Yhdistys Tutkimus Arkisto Kirjat Linkit Sivukartta
Myynnissä
Kirjatilaus
Kirjaesittelyt
Käytetyt kirjat

UUTISET


Copyright ©
1999-2016
UFO-Finland ry

Kirjat > Kirjaesittelyt

Cahill, Kelly:

Encounter

HarperCollinsPublishers, Sydney, Australia 1996. 239 sivua

"Tämä kirja kertoo ufologian ehkä tärkeimmästä havainnosta ja sieppauksesta. Yhteensä tapaukseen oli sekaantunut 7 henkilöä kolmessa eri autossa."

Kelly Cahill oli 25-vuotias kotirouva, joka asui Gippsland-nimisessä pikkukaupungissa East Victoriassa Australiassa. Vaikka Kelly oli kristitty, niin hän oli kuitenkin mennyt naimisiin muslimin kanssa.

Heinäkuussa 1993 Kelly joutuu uskonnolliseen kriisiin ja viettää miltei koko aikansa talonsa eräässä takahuoneessa Raamattua lukien, tutkien ja rukoillen. Kelly viettää miltei koko aikansa tuossa huoneessa yhteensä kuuden viikon ajan ja tänä aikana hänen miehensä Andrew hoitaa lapset ja muut askareet.

Kellyn oltua huoneessaan kolme viikkoa, hän rukoili Jumalaa, että Hän antaisi jonkin merkin Kellylle, että Hän todella rakasti Kellya. Tällöin Kelly tunsi valtavan läsnäolon huoneessa, valtavan energiakeskittymän, joka pyyhki Kellyn yli ja joka sai Kellyn tukan nousemaan pystyyn samalla kun hän jähmettyi paikalleen, eikä pystynyt liikkumaan. Tämä tilanne kesti noin 15 minuuttia ja tänä aikana Kellyllä oli sellainen tunne, kuin jotakin olisi siirretty hänen aivoihinsa, eräänlainen tietotulva. Kun tilanne oli ohi, niin Kelly tiesi, että Hän oli vastannut rukouksiin. Samalla toinen Kellyn Raamatuista katoaa kyseisestä huoneesta, vaikka Kelly ei milloinkaan vienyt Raamattuja sieltä pois.

Elokuussa 1993 Kelly ja Andrew ajavat Melbourneen syntymäpäiväkutsuille ja matkalla Kelly näkee vilaukselta merkillisen laitteen eräässä haassa. Laite oli pyöreä ja sen reunalla oli viisi tai kuusi suurta valoa. Kelly mietti ihmeissään, ettei vaan kyseessä olisi ollut ufo ja rupesi rukoilemaan samalla kun hän ajatuksissaan lähetti viestin mahdolliselle ufolle: "Odottakaa minua. Palaan tätä samaa reittiä muutaman tunnin kuluttua. Älkää menkö pois. Nähdään." Andrew ei nähnyt laitetta, koska hän katsoi suoraan eteenpäin autoa ajaessaan.

Muutama tunti myöhemmin Kelly ja Andrew palaavat samaa tietä takaisin kutsujen jälkeen. Matkalla he näkevät taas ufon sillä erolla, että tällä kertaa ufo leijuu tien yllä suoraan heidän edessään ja sen näkee nyt myös Andrew yhtä hyvin kuin Kelly itse. Kelly näkee nyt, että menomatkalla havaitut suuret valot ovatkin suuria ikkunoita, joissa erottuu joitakin hahmoja. Juuri kun Kelly ja Andrew luulevat törmäävänsä ufoon, se siirtyy salamannopeasti sivuun ja lentää pois. Hetki myöhemmin Kelley ja Andrew näkevät kirkkaan valon, joka on suoraan heidän edessään ja häikäisee heitä.

Hetkeä myöhemmin he ihmettelevät auton hiljaista vauhtia. He olivat ajaneet 100 km/h, mutta nyt he matelivat eteenpäin 40 km/h nopeudella. Kelly ihmettelee sitä mutkaa, jota he olivat juuri olleet lähestymässä, se olikin nyt heidän takanaan. Ufo ja häikäisevä valo ovat kadonneet.

Kotona Kelly ja Andrew kinastelevat siitä, mihin aikaan he olivat poistuneet kutsuilta, koska Kellyn mielestä kotimatka oli kestänyt kaksi kertaa tavallista kauemmin. Kun Kelly menee kylpyhuoneeseen, hän huomaa vuotavansa verta alapäästään ja napansa alapuolelta hän löytää kolmiomaisen merkin.

Kelly näkee myöhemmin merkillisen unen. Hän on niityllä ja näkee ufon sekä useita hohtavia olentoja, jotka eivät varmastikaan olleet ihmisiä. Heidän raajansa olivat pitkät ja kapeat, kuin anorektikoilla. Eräs olento on taluttamassa Andrewia ufoon. Kelly syöksyy olennon kimppuun vapauttaakseen Andrewin, mutta häneltä menee samassa taju. Hän herää ufossa, jossa näkee olennon ja tämän takana pöydällä olevan Raamattunsa. Olento sanoo Kellylle, että hän voi lähteä heidän mukaansa jos tahtoo, mutta tällöin hänen on jätettävä Raamattunsa, eikä saa ottaa sitä mukaansa. Kelly tulee siihen tulokseen, että jos olennot eivät hyväksy Raamattua, niin silloin he eivät ole hyviä olentoja. Kelly ilmoittaa olennolle, ettei hän tule heidän mukaansa.

Pari päivää myöhemmin Andrew on siivoamassa heidän autoaan, jolloin hän löytää Kellyn kadonneen Raamatun autosta matkustajan puolelta missä Kelly on istunut. Kelly rupeaa nyt kärsimään migreeneistä ensimmäistä kertaa elämässään, ja hänestä tulee yliherkkä kaikille äänille ja kirkkaalle valolle. Hän laihtuu 10 kiloa, alapään verenvuoto vain jatkuu ja lopuksi hän joutuu sairaalaan. Siellä todetaan, että hänellä on erittäin harvinainen tulehdus kohdussaan, joka yleensä esiintyy keskenmenojen yhteydessä.

Kelly herää keskellä yötä 6.9.1993 siihen, että aivan lähellä häntä, miltei kiinni hänessä on musta kookas olento, jolla oli suuret punaiset silmät. Olento oli ainakin 210 cm:n pituinen ja sillä oli musta kaapu, jossa oli huppu. Silmien punainen väri oli samanlainen kuin hiillos, muuten olennon kasvot olivat mustat ja pidemmät kuin tavallisen ihmisen kasvot. Kelly oli jäykkänä kauhusta, eikä pystynyt liikkumaan milliäkään, mutta hän tunsi kuinka hänen rintakehästään imettiin jotain, kuin jokin tyhjiö olisi imenyt jotakin hänestä. Kellyn ainoa ajatus oli, että se oli "sieluvampyyri, joka oli varastamassa hänen sieluaan". Olento tuijotti Kellyä suoraan silmiin kuin varmistuen siitä, että Kelly varmasti oli nähnyt hänet. Yllättäen olento olikin kadonnut ja Kelly syöksyi huutaen Andrewin luo, joka nukkui olohuoneessa takan edessä. Kolme muuta kertaa Kelly heräsi keskellä yötä ja näki saman olennon. Kelly huomauttaakin, että kautta aikojen on puhuttu "incubus"- ja "succubus" -ilmiöstä ja että hänen kokemuksensa muistutti tätä ilmiötä.

Jonkun ajan kuluttua Kelly huomaa, että elektroniset laitteet käyttäytyvät kummallisesti hänen ollessa lähellä niitä. Televisio sulkeutuu itsestään ja video työntää ulos kasetin itsestään. Kun video nauhoittaa, niin se hyppää yli kauhukohtaukset, eikä ne tule nauhalle ollenkaan. Jääkaappi hajoaa, sähkölamput kuluu loppuun muutamassa päivässä. Sähkölaitoksen korjaajat tutkivat sähköjohtoja, mutta eivät löydä mitään vikaa. Auton starttimoottori käynnistyy itsestään toistuvasti. Kelly rupeaa saamaan sähköiskuja eri esineistä koskettaessaan niitä, vaikka esineet on tehty aineesta, joka ei johda sähköä, kuten puiset esineet, multa tai puutarhan kivet. Tämä jatkui seitsemän kuukauden ajan, eli sen ajan kun ufotutkijat tutkivat tapausta. Kelly ei kuitenkaan tässä vaiheessa vielä osaa yhdistää näitä asioita ufohavaintoonsa.

Eräillä kutsuilla 16.9.1993 Andrew ottaa puheeksi sen mitä he olivat nähneet kotimatkallaan. Syntyy kuitenkin miltei riita heidän välillään, koska Kelly on tässä vaiheessa täysin unohtanut ufokokemuksensa, eikä edes tiedä mistä Andrew puhuu.

Kun Kelly ja Andrew kerran ohittavat sen paikan, missä he olivat nähneet ufon, Kellyn muistikuvat rupeavat palaamaan. Hän muistaa ufon ja miten hän astui ulos autosta. Hän muistaa miten he olivat nähneet valtavan ufon, joka oli kahden kerroksen korkuinen ja kirkkaasti valaistu. Tämä ufo oli kuitenkin paljon isompi kuin se, jonka Kelly oli nähnyt aikaisemmin menomatkalla. Koko ufo näytti siltä, että se oli tehty kiinteästä valosta. Hän muistaa olennot, joilla oli isot punaiset silmät. Heidän takanaan oli toinen auto pysähtynyt ja Kelly näki kaksi henkilöä seisomassa auton edessä ja pitäen toisiaan kädestä.

Kelly ja Andrew lähtevät kävelemään ufoa kohti ja kuin tyhjästä heidän eteensä ilmestyy erittäin pitkä musta olento, joka tuijottaa heitä. Tässä vaiheessa he kuulevat telepaattisen äänen sanovan: "Tapetaan ne." Yllättäen he näkevätkin useita olentoja, vaikka eivät pysty sanomaan mistä ne ilmestyivät. Ne vain ilmestyivät jostain. Paikalla oli ainakin 7-8 olentoa. Kelly ja Andrew tunsivat nyt "aaltoja", joita lähetettiin olennoista heihin päin. Kelly vertailee näitä aaltoja suuriin vahvistimiin esim. rock-konsertissa, joiden ääniaallot tuntee fyysisesti. Nämä olennoista tulevat aallot olivat kuitenkin "kauhuaaltoja", jotka synnyttivät puhdasta kauhua. Kelly epäilee, että nämä kauhuaallot olivat peräisin olentojen silmistä.

Kelly huusi Andrewille ja tiellä olevalle pariskunnalle: "Heillä ei ole sielua. He ovat pahoja. He tappavat meidät." Tässä vaiheessa olennot hyökkäsivät. Vaikka olennot olivat pystyasennossa, ne lensivät tai leijuivat eteenpäin suurella nopeudella. Olennot jakaantuivat kahteen ryhmään, joista toinen ryhmä suuntasi tiellä seisovan pariskunnan luo.

Yksi olennoista löi kovaa Kellyä vatsaan. Toinen olento hyökkäsi Andrewin kimppuun ja samalla he kuulivat äänen, joka harvinaisen moitteettomalla englannin kielellä sanoi: "Emme tahdo teille pahaa." Tämä puhe oli nyt tavallista puhetta eikä telepatiaa. Ääni oli kuitenkin erittäin sarkastinen. Andrew huusi: "Miksi te löitte Kellyä?" Olento vastasi: "En vahingoittaisi häntä. Kaikesta huolimatta olen hänen isänsä." Kelly istui maassa lamaantuneena ja sokaistuneena kovasta iskusta ja huusi: "Et ole isäni." Samassa Kelly tajusi, että kun hän oli rukouksissaan aina käyttänyt "Isä" -sanaa Jumalasta, niin olento tarkoittikin, että hän oli Kellyn Isä.

"Olemme rauhaa rakastavia ihmisiä", sanoi olento ylimielisellä äänensävyllä. Kellystä tuntui, ettei se ollut suinkaan ensimmäinen kerta kun olennot olivat tekemisissä ihmisten kanssa. Olennot näyttivät olevan hyvin perillä ihmisistä ja puhuva olento jopa nauroi ylimielisesti välillä. Kelly istui edelleen maassa valittaen. "Voisiko joku tehdä hänelle jotain?", sanoi se olento, joka puhui ja samassa Kelly tunsi toisen olennon käden olallaan. "Miten uskallatte! Miten uskallatte siirtää syyttömiin ihmisiin kauhua tuolla tavalla!" huusi Kelly raivostuneena. Hänen huutonsa näytti hämmästyttävän olentoja ja seuraavaksi Kelly muisti istuvansa taas autossa.

Kelly tiesi olevansa nyt kriisissä ja hän tarvitsi ulkopuolisen apua. Hän ei tiennyt minne pitäisi kääntyä ja soitti läpi kaikki löytämänsä yliopistot siinä toivossa, että jossain olisi parapsykologinen osasto. Monessa paikassa puhelu vaan katkaistiin, kun Kelly mainitsi sanan "ufo". Eräässä yliopistossa eräs tohtori antoi Kellylle neuvon soittaa lähimmälle psykologille. Etsiessään apua Kelly soitti jopa Australian ilmailulaitokseen, josta yllättäen löytyikin apua. Ilmailulaitos osasi nimittäin ohjata Kellyn melbournelaiseen ufotutkimusryhmään, ja myös sydneyläisen ufotutkijan Bill Chalkerin puoleen. Kelly ei ollut tiennytkään, että oli olemassa ufotutkijoita.

Bill Chalker asui yli 1000 km:n päässä Kellystä, eikä siksi voinut itse ryhtyä tutkimaan asiaa, mutta hän ohjasi Kellyn melbournelaisen Phenomena Research Australia -nimisen ryhmän (PRA) puoleen ja 4.10.1993 Kelly sai yhteyden sen edustajaan nimeltä John Auchettl. PRA aloitti tutkimukset käymällä sillä paikalla, missä ufo oli ollut ja suorittamalla paikan päällä erilaisia mittauksia etsiessään fyysisiä todisteita tapauksesta. Samalla Kellyä kiellettiin lukemasta ufokirjallisuutta tai keskustelemasta asiasta kenenkään ulkopuolisen kanssa, jotta hän ei saisi vaikutteita ulkopuolisista lähteistä. Kun Kelly myös muisti niin paljon tapauksesta valvetilassa, niin luovuttiin hypnoosin käytöstä.

Tapauksen tutkimusten edistyessä Kelly muistaa, miten heidän asuessaan aikaisemmin Lalorissa Melbournessa, oli sattunut merkillisiä asioita, vaikka hän ei silloin yhdistänyt niitä ufoihin ollenkaan. Kelly oli tällöin raskaana ja odotti nuorinta lastaan, Jamesia. Eräänä päivänä kuului kauheaa meteliä ulkoa ja Kelly meni toisessa kerroksessa olevalle parvekkeelle katsomaan mistä oli kysymys. Hän näki hämmästyksekseen mustan helikopterin, joka leijui parvekkeen tasolla 10-15 metrin etäisyydellä. Helikopterissa ei ollut mitään tunnuksia ja se leijui siinä paikallaan 15 minuutin ajan ennen kuin lensi pois. Kellyn hämmästykseksi ei Andrew eikä kylässä ollut naapurikaan vaivautunut ulos parvekkeelle katsomaan helikopteria, vaikka kuulivat sen hyvin.

Aamulla 14.10.1991 Kelly löysi itsensä makaamasta lattialla vatsallaan litistäen syntymätöntä Jamesia, joka raivokkaasti protestoiden potki Kellyn vatsassa. Kelly ei muista menneensä nukkumaan edellisenä iltana, eikä tiedä miten hän on joutunut lattialle, jonka lisäksi hänen yöpaitansa on hänen yllään väärin päin. Kelly lähti sairaalaan ja synnytti Jamesin ja jo synnytyksen yhteydessä kiinnitettiin huomiota kahteen ylimääräiseen nystyrään, jotka olivat Jamesin niskassa. Kelly havaitsee itsessään samanlaisia nystyröitä, jotka vain lisääntyvät ja lopuksi hänen kehossaan on tuhansia tällaisia nystyröitä, jonka lisäksi Kelly rupeaa menettämään tukkaansa.

Kelly miettii myöhemmin, liittyisivätkö nämä asiat mahdollisesti siihen, että hän on saanut jollakin tavalla säteilyvammoja. Lisäksi Kelly löytää molemmasta pohkeestaan kaksi syvää reikää, kuin joku olisi ottanut kudosnäytteitä hänestä. Sen jälkeen kun Kelly oli kohdannut ufon vuonna 1993, kaikki nystyrät hävisivät hänestä, mutta Jamesin kaksi nystyrää on edelleen olemassa.

Yöllä 23.10.1993 Kelly herää siihen, että kookas musta olento on taas kumartuneena hänen yllään ja kuin suutelemassa sitä paikka navan alla, jossa Kellyllä on kolmiomainen jälki. Olento on tällä kertaa alaston ilman kaapua, mutta Kelly ei kuitenkaan näe mitään sukupuolielimiä. Kelly huutaa täyttä kurkkua, jolloin olento pelästyneenä perääntyy ja hetken kuluttua katoaa.

Kellyn tietämättä asiasta, PRA:n John Auchettl oli julkaissut ilmoituksia lehdissä ja yritti tällä tavalla löytää sen toisen auton matkustajat, joista Kelly oli puhunut. Kun toisessa autossa olleen naisen äiti näki ilmoituksen ja otti yhteyttä ufotutkijoihin, niin kävi ilmi, että siinä toisessa autossa olikin ollut kolme noin 30-vuotiasta matkustajaa. Nämä olivat hyvin muistaneet nähneensä ufon ja olennot ja piirsivät kuvia niistä. Yksi oli liikemies vaimonsa seurassa, jonka lisäksi autossa oli ollut eräs sairaanhoitaja. Tämän toisen auton matkustajat eivät lainkaan muistaneet nähneensä Kellyä ja Andrewia tai heidän autoaan. Mielenkiintoista asiassa oli se, että tämän toisen auton matkustajat kertoivat kolmannesta autosta, joka oli pysähtynyt heidän taakseen ja eräs mies oli astunut ulos siitä autosta. Kelly taas ei tiennyt mitään tästä kolmannesta autosta.

Ajan mittaan Kelly oli unohtanut napansa alapuolella olevan kolmiomaisen jäljen, mutta kun hänen aikanaan sallittiin lukea ufokirjoja, niin hän löysi Whitley Strieberin kirjasta "Transformation" maininnan samanlaisesta jäljestä. Lisäksi Strieber kertoo ranskalaisesta tri "X":stä ja hänen pojastaan, jolla molemmilla oli samanlainen jälki napansa alla. Vasta kuukausia myöhemmin John Auchettl kertoi Kellylle, että molemmat toisessa autossa olleet naiset olivat myös löytäneet samanlaisia jälkiä napansa alapuolelta. Molemmat toisen auton naismatkustajat muistavat myös, kuinka heidät oli sidottu kiinni selälleen jollekin pöydälle.

Tammikuussa 1994 Kelly herää yöllä ja näkee neljännen kerran mustan olennon sänkynsä vieressä. Olento vetää ja vetää Kellyn kädestä ja aamulla Kelly huomaa, että timantti- ja safiirisormukset, jotka hänellä aina on ollut sormessa, ovat kadonneet eikä niitä ikinä löydetä.

PRA kohtaa kuitenkin ylimääräisiä vaikeuksia tutkimuksissaan. PRA olisi tahtonut haastatella Andrewia nimenomaan hänen muslimitaustansa takia, mutta Andrew kieltäytyy ja hän kieltää myös Kellyn navan alla olevan jäljen valokuvaamisen. Toisen auton kolme matkustajaa pelästyvät kun kuulevat, että PRA suunnittelee raportin julkaisemista ja kääntyvät asianajajan puoleen, joka kieltää PRA:ta käyttämästä toisen auton matkustajien kertomuksia. PRA joutuu tilanteeseen, jossa se ei voi julkaista vuosisadan sieppauskertomusta.

Teknisessä tutkimuksessaan PRA oli todennut ufon laskeutumispaikalla, että maaperä oli joutunut alttiiksi kovalle kuumuudelle ja että jokin raskas esine oli ollut siinä. Lisäksi paikalta löytyi laskeutumistelineen jäljet ja magneettisia poikkeavuuksia, jotka muodostivat puolikuun muotoisen jäljen. Lisäksi paikalta löydettiin runsaasti rikkiä ja jälkiä pyrene-nimisestä kemikaalista.

(Kirja on julkaistu vuonna 1996, eikä kirjan julkaisuvaiheessa ollut vielä tietoa kertomuksen kolmannesta autosta. Syyskuussa 1996, eli yli kolme vuotta tapauksen jälkeen, Kellyä haastateltiin "Who" -lehden toimesta ja jutun seurauksena lehden päätoimittaja sai kirjeen naiselta, joka miehensä kanssa ilmeisesti myös oli ollut paikalla. Kyse olisi ilmeisesti siitä kolmannesta autosta, josta auton nro. 2 naiset olivat kertoneet. Kirjeen lähettäjä kertoi kuitenkin, että heidän pakettiautonsa perässä oli ollut varapyörä, jota peitti suojus, jossa oli punainen lohikäärme. Kirjeen lähettäjä oli sitä mieltä, että jos he puhuivat samasta tapauksesta, niin Kelly ja hänen miehensä olisivat varmasti panneet merkille erikoisen pyöräsuojuksen. Kirjeen lähettäjä ei tiennyt, että Kelly ja hänen miehensä olivat puhuneet "ohikiitävästä punaisesta lohikäärmeestä" jo jutun alkuvaiheessa. Katso allekirjoittaneen kirjaesittelyä Timothy Goodin kirjasta "Unearthly Disclosure").

Björn Borg, 2.11.2005

takaisin ]