Yhdistys Tutkimus Arkisto Kirjat Linkit Sivukartta
Myynnissä
Kirjatilaus
Kirjaesittelyt
Käytetyt kirjat

UUTISET


Copyright ©
1999-2016
UFO-Finland ry

Kirjat > Kirjaesittelyt

Randle, Kevin D.:

Project Blue Book Exposed

Marlowe & Co., New York, N. Y. 1997. 282 sivua

Kirjan kannessa olevan mainostekstin mukaan Randle on julkaissut yli 80 kirjaa, joista osa on ufokirjoja.

Allekirjoittaneen omien kirjojen yhteisessä lähdeluettelossa on nykyisin 700 lähdettä, joka lienee jonkinlainen ennätys sekin. Kun monessa lähteessä selostetaan samaa asiaa uudestaan, uudestaan ja uudestaan, niin on pakko ihmetellä, että eivätkö ufologian vakiokirjailijat sadoistatuhansista tapauksista löydä uutta aineistoa, vaan veivaa samoja asioita aina vaan uudestaan ja uudestaan kirjassa kirjan jälkeen. Näitä tunnettuja vakiotapauksia ovat esim. Arnoldin havainto, Mantellin tapaus, Barney ja Betty Hillin tapaus jne. Omien kirjojeni viitteistä voin laskea, että esim. Arnoldin tapausta selostetaan 128 eri lähteessä, Barney ja Betty Hillin tapausta 122 eri lähteessä ja Mantellin tapausta 76 eri lähteessä (lyhyet viittaukset ei ole mukana laskuissa).

Ymmärrän vielä sen, että esim. suomeksi kerrotaan jostakin tapauksesta muutamassa kirjassa, mutta että samaa asiaa pitää selostaa lukemattomissa englanninkielisissä kirjoissa yhä uudestaan, niin se onkin jo vähän vaikeampi ymmärtää. Olenkin oppinut sen, että näillä vakiokirjailijoilla näyttää olevan se systeemi, että tunnetuimmat tapaukset ovat jonkunlaisella kortilla, korttipakan tapaan, ja aina välillä pakkaa sekoitetaan ja vedetään esille muutama tapaus ja siitä tehdään taas kirja. Ja seuraavalla kerralla pakkaa sekoitetaan jälleen ja vedetään muutama kortti ja siitä tehdään taas kirja. Ja tällä tavalla sitten samat tapaukset ovat toistuvasti esillä vakiokirjailijoiden eri kirjoissa. Luulisi että monet lukijat jo ovat kyllästyneitä Arnoldiin, Mantelliin ja Barney ja Betty Hilliin.

Mantellin tapauksen kohdalla Randle muuten uskoo, että Mantell sittenkin näki Skyhook-ilmapallon ja että koko Mantellin tapaus pitäisi poistaa ufologiasta. Randle perustaa käsitystään sillä, että lennonjohtajien piirustusten mukaan he näkivät "ylösalaisin olevan jäätelötötteröä muistuttavan kohteen" eli Skyhook-ilmapallon ja asia on näin ollen sitten selvä.

Randle iskee kyllä tässä asiassa kirveensä kiveen kunnolla, koska jokainen lukija, joka joskus on nähnyt luonnossa, valokuvissa tai filmillä Skyhook-ilmapallon, tietää että se (välillä, riippuen siitä millä korkeudella pallo on) muistuttaa NORMAALIASENNOSSA olevaa jäätelötötteröä, mutta ei missään nimessä ylösalaisin olevaa tötteröä. Kuin kohtalon oikusta ilmenee, että seuraavassa esittelyvuorossa olevassa kirjassa, joka on Hesemannin ja Mantlen "Beyond Roswell", on sivulla 172 julkaistu kuva Mogul-ilmapallosta (=Skyhook-versiosta), ja siinä kuvassa ilmapallo näyttää nimenomaan normaaliasennossa olevalta jäätelötötteröltä.

Ufoista kiinnostuneet kysyvät usein, että kuuluuko mitään uutta ufoalalle? Vastaus on kyllä, vaikka vastaukset tulevatkin joskus kuin hiipien. Yksi uusi asia, joka on tullut esille viime vuosien aikana kuin hiipien, on ollut tähtitieteilijä tri Donald Menzelin rooli ufotutkimuksessa. Menzelhän on tunnettu lähinnä inversioselityksestään, jonka avulla hän "selvitti" ufohavainnon kuin havainnon. Ja jos inversioteoria ei jostain syystä kelvannut, niin Menzel keksi vuorenvarmasti jonkun muun tavanmukaisen selityksen. Esim. Arnoldin tapauksessa Menzel keksi ainakin 5 eri selitystä havainnolle, kuten kangastus, vuorilta tuleva lumipyry, korkealla oleva sumu, orograafinen pilvi (=valtava ympyrämäinen vuoristopilvi) ja Arnoldin lentokoneen ikkunassa olevat vesipisarat. Arnold itse on kylläkin kertonut, että hän nimenomaan avasi ikkunan sulkeakseen pois siitä tulevat mahdolliset heijastumat.

Tähtitieteilijä J. Allen Hynek oli Yhdysvaltojen ilmavoimien virallinen tähtitieteellinen neuvonantaja noin 20 vuoden ajan. Hynek ei tuolloin varmastikaan tiennyt, eikä kukaan muukaan ulkopuolinen, ettei hän ollut ainoa tähtitieteilijä, jonka palveluksia ilmavoimat käytti. Viime vuosien aikana on käynyt yhä selvemmäksi, että myös Menzel oli salaa yhteistyössä ilmavoimien kanssa. Tämä tosiasia on tullut esille viime vuosien aikana yhä selvemmin, mm. Menzel kertoi itse asiasta eräässä haastattelussa. Randle kertoo tässä kirjassaan, että hän on itse löytänyt Blue Bookin arkistoissa Menzelin kirjojen oikovedoksia, muttei kenenkään muun kirjailijan oikovedoksia. Kun myöhemmin on tutkittu suurennuslasilla Menzelin kirjoja, on myös havaittu, että niissä oli tietoja, joita Menzel on voinut saada vain silloin vielä salaisista Blue Bookin arkistoista. Nykyisin näyttää siis varsin selvältä, ettei Menzel ollut mikään "itsenäinen ajattelija, joka vilpittömästi tutki ufohavaintoja", vaan että hän oli ilmavoimien asialla selityksissään. Tämä seikka onkin varsin merkittävä uutinen ufologiassa. (Allekirjoittanut on jo vuosia ihmetellyt, miten Menzelin kirjat ovat löytäneet tiensä myös suomalaisiin kirjastoihin, esim. Helsingin yliopiston kirjastoon).

Randle kertoo kirjan nimen mukaisesti, miten heppoisella tavalla Blue Book hoiti ns. ufotutkimuksia, tai oikeammin miten niitä EI hoidettu. Esimerkkejä Randlella on vaikka kuinka paljon. Maailman kuuluisimpia ufovalokuvia, ns. Trentin kuvia, ei Randlen mukaan tutkittu ollenkaan Blue Bookin toimesta.

Randle antaa erinomaisen esimerkin Blue Bookin toiminnasta kertoessaan kahdesta eri valoilmiöstä, jotka havaittiin USA:ssa 18.-19.4.1962. Blue Bookin henkilökunta kohteli näitä ilmiöitä kahtena eri havaintona, muttei tajunnut ottaa huomioon Yhdysvalloissa olevia aikavyöhykkeitä. Kun eri aikavyöhykkeet otettiin huomioon Randlen toimesta niin ilmenikin, että kyseessä oli yksi ja sama valoilmiö.

Randlen mielestä Blue Bookin ns. tutkimukset olivat häpeäpilkku, ja kun Blue Bookin tutkimuksia nykyisin tutkitaan uusin silmin, niin nähdään miten eri havainnoille on väkisin keksitty selityksiä. Randlen mielestä suuri osa niistä havainnoista, jotka Blue Bookissa on saanut "selityksen", pitäisikin siirtää "tunnistamattomien" ryhmään. Randlen mukaan tällöin noin 30 % Blue Bookin havainnoista jäisi tunnistamattomiksi. Randlen mielestä jonkun tutkimuslaitoksen pitäisikin käydä uudestaan läpi Blue Bookin arkistot ja tutkia havaintoja uudestaan.

(Maailmankuulu tähtitieteilijä Carl Sagan oli omien sanojensa mukaan kiinnostunut ufoista jo pienestä pitäen ja palasi tähän aiheeseen useita kertoja elämänsä aikana. Useita kertoja hän oli mukana eri virallisissa työryhmissä ym. pohtimassa ufojen olemassaoloa. Vanhempana Sagan suhtautui hyvinkin kriittisesti ufoihin ja oli sitä mieltä, että ne ovat peräisin "sisäisestä avaruudesta". - Allekirjoittaneen huom.).

Randle aloittaa tämän kirjansa kiittämällä ensi alkuun Sagania siitä, että tämä "suurin henkilökohtaisin uhrauksin pelasti Project Blue Bookin arkistot tuhoamiselta". (Randle viittaa tässä ilmeisesti AAAS:n sympoosiumiin vuonna 1969, jolloin Yhdysvaltojen ilmavoimille lähetettiin vetoomus olla tuhoamatta Blue Bookin arkistoja. - Allekirjoittaneen huom.). On mielenkiintoista todeta, että maailmankuulu tähtitieteilijä Sagan tahtoi pelastaa nämä arkistot vuonna 1969.

Blue Bookin arkistot siirrettiin ensiksi ilmavoimien Maxwellin tukikohtaan, jossa eräät tutkijat, kuten Randle, kävi tutkimassa niitä useiden päivien ajan. Myöhemmin arkistot mikrofilmattiin ja siirrettiin Kansallisarkistoon ja tämän siirron yhteydessä ilmavoimien henkilökunta kävi läpi arkistot ja pyyhki yli kaikkien henkilöiden nimet heidän intimiteettisuojaan vedoten. Randle pitää tätä nimien ylipyyhkimistä miltei rikollisena, koska samalla katosi tärkeitä tietoja havaitsijoista, jonka lisäksi Randle toteaa että:

a) Hän itse ja eräät toiset ufotutkijat olivat jo käyneet Maxwellin tukikohdassa ja kopioineet esim. kaikkien tunnistamattomien tapausten havaitsijoiden nimet.

b) Vaikka asiakirjojen tekstistä pyyhittiin yli havaitsijoiden nimet, niin virkailijat unohtivat usein pyyhkiä yli itse otsikkoa. Näin tapahtui esim. tunnetun Chiles-Whittedin tapauksen kohdalla, jossa itse tekstistä oli pyyhitty yli Chilesin ja Whittedin nimet, mutta otsikko oli suurin kirjaimin tallella: "LENTOKAPTEENI C. S. CHILESIN TODISTAJANLAUSUNTO."

c) Vaikka asiakirjoissa nimet oli pyyhitty yli, niin mukana samassa mapissa (eli mikrofilmillä) oli usein mukana lehtileike, jossa havaitsijoiden nimet oli mainittu tarkkaan.

Randlen kirjassa on lyhyt selostus suurimmasta osasta niistä havainnoista, joita Blue Book jätti tunnistamattomiksi. Randle on itse palauttanut tekstiin havaitsijoiden (ylipyyhityt) nimet.

Randle toteaa tässä kirjassaan, saman kuin moni muu ufotutkija, että itse asiassahan se ei ollut Blue Book, joka tutki ufohavaintoja, vaan tämä tehtävä oli annettu tiedusteluyksikkö 4602:lle jo AFR 200-2 -määräyksen yhteydessä. Allekirjoittanut ihmettelee kuitenkin sitä, ettei missään ole (ainakaan vielä) näkynyt mitään raporttia siitä, mitä 4602 tutki ja mihin tuloksiin tultiin?

Todettakoon lopuksi, että William A. Rhodesin kaksi valokuvaa ufosta, jotka hän otti 7.7.1947 noin kaksi viikkoa Arnoldin havainnon jälkeen, ja joista esim. allekirjoittanut ei vielä ollut kuullut kertaakaan vielä pari kuukautta sitten, sukeltavat nyt esille kirjassa kuin kirjassa. Esim. tässä kirjassa Randle on omistanut niille kokonaisen luvun. Randle toistaa kirjassaan nobelisti, professori Langmuirin, lausuntoa, jonka mukaan kuvissa näkyy "ilmassa leijuva paperi". Randle ei kuitenkaan oikein jaksa uskoa Langmuirin selitykseen.

Edelleen voidaan todeta, että kaikki Project Blue Bookin arkistot ovat mikrofilmillä (yht. 96 rullaa) ja näitä voi kuka tahansa ostaa hintaan 34 dollaria / rulla.

Björn Borg, 25.4.2005

takaisin ]