksen voimalla estää sieppausta. Kun muukalaiset lähestyivät uhrin sänkyä, toinen muukalaisista kysyi "mitä uhri oli tekemässä?", johon toinen muukalaisista totesi, että "hän harjoittaa vain uskontoaan", jonka jälkeen he sieppasivat miehen kuitenkin.

Toinen sieppausuhri kietoi pitkän köyden ympärilleen ja kun sieppaajat jälleen saapuivat, he hämmästyivät niin epätavallista näkyä että poistuivat. Kolmas siepattu, eräs nainen, kertoo kuinka hän illalla mennessään nukkumaan oli pukenut päälleen erittäin naisellisen yöpaidan, mutta kun hän heräsi aamulla, niin hänellä olikin päällään miesten pyjama, jota hän ei ikinä aikaisemmin ollut nähnyt. Nainen on miettinyt sitä, että heräsikö jossain joku mies pukeutuneena naiselliseen yöpaitaan?

Denzler selostaa myös kemian tohtorin, nobelisti Kary Mullisin, kuuluisaa sieppausta. Mullis sai Nobelin palkinnon ainutlaatuisen DNA:n tunnistustekniikan keksimisestä vuonna 1993. Mullis on solminut useita kontakteja muiden siepattujen kanssa. Denzler kertoo asiasta näin:

Mullis oli vuonna 1985 lähtenyt syrjäisessä paikassa pohjoisessa Kaliforniassa olevalle mökilleen, ja saapui perille myöhään illalla. Matkalla ulkona sijaitsevaan käymälään hän kohtasi valaisevan pesukarhun, joka sanoi "Hyvää iltaa, Tohtori". Kun Mullis seuraavaksi heräsi, aurinko oli noussut ja hän käveli tiellä lähellä mökkiään. Ihme kyllä hänen vaatteensa olivat kuivat ja puhtaat, vaikka hän ilmeisesti oli viettänyt koko yön ulkosalla. Kun Mullis palasi mökilleen, valot paloivat vielä ja hänen aurinkokopanelin lataamat akut olivat miltei tyhjät. Pilaantuvat ostokset olivat vielä lattialla, minne hän oli jättänyt ne kiireessä.

Mullis kirjoitti tapauksesta: "En yrittäisi julkaista juttua näistä asioista tieteellisessä julkaisussa, koska en voi toistaa tällaista koetta. En pysty saamaan valaisevia pesukarhuja ilmestymään. En voi ostaa niitä tieteellisestä tarvikekaupasta tutkiakseni niitä kotona. En voi eksyttää itseäni taas moneksi tunniksi. Mutta en kiellä mitä tapahtui. Se on mitä tiede kutsuu kertomukseksi, koska se tapahtui tavalla, jota et voi toistaa. Mutta se tapahtui."

Denzler kertoo myös siepattujen kokemuksista, miten he itse ovat muuttuneet sieppauksen jälkeen. Sieppaus mullistaa usein heidän elämäänsä. Eräskin havaitsija kertoo, kuinka hän ollessaan laivaston aluksella harjoituksissa, sikarin muotoinen ufo seurasi laivasto-osastoa, johon kuului lentokoneiden tukialus ja neljä hävittäjää. Ufo suoritti myös 20 minuutin ajan uskomattomia taitolentoliikkeitä. Sillä aikaa kun laivan valokuvaaja otti kuvia ufosta, oli laivan miehistö, sekä upseerit että tavallinen miehistö, mukaan lukien protestanttinen ja katolinen pappi, polvistuneet kädet ylhäällä ilmassa. Denzler toistaa myös fil. tri Rutledgen havaintoja Rutledgen omasta kirjasta (=Project Identification): "Havaitsin eräänlaista yhteenkuuluvuutta, jonkunlaista suhdetta. Leikkiä leikittiin."

Vähitellen Denzler pääsee kirjassaan Valleen kontrollihypoteesiin ja siihen liittyviin "manipulaattoreihin", jotka manipuloivat ufoja harrastavia ihmisiä, kuten kontakti- ihmisiä ja väärien valokuvien valmistajia. Nämä manipuloijat myös puuttuvat ufohavaitsijoiden ja -tutkijoiden elämään ja synnyttävät disinformaatiota ilmiöstä. Valleen mukaan saattaa käydä niin, että huomaamme joskus, että nämä manipuloijat kuuluvat sotilas-, media- tai hallituspiireihin, tai että heillä on pääsy niihin.

Valleen jälkeen Denzler siirtyy Keeliin ja hänen ajatuksiin "parahumaaneista" älykkäistä olennoista, jotka asuvat Maapallolla kanssamme. Keel ei usko, että nämä olisivat avaruudesta kotoisin ja kutsuukin heitä siitä syystä "ultraterrestrialeiksi" eikä "extraterrestrialeiksi". Keelin mukaan nämä olennot pystyvät manipuloimaan esineitä meidän tasollemme ja tasoltamme.

Ja mihin tulokseen Denzler on nyt tullut analysoituaan perusteellisesti ufoilmiötä? Denzlerin mukaan olemme tekemisissä ilmiön kanssa, joka sijoittuu empiirisen tarkastelun parametrien ulkopuolelle. Hän lainaa Huston Smith -nimistä henkilöä, joka puhuu "Välimaan kuningaskunnasta (The Middle Kingdom), toisesta todellisuudesta kuin maanpäällinen, mutta se on kuitenkin suhteessa siihen, ja jossa arvoitukselliset voimat vallitsevat... mutta näistä voimista ei pirukaan ota selvää".

Denzlerin kirja on todella hieno ufologian yleisteos, jossa tekijä on ottanut huomioon kaikki ufologian yleisimmät näkökohdat. Kun ottaa huomioon sen seikan, että Denzler ilmeisesti on harrastanut ufologiaa suhteellisen lyhyen ajan, niin hän on pystynyt syventymään siihen varsin kunnioitettavalla tavalla. Löydän kirjasta vain tasan kolme virhettä (McDonald oli meteorologi eli ilmakehätutkija eikä tähtitieteilijä, Isä Gillin havainto tapahtui Uuden Guinean Papuassa eikä Uudessa Seelannissa, ja vuoden 1966 ufogalluppi ei ollut ensimmäinen). Nämä pikkuvirheet ovat mitättömiä verrattuna siihen valtavaan tietomäärään, jonka Denzler tuo esille kirjassaan.

Tässä Denzlerin kirjassa tulee myös esille eräs asia, jonka voi havaita myös monessa muussa kirjassa nykyään: Kirjan lähdeluettelo on erittäin perusteellinen ja laaja sekä täynnä kommentteja. Lähdeluettelosta tuleekin "toinen kirja", jonka lukeminen voi olla yhtä mielenkiintoinen, kuin varsinaisen tekstin lukeminen. Kun tässäkin kirjassa lähdeluettelo on 64-sivuinen ja kirjan varsinainen tekstiosa on 159 sivua (ilman liitettä), niin tämä tarkoittaa sitä, että lähdeluettelon osuus on 40% varsinaisen tekstin määrästä. Kun lisäksi kirjallisuusluettelo on 44 sivua ja hakemisto 9 sivua tämä tekee yhteensä 117 sivua joka 295-sivuisessa kirjassa tekee miltei 40%. Toisin sanoen miltei puolet kirjasta koostuu lähdeluettelosta, kirjallisuusluettelosta ja hakemistosta.

Reunahuomautuksena voidaan lopuksi todeta, että Däniken ja Sitchin ovat saaneet uusia seuraajia. Kirjassaan "Past Shock: The Origin of Religion and Its Impact on the Human Soul" vuodelta 1998 sen tekijä Jack Barranger ja kirjassaan "God Games: What Do You Do Forever?" vuodelta 1998 sen tekijä Neil Freer ovat samoilla linjoilla kuin Däniken ja Sitchin: Muukalaiset ovat luoneet ihmisen.

Björn Borg, 19.3.2005

takaisin ]