Yhdistys Tutkimus Arkisto Kirjat Linkit Sivukartta
Myynnissä
Kirjatilaus
Kirjaesittelyt
Käytetyt kirjat

UUTISET


Copyright ©
1999-2016
UFO-Finland ry

Kirjat > Kirjaesittelyt

Busby, Michael:

Solving the 1897 Airship Mystery

Pelican Publishing Company, Gretna, Lousiana 2004. 398 sivua

Professori Robert E. Bartholomew ja professori George S. Howard: "Vuoden 1897 ilmalaivahavainnot johtuivat massahysteriasta."

Michael Busby: "Ilmaisu 'massahysteria' on typerien henkilöiden pakotie. Nämä henkilöt eivät tajua, miten pitää tulkita tietoja. Ns. tiedemiehet eivät tee kotiläksyjään, tai tekevät ne huolimattomasti, ja hyppäävät sitten umpimähkään johonkin massahysteria-selitykseen."

Vuonna 1897 havaittiin USA:n ilmatilassa usein merkillisiä ilmalaivoja. Kukaan ei tiennyt mistä ne tulivat tai minne ne menivät tai kenen ne olivat. Ilmalaivat olivat merkillisen näköisiä, niissä oli liikkuvat siivet ja purjeet sekä isot peräsimet ja potkurit takana tai sivuilla. Ne liikkuivat öisin ja keulassa oli silloin valtava valonheitin, jolla valaistiin alla olevaa maastoa. Joskus sattui, että joku havaitsija törmäsi laskeutuneeseen ilmalaivaan, jolle ilmeisesti tehtiin korjauksia. Sattui jopa niin, että havaitsija joskus keskustelikin ilmalaivan miehistön kanssa. Havaitsija sai tällöin merkillisiä vastauksia kysymyksiinsä, mistä ilmalaiva oli peräisin: "Tulemme joka paikasta, mutta ylihuomenna olemme Kreikassa" vastattiin yhdellekin kyselijälle. Yksi tällainen ilmalaiva syöksyi maahan Aurorassa 17.4.1897. Koska kenellekään ei ollut tarkkaa tietoa, mistä ilmalaivat olivat kotoisin, niin ne on usein liitetty ufologiaan.

Michael Busby on tutkinut tätä ilmalaivajuttua vuosikausia ja kertoo, että ilmalaivoja havaittiin Kaliforniassa, Nevadassa, Utahissa, Nebraskassa, Iowassa, Illinoisissa, Indianassa, Michiganissa, Kansasissa, Missourissa, Uudessa Meksikossa, Arizonassa, Oklahomassa ja Lousianassa. Tuhannet havaitsijat näkivät ilmalaivat, usein rautateiden lähettyvillä, ja Busby on löytänyt valtavan määrän lehtijuttuja, jotka kertovat näistä ilmalaivoista vuodelta 1897.

Busby on näiden lehtijuttujen ja havaitsijoiden kertomusten perusteella piirtänyt tarkkoja päivittäisiä karttoja, joissa näkyy missä ilmalaivaa on havaittu tiettynä päivänä ja mikä sen kulkusuunta oli. Busby on myös tehnyt sen, mitä kukaan muu ilmeisesti ei ole tehnyt aikaisemmin, eli hän on tarkkaan merkinnyt muistiin niiden henkilöiden nimet, jotka tavalla tai toisella väitettiin tuohon aikaan liittyvän ilmalaivoihin. Tämän jälkeen hän on armeijan vanhoista rekistereistä sekä väestörekistereistä jäljittänyt parhaansa mukaan näitä henkilöitä.

Busbyn kuva ilmalaivoista on toinen kuin monen muun. Hän huomauttaa, että esimerkiksi jo vuonna 1852 ranskalainen Henri Giffard rakensi ja lensi moottorilla varustetulla ilmalaivalla. Amerikkalainen tri Solomon Andrews kirjoitti jo vuonna 1862 presidentti Lincolnille ja tarjosi hallituksen käyttöön suunnittelemaansa ilmalaivaa, jolla hän lensikin jo kesäkuussa vuonna 1863 todistajien läsnä ollessa.

Yhdysvaltojen patenttirekisteristä löytyy Andrewsille myönnetty ilmalaivapatentti, joka on päivätty 5.7.1864, samoin kuin esim. C. A. Smithille 11.8.1896 myönnetty ilmalaivapatentti, sekä H. Heintzille 20.4.1897 myönnetty ilmalaivapatentti ja D. Reedille 12.10.1897 myönnetty ilmalaivapatentti. Ilmalaivoja siis suunniteltiin ahkerasti eri piireissä 1800-luvulla.

Kuvaan astuu nyt Saksasta kotoisin oleva Charles A. A. Dellschau, joka muutti Amerikkaan 1853. Dellschau kuoli vuonna 1923, jolloin eräs sairaanhoitaja kävi siivoamassa Dellschaun ullakkoa ja heitti ulos mm. kaksitoista mappia, joissa oli maalauksia ja piirroksia eri tyyppisistä ilmalaivoista. Mapeissa oli myös suuri määrä Dellschaun muistiinpanoja, jotka oli kirjoitettu jonkinlaisella koodilla. Roskien kuljettaja otti kuitenkin talteen Dellschaun mapit ja myi ne erääseen osto- ja myyntiliikkeeseen, josta sitten eräs henkilö osti viisi mappia vuonna 1969. Eräs ufotutkija osti loput mapit vuonna 1993. Dellschaun kokoelmiin kuului New York Times -lehden arvostelijan mukaan "tuhannet mahtavan hienot fantasiakuvat Jules Verne -mäisistä lentävistä koneista". Muutamat Dellschaun piirrokset ovat nähtävänä Houstonin Menil-kokoelmassa sekä eräässä New Yorkilaisessa taidegalleriassa.

Edellä mainittu ufotutkija, joka osti suurimman osan Dellschaun mapeista vuonna 1993, on johdonmukaisesti kieltäytynyt luovuttamasta aineistoa tutkijoille eikä kukaan tiedä mitä niissä mapeissa on. Muun materiaalin perusteella on kuitenkin käynyt ilmi, että Dellschau työskenteli salaiselle yhdistykselle, jonka nimi oli Sonora Aero Club, johon kuului jo 1850-luvulla noin 50 jäsentä, jotka rakensivat ja lentelivät ilmalaivoilla. Monella jäsenellä oli saksalainen nimi ja nämä jäsenet on lueteltu Dellschaun muistiinpanoissa. Dellschau luettelee muistiinpanoissaan myös rakennettujen ilmalaivojen nimiä, kuten Aero Mio, Aero Trump, Schnabel, Aero Mary ja Aero Jourdan.

Miksi toiminnan piti olla niin salaista? Busbyn mukaan ilmalaivojen harrastajat olivat jo tuolloin keksineet, miten vetyä saatiin vedestä ja tätä vetyä käytettiin sekä nostokaasuna ilmalaivassa, että sen koneen polttoaineena. Toisaalta toiminta oli vaarallista ja onnettomuuksia sattui usein (esim. Aurorassa).

Vetykaasun erottaminen vedestä ja ilmalaivan rakentaminen oli kuitenkin kallista toimintaa ja oli ilmiselvää, että taustalla oli joku rikas rahoittaja. Tässä päästään taas Busbyn salapoliisityöhön. Hän on järjestelmällisesti jäljittänyt niitä henkilöitä, jotka 1800-luvulla huhuiltiin olevan jollakin tavalla tekemisissä ilmalaivojen kanssa ja onkin suurimmaksi osaksi pystynyt selvittämään, ketkä he olivat ja millä tavalla he liittyivät toisiinsa. Heidän taustatukena Busby löytää sanomalehtikeisarit George Hearst ja hänen poikansa William Randolph Hearst, jotka näyttivät olleen yhteistyössä ilmalaivakeksijöiden kanssa.

Minne ilmalaivat sitten katosivat vuoden 1897 jälkeen? Busbylla on tähän kaksikin eri vastausta. Ensimmäinen vastaus on se, että sen ajan ilmalaivat seurasivat sen ajan rautateitä lentäessään paikasta toiseen. Se oli luonnollista tuohon aikaan ja tästä syystä niin moni ilmalaivahavainto tehtiinkin junasta tai lähellä rautatietä. Tämä taas johtaa ajatukseen, että sen ajan rautateiden omistajat pelätessään tulevaa kilpailua ilmalaivojen taholta, yksinkertaisesti ostivat pois ilmalaivat ja lopettivat niiden toiminnan.

Toinen Busbyn keksimä selitys on onnettomuudet. Busby on aika varma siitä, että Aurorassa maahan syöksynyt ilmalaiva oli nimeltään "Nina", ja etsiessään "Ninaa", sen sisarlaiva "Pina" myös syöksyi maahan. Kolmas ilmalaiva nimeltään "Colada" syöksyi todennäköisesti mereen 13.5.1897 ja tämän onnettomuuden havaitsi erään laivan miehistö ja paikalla ollut luotsi. Itse asiassa luotsivene kiiruhti paikalle vain todetakseen, että ilmalaiva vajosi pohjaan vain muutaman metrin etäisyydellä luotsiveneestä. Muutkin ilmalaivat tuhoutuivat onnettomuuksissa surmaten keksijänsä ja näin loppui sen ajan ilmalaivahistoria. Busby kuitenkin muistuttaa, että osa vastauksista ehkä piilee niissä mapeissa, joita nimetön ufotutkija kieltäytyy antaa tutkijoiden käyttöön.

Vuonna 1997 CIA julkaisi raportin, jonka mukaan aikaisemmin salaiset vakoilukoneet U-2 ja SR-71 selittivät yli puolet (eli yli 50%) ufohavainnoista. Myös Busby toistaa tätä CIA:n raporttia ilmeisesti ajattelematta sen kummemmin asiaa.

Kun allekirjoittanut kuuli ensimmäisen kerran tuon väitteen, niin tuli luonnollisesti heti mieleen, että mistä raporttikokoelmasta CIA nyt puhuu? Ainoa tunnettu uforaporttikokoelma, joka viranomaisilla oli tuohon aikaan, oli tunnetusti Project Blue Book. Siinä sanotaan, että tutkituista uforaporteista 2237 selittyi lentokoneella ja tämä vastasi 17% kaikista Blue Bookin uforaporteista. Tuo yksinkertainen kysymys on vailla vastausta vielä tänäkin päivänä, 8 vuotta CIA:n väitteen jälkeen.

Toinen asia, joka tuolloin myös heti nousi allekirjoittaneen mieleen oli se, että niin vakoilukoneet kuten lentokoneet yleensäkin, lentävät suoralla kurssilla, ja vakoilukoneet etenkin suuressa korkeudessa. Uforaportit puolestaan tyypillisesti puhuvat laitteista, joiden lentoradat ovat kaikkea muuta kuin suorat.

Allekirjoittanut muistaa, miten eräässä televisio-ohjelmassa eräs "asiantuntija" yritti selittää tätä ristiriitaa väittämällä täysin tosissaan, että "vakoilukoneet ottavat vauhtia syöksymällä alas korkeuksista, ja lähellä maata ne nostavat nokkaa ja siirtyvät taas suureen korkeuteen". Tämä "asiantuntija" väitti siis täysin tosissaan, että vakoilukoneiden lentorata muistuttaisi jonkinlaista vuoristorataa.

Vuonna 1998 professorit Robert E. Bartholomew ja George S. Howard julkaisivat kirjansa UFOs and Alien Contact: Two Centuries of Mystery. Kirjassaan professorit omistavat suuren osan juuri vuoden 1897 ilmalaivamysteerille ja rinnastavat sitä myöhempien aikojen ufomysteeriin. Professoreiden mielestä molemmat mysteerit selittyvät "massahysterialla".

Busby on nyt kirjassaan osoittanut, että vuoden 1897 ilmalaivat olivat todellisia ja ne todellakin lentelivät Amerikan ilmatilassa. Hän ei anna paljonkaan arvoa professoreiden mielipiteille ja kirjoittaa:

"Ilmaisu 'massahysteria' on typerien henkilöiden pakotie. Nämä henkilöt eivät tajua miten pitää tulkita tietoja. Nk. tiedemiehet eivät tee kotiläksyjään, tai tekevät ne huolimattomasti, ja hyppäävät sitten umpimähkään johonkin 'massahysteria' -selitykseen. Liian moni luotettava havaitsija näki ilmalaivat, näiden joukossa insinöörejä, tiedemiehiä, tohtoreita, tuomareita ja lakimiehiä, jotta niitä noin vain voidaan selittää pois hysterialla."

Kirjan jälkipuheessa Busby palaa Hearstiin ja kertoo, että vuonna 1897 Hearst oli lähettänyt kirjeenvaihtajan Kuubaan selostamaan siellä olevia levottomuuksia. Kirjeenvaihtaja kirjoitti Hearstille "ettei täällä ole mitään sotaa", johon Hearst vastasi takaisin, että "järjestä sinä vaan valokuvat, niin minä järjestän sodan". Havannan satamassa 15.2.1898 ollut Yhdysvaltojen taistelulaiva USS Maine räjähti salaperäisellä tavalla surmaten 270 merimiestä. Hearstin lehdet kirkuivat viikkokaupalla, että kyseessä oli Espanjan armeijan torpedohyökkäys ja vaativat kostoa. Presidentti McKinley vastusti asiaa, mutta hänen oli annettava periksi yleiselle mielipiteelle ja julisti sodan Espanjalle.

Busby kysyy, eikö olekin kumma yhteensattuma, että jo vuonna 1863 Andrews tarjosi presidentti Lincolnille ilmalaivaa, kun taas Rich-niminen henkilö kokeili helmikuussa 1897 torpedojen pudottamista ilmapalloista?

Björn Borg, 21.3.2005

takaisin ]