Yhdistys Tutkimus Arkisto Kirjat Linkit Sivukartta
Myynnissä
Kirjatilaus
Kirjaesittelyt
Käytetyt kirjat

UUTISET


Copyright ©
1999-2016
UFO-Finland ry

Kirjat > Kirjaesittelyt

Desguin, Lilian Crowner:

Unidentified Flying Objects

Aegean Park Press, Laguna Hills, California 1992. 252 sivua (A4)

Tämä kooltaan iso ( A4) ja paksu kirja vaikuttaa ensi silmäyksellä aika sekavalta. Kun siihen sitten tutustuu lähemmin, niin selviää, että kyseessä on tekijän leikekirjan pohjalta tehty kirja. Mukana ovat Desguinin erääseen lehteen kirjoitettuja vanhoja juttuja, päiväkirjamuodossa olevia muistiinpanoja ja paljon eri lehdissä julkaistuja juttuja. Nämä lehtijutut on suurimmaksi osaksi poimittu "The Weekly World News", "The National Examiner" ja "The Sun" -lehdistä. Epäilen vahvasti, että nämä lehdet pitäisi luokitella lähinnä ns. skandaalilehtien luokkaan.

Kun sitten siellä sun täällä, monen naiskirjailijan tapaan, ufohavaintojen lomassa on tekijän omia runoja, niin tässä on syy, miksi kirja vaikuttaa niin sekavalta. Mitään varsinaista punaista lankaa tässä kirjassa ei ole, vaan se hyppää asiasta toiseen, myös ajallisesti.

Täysin selvää on, että tekijä on liikkunut nimenomaan ns. kontaktihenkilöiden parissa ja on aktiivisesti hakeutunut heidän seuraansa. Desguin kertoo itse, kuinka hän kerran, kun Adamski eräällä matkallaan asui verraten lähellä Desguinia, meni ja soitti ovikelloa niin kauan, että talon isännän yksinkertaisesti oli pakko avata ovi päästäkseen eroon metelistä. Desguin tutustui sitten sen ajan kontaktihenkilöihin, kuten Adamski, Reeves, van Tassel, Bethurum, Fry jne.

Kirjaan on sitten ympätty mukaan tunnettujakin ufotapauksia, mutta ärsyttävää on, että Desguin syystä tai toisesta varsin usein on jättänyt pois tapauksen henkilöiden nimet ja puhuu "eräästä pojasta", joka näki sitä tai tätä, "eräästä naisesta", joka koki sitä sun tätä. Usein kyseessä on tunnettujakin tapauksia, joita ei kuitenkaan heti tunnista, koska nimet puuttuvat. Lehtijutuissa sitten vilahtaa tunnettujakin nimiä, kuten Travis Walton.

B-luokan kirjojen tapaan monet nimet on taas kirjoitettu väärin:
Trinidad - po. Trindade
Streiber (taas!) - po. Strieber
Hillenkotter - po. Hillenkoetter
Macabee - po. Maccabee
Erick von Däniken - po. Erich von Däniken

B-luokan kirjojen tapaan myös tässä kirjassa vilisee tohtorintason ihmisiä, joista allekirjoittanut ei ole ikinä kuullutkaan. Esim. tri Woods, tri Chernova, tri Milliard, tri Flibjin, tri Ponte, tri Demazure, tri Greder, tri Chavez, tri Kharlamov, tri Estager, tri Pretet, tri Basel, tri Cavaleri, tri Sabittini, tri Frese, ruotsalainen tri Poks Haglund (Haglund tai Hägglund kuulostaa kyllä ruotsalaiselta, sen sijaan Poks kuulostaa aika keksityltä), tri Gayan, tri Bethune, tri Jian San, tri Lueger, tri Hertlein, tri Verlag Kiemel (saksalainen sana Verlag tarkoittaa muuten kustantajaa), tri Nadi (jonka juttu on kirjassa sekä sivulla 106 että 223), tri Grosse (joka sivulla 176 esiintyy vain toimittajana), tri Wolfrath, tri Kurylev, tri Kang Maopang (nimi Kang on jutussa vuorotellen Kang ja Hang), tri Schultz, tri de Melo, tri Spoor, professori Chiumiento, tri Polsky, tri Charbonal, tri Ciuni, tri Tamayo, tri Bauer, tri Lamot, tri Walter, tri Pushkarev (joka on valokuvista löytänyt Venuksesta samanlaiset kivikasvot kuin Marsissa olevat!), tri Ludin, tri Blinov (joka on Neptunuksesta löytänyt samanlaiset kivikasvot kuin Venuksessa ja Marsissa olevat!), tri Shepel, tri Borisov, tri Lentz ja tri Horne (jotka ovat Antarktiksen jään alta löytäneet samanlaiset kivikasvot kuin Neptunuksessa, Venuksessa ja Marsissa olevat!), ruotsalainen tri Signe Winslof (jutussa väitetään, että kyseessä on mies, vaikka Signe on naisen nimi), tri Bischo, tri Srednev (joka on löytänyt Venuksesta kokonaisen kaupungin!), tri Nakamura, tri Claire, professori Siboranky, jne.

Kaikki yllämainitut "tohtorit" väitetään liittyvän ufologiaan tavalla tai toisella, mutta on merkillistä, etten ole kuullut heistä aikaisemmin. Totuuden nimissä on todettava, että kaikki yllämainitut saattavat olla miten arvostettuja tohtoreita tahansa, mutta toisaalta kun ottaa huomioon, että allekirjoittanut on luetteloinut ufologiaan liittyviä tohtoreita ja professoreita jo vuosikausia, niin luulisi että olisin törmännyt heihin aikaisemmin. Toinen vaihtoehto on tietysti, että ns. skandaalilehdistö, josta nämä nimet on poimittu, mielellään ylentää kenet tahansa tohtoriksi, jotta juttuun saataisiin enemmän arvovaltaa.

Itse asiassa lukija havaitsee aika nopeasti, että jokaisessa jutussa on aina mukana "arvostettu tiedemies", josta ei kylläkään ikinä kerrota esim. mistä yliopistosta hän on kotoisin. Lisäksi on huomioitava, että edellä mainitut tohtorit ovat vain sellaisia, jotka liittyvät ufologiaan. Yhtä pitkä nimilista löytyy sitten vielä niistä tohtoreista, jotka liittyvät muihin aiheisiin.

Myös eräs mukana oleva MIB-tapaus täyttää B-luokan MIB-tapausten tunnusmerkit, eli päähenkilö "John", jonka sukunimeä ei anneta, eikä päivämäärää, eikä vuosilukua, jolloin tapaus olisi sattunut. Tällaisia tapauksia ei voi mitenkään jälkikäteen tarkistaa, varsinkin kun kirjassa ei ole minkään näköistä lähdeluetteloa.

Kirjaan on otettu mukaan aika paljon asioita, jotka liittyvät muihin aloihin kuten esim. Bermudan kolmio, astrologia, Bigfoot, Atlantis ym. Kirjan koko viides luku liittyy reinkarnaatioon, eikä lainkaan ufologiaan, ja kirjassa on erittäin paljon lehtijuttuja lääketieteellisistä kummallisuuksista. Kirjassa on varsin monta juttua vastasyntyneistä ja erilaisista heihin liittyvistä kummallisuuksista. Myös eräs juttu, joka kertoo afrikkalaisesta miehestä, joka on piessyt vaimonsa kuoliaaksi ja saanut siitä hyvästä vain sakkoa 110 dollaria, on kauhistuttanut Desguinea sen verran, että juttu on päässyt mukaan kirjaan. Toisin sanoen kirja on aika usein eksynyt aika pitkälle sen varsinaisesta aiheesta.

Jos tämän kirjan kohdalla tehtäisiin sellainen asia, että a) siitä poistettaisiin kaikki ufologiaan kuulumattomat asiat, ja b) siitä poistettaisiin kaikki jutut, joissa viitataan johonkin tuntemattomaan "tohtoriin" ja c) siitä poistettaisiin kaikki kokosivunmittaiset runot, niin jäljelle jäisi luultavasti aika ohut vihko.

Mielestäni kirjan paras anti on sen kannessa oleva piirros ufosta, jonka J. Flynn kohtasi Evergladesin suolla Floridassa vuonna 1965. Ufosta ammuttiin Flynniin säde, joka aiheutti hänelle monen tunnin tajuttomuuden. Tapaus on varsin tunnettu ufologiassa ja hyvin tutkittu, mutta on ensimmäinen kerta kun näen piirroksen ko. ufosta.

Björn Borg, 22.4.2005

takaisin ]