Yhdistys Tutkimus Arkisto Kirjat Linkit Sivukartta
Myynnissä
Kirjatilaus
Kirjaesittelyt
Käytetyt kirjat

UUTISET


Copyright ©
1999-2016
UFO-Finland ry

Kirjat > Kirjaesittelyt

Nagaitis, Carl & Mantle, Philip:

Without Consent: A Comprehensive Survey of Missing-Time and Abduction Phenomena

Marlowe and Co., New York, NY 1999. 202 sivua

"Katsomme teidän silmienne läpi."

Tämä Nagaitis & Mantlen kirja on ilmestynyt alunperin Englannissa vuonna 1994. Tekijöistä Carl Nagaitis on toimittaja ja Philip Mantle taas on englantilaisen ufojärjestön BUFORAn entinen tutkimuspäällikkö. Sen jälkeen kun tämä kirja alunperin ilmestyi, on Mantle julkaissut myös toisen kirjan yhdessä Michael Hesemannin kanssa (=Beyond Roswell).

Kirjan esipuheen on kirjoittanut Budd Hopkins. Kuten tunnettua, niin englantilainen ufojärjestö BUFORA teki jo kauan sitten periaatepäätöksen olla käyttämättä hypnoosia sieppaustutkimuksissa, koska pitivät menetelmää epäluotettavana. Hopkins taas, joka tunnetusti on edelläkävijä hypnoosin käyttämisessä tällä alalla, keskittyykin esipuheessaan juuri tähän asiaan ja toteaa, että vaikka hypnoosin käyttöä on kritisoitu, niin se on kuitenkin ainoa tunnettu tapa saada esille piilossa olevia yksityiskohtia sieppauksista. Kun tässä kirjassa keskustellaan juuri englantilaisista sieppaustapauksista, niin Hopkins harmittelee sitä, että näissä tapauksissa piilee edelleenkin valtava määrä tietoa, johon ei päästä käsiksi juuri siitä syystä, ettei hypnoosia ole käytetty tutkimuksissa. Silti tässä kirjassa kerrotaan joskus hypnoosin käytöstä, mutta se johtuu siitä, että ne ovat niin vanhoja tapauksia, jotka tutkittiin ennen kuin BUFORAn hypnoosipäätös astui voimaan.

Kirjassa kerrotaan nimenomaan englantilaisista sieppaustapauksista, vaikkakin pari amerikkalaistakin on päässyt mukaan. Englantilaiset sieppaustapaukset ovat mielenkiintoisia siitä yksinkertaisesta syystä, että yleensä kirjallisuus kertoo vain amerikkalaisista tapauksista.

Tyypillinen esimerkkitapaus kertoo Graham Allenista, joka 17.6.1979 oli autollaan matkalla tyttöystävänsä luo Berkshiressa. Hän oli ajanut matkan lukemattomia kertoja. Ollessaan liikenneympyrässä Graham kuuli radion kuuluttajan sanovan, että kello oli viisi minuuttia ennen kuutta, jonka jälkeen radioon tuli jokin häiriö. Graham vilkaisi nopeasti radiota ja kun hän taas nosti katseensa, niin aikaisemmin vallinnut kaunis aurinkoinen sää olikin muuttunut ja vettä satoi kaatamalla. Yllätyksekseen Graham havaitsi myös, että ympäristö oli hänelle täysin outo. Ajettuaan jonkin aikaa Graham näki tienviitan, josta ilmeni, että hän oli ajanut ohi sen risteyksen, josta hänen piti kääntyä. Graham kääntyi erään maatilan tielle pohtiakseen missä hän oli ja seuraavaksi hän tajusi istuvansa edelleen autossaan, mutta nyt auton nokka olikin toiseen suuntaan ja radio soi normaalisti. Graham laski sitten, että hänen oli täytynyt ajaa oikean risteyksen ohi 24 km ja ajoi yhteensä 32 km vain kymmenessä minuutissa. Vasta joulun aikoihin vuonna 1987 Graham rupesi muistelemaan mitä oli tapahtunut ja ilmeni, että hän oli joutunut sieppauksen kohteeksi.

Erityisen kiinnostava on ns. Aveleyn tapaus. John Day perheineen oli lähtenyt Essexissa asuvien sukulaisten luota 27.10.1974 kello 21.50 kotiinsa Aveleyhin. Autossa oli paitsi John, hänen vaimonsa Sue, 10-vuotias Kevin, 11-vuotias Karen ja 7-vuotias Stuart. Karen ja Stuart olivat heti nukahtaneet auton takapenkille, mutta Kevin oli hereillä. Matka kotiin piti kestää noin 20 minuuttia kuten tavallisesti. Matkalla he havaitsivat kirkkaan valon, joka näytti seuraavan heitä ja yllättäen he ajoivat kummalliseen paksuun vihreään sumuun, joka Johnin mielestä vaikutti lähinnä kaasulta. Auton radiosta tuli savua ja John repi sen johdot irti. Auton kaikki valot sammuivat ja auto rupesi heittelehtimään voimakkaasti. He ajoivat jonkunlaisen töyssyn yli ja havaitsivat oudon sumun kadonneen. Kun perhe saapui kotiin, kellon olisi pitänyt olla noin 22.20, mutta John ja Sue hämmästyivät, kun he huomasivat että kello olikin yksi yöllä.

Seuraavana päivänä John ja Sue tunsivat itsensä erittäin väsyneiksi ja muutaman viikon sisällä John kärsi hermoromahduksen, vaikka mitään syytä sellaiseen ei olisi pitänyt olla. John joutui sairaslomalle miltei vuodeksi ja joutui jättämään puusepän työnsä. Sen sijaan hän ryhtyi vajaamielisten hoitajaksi, ryhtyi kirjoittamaan runoja ja aloitti uuden uran opettaen taidetta ja veistoa. Sue taas ryhtyi opiskelemaan. Kevin, jonka lukutaito oli ollut erittäin huono, muuttui myös ja hänen lukutaitonsa parani niin, että ohitti luokkatoverinsa.

Tapauksen jälkeen koko perhe muuttui muutamassa viikossa kasvissyöjiksi, John lopetti tupakoimisen ja kaikki kiinnostuivat ympäristöasioista. Kukaan perheen jäsenistä ei ollut vähääkään perillä ufoasioista, eivätkä he olleet kiinnostuneitakaan niistä. Kolme vuotta tapauksen jälkeen John luki kuitenkin erään ufojutun paikallisessa lehdessä ja päätti ottaa yhteyttä paikalliseen ufoyhdistykseen, jonka edustaja saapui haastattelemaan Johnia ja Sueta. Ufotutkija havaitsi heti heidän kertomuksessaan puuttuvan ajan ja arveli, että kyse oli sieppauksesta.

John ja Sue tutkittiin hypnoosin avulla ja kertoivat molemmat merkillisen tarinan. Heidät oli siepattu ufoon autoineen kaikkineen. Ufossa heille oli tehty erilaisia kokeita, mutta he olivat myös keskustelleet pitkään ufon miehistön kanssa. Miehistö oli näyttänyt molemmille hologrammeja sekä Maasta, avaruudesta että heidän omasta planeetastaan, joka oli tuhoutunut saasteiden takia. Molemmille oli myös näytetty hologrammikuvia niin nopeassa tahdissa, etteivät he ehtineet katsoa kuvia. Johnin ja Suen mielestä oli kuin kokonainen tietosanakirja olisi pumpattu heidän aivoihinsa. Kun John valitti, ettei hän ehdi kunnolla katsoa kuvia, mutta hänelle oli vakuutettu, että kuvat jäävät kyllä mieleen. Hologrammeja näytettiin tähdistä ja avaruudesta ja Johnin mieleen tuli jatkuvasti sana "Phobos". Tuohon aikaan John ei vielä tiennyt, että Phobos on Marsin kuu.

Molemmille järjestettiin kiertokäynti ufossa ja he saivat nähdä sen eri osia komentosiltaa myöten. Suelle tarjottiin pieniä vaaleanpunaisia "kiekkoja" syötäväksi, mutta hän ei uskaltanut syödä niitä. Johnin kysymykseen siitä, mitä humanoidit tekivät ollessaan ufon ulkopuolella, hänellä vastattiin, että "katsomme yleensä teidän silmienne läpi, mutta joskus kun emme löydä sopivia silmiä, käytämme visiiriä. Visiiri muuttaa teidän valonne niin, että se vastaa meidän näköhermoamme". John kysyi miksi ufossa ei ollut minkään näköisiä värejä, siihen vastattiin että "se valo, jonka me vastaanotamme, on sopiva meidän optiselle yksikölle ja tulkitaan eri tavalla meidän ehtoja vastaavaksi. Me näemme kyllä värejä, ja sinä näet mitä näet".

Sue oli koko ajan huolissaan lapsistaan, joita hän ei nähnyt sieppauksen aikana. Hänelle kerrottiin toistuvasti, että "lapset ovat turvassa ja voivat hyvin" ja samalla humanoidit kertoivat, että he eivät lisäänny. "Meillä ei ole lapsia. Lisäännymme teidän kauttanne. Te olette lapsemme."

Jane Murphyn sieppaustapauksessa humanoidit tulevat myös Janen kotiin ja vaativat, että Jane kertoo heille "miten lapset syntyvät". Jane pitää kysymystä naurettavana ja sanookin sen, mutta saa humanoideilta vastaukseksi, että "meidän kansamme ei tiedä sitä".

Toinen erittäin kiinnostava kirjassa kerrottu tapaus on ns. Ilkley Moorin tapaus vuodelta 1987, jolloin entinen poliisi John Spencer käveli joulukuisena aamuna Ilkley Moor -nimisen nummen yli läheiseen kylään. Matkalla hän näki edessään kummallisen pienen olennon, josta otti valokuvan. Kun hän ryhtyi ajamaan olentoa takaa, hän tuli suureen kuoppaan, jonka pohjalla olevaan odottavaan ufoon olento ryntäsi.

Tultuaan perille kaupunkiin Spencer ihmetteli, että kaupat olivat jo auki, vaikka niiden pitäisi vielä olla suljettuina. Silloin hän havaitsi, että häneltä oli kadonnut noin kaksi tuntia. Myöhemmissä tutkimuksissa havaittiin, että Spencer olikin siepattu ufoon.

Spencerin tapaus on ainutlaatuinen siitä syystä, että hänellä on valokuva tallella siitä olennosta, jonka hän kohtasi nummella. Kuva ei ole aivan tarkka, mutta kuitenkin niin selvä, että olento näkyy siinä. Tämä kuva on myös ainutlaatuinen sen takia, että vielä tähän päivään mennessä ei ole voitu osoittaa kuvaa väärennökseksi. Nagaitis ja Mantle julkaisevatkin tämän kuvan kirjassaan, jossa jokainen kiinnostunut voi tutustua siihen. Nagaitis ja Mantle käyttävät tilaisuutta hyväkseen ja julkaisevat samalla toisen tunnetun humanoidikuvan, eli amerikkalaisen poliisipäällikön Greenshaw'n humanoidikuvan. Greenshaw'n ja Spencerin humanoidikuvat taitavatkin olla maailman tunnetuimmat humanoidikuvat.

Eräs mielenkiintoinen kirjassa julkaistu sieppaustapaus on Englannin merivoimien komentajakapteeni Horatio Penrosen sieppaus ufoon. Tapaus on merkittävä siitä syystä, että se sattui jo toukokuussa vuonna 1954, eli kauan ennen esim. brasilialaisen Villas Boaksen tapausta vuonna 1957. Penrose kertoi tapauksesta kuitenkin vasta vuonna 1976 eli 22 vuotta myöhemmin. Tapaukseen liittyi vuonna 1954 ulkopuolisia todistajia, jotka näkivät ufon seuraavan Penrosen autoa, sekä poliiseja, jotka löysivät Penrosen loukkaantuneena autossaan jne.

Tässä kirjassa selviää nyt eräs mysteeri jota mm. tunnettu ufokirjailija Jacques Vallee on pohtinut pitkään eräässä kirjassaan. Asia liittyy Venäjän Voroneshin tunnettuun ufohavaintoon ja laskeutumiseen vuonna 1989. Jacques Vallee kiinnostui siinä määrin tästä tapauksesta, että matkusti itse Neuvostoliittoon tutkimaan asiaa. Eräs asia, joka tuli esille hänen matkansa aikana ja hämmästytti häntä suuresti oli se, että sen ajan neuvostoliittolaisten ufotutkijoiden mukaan Voroneshin ufon pohjassa oli näkynyt sama tunnus kuin Espanjan ns. Ummo- jutun ufossa. Asia mietitytti Valleeta erittäin paljon, varsinkin kun myöhemmissä tutkimuksissa tultiin siihen tulokseen, että Espanjan Ummo-tapaus luultavasti oli petos. Kysymys kuului: Miten oli mahdollista että Voroneshin ufon pohjassa oli sama tunnus kuin Espanjan Ummo-ufossa? Vallee ei tuolloin keksinyt vastausta vaikka pohti asiaa pitkään.

Nagaitis & Mantlen kirjassa julkaistaan nyt kuva ufosta ja kerrotaan, että kuva on otettu Voroneshissa ja kuvassa näkyy selvästi ufon pohja ja siinä oleva tunnus. Samalla käykin ilmi, etteivät tunnukset allekirjoittaneen mielestä muistuta toisiaan vähääkään. Espanjan Ummo-tunnus muistutti venäläistä schtsch-kirjainta, eli isoa H-kirjainta, jossa oli lisäksi keskellä ylimääräinen pystysuorassa oleva viiva. Nagaitis & Mantlen kirjassa olevassa kuvassa Voroneshin ufon pohjassa näkyykin sen sijaan lyhyt T-muotoinen kirjain. Allekirjoittaneen mielestä nämä tunnukset eivät muistuta toisiaan ollenkaan.

Nagaitiksen & Mantlen kirja on asiallinen selostus lähinnä englantilaisista sieppaustapauksista ja sitä voi hyvällä omallatunnolla suositella kenelle tahansa.

Björn Borg, 27.3.2005

takaisin ]