Yhdistys Tutkimus Arkisto Kirjat Linkit Sivukartta
Myynnissä
Kirjatilaus
Kirjaesittelyt
Käytetyt kirjat

UUTISET


Copyright ©
1999-2016
UFO-Finland ry

Kirjat > Kirjaesittelyt

Evans, Hilary & Stacy, Dennis:

Fortean Times Presents: UFOs 1947-1997: From Arnold to the Abductees: Fifty Years of Flying Saucers

John Brown Publishing Ltd, London 1997. 272 sivua

"Fil. tri Vladimir Rubtsov: Petroskoin ufohavainto 20.9.1977 tapahtui melkein (mutta vain melkein ) samaan aikaan kuin Kosmos-955 -satelliitti ammuttiin avaruuteen Plesetskista."

Vuonna 1987 tunnettu englantilainen ufologi Hilary Evans julkaisi yhdessä John Spencerin kanssa toimittamansa kirjan "UFOs 1947-1987. The 40-Years Search for an Explanation". Kymmenen vuotta myöhemmin Evans julkaisee sitten uudemman version tuosta kirjasta, eli "UFOs 1947-1997: From Arnold to the Abductees: Fifty Years of Flying Saucers". Tällä kertaa Evans on toimittanut sen yhdessä amerikkalaisen Dennis Stacyn kanssa. Kirjaan on koottu johtavien ufoasiantuntijoiden kirjoituksia ufoilmiöstä ja nämä kirjoitukset edustavat ufologiaa monesta suunnasta katsottuna. Kirjassa on myös mukana skeptikkojen kirjoituksia. Kirjoittajat ovat: Jan Aldrich, Kenneth Arnold, Anders Liljegren, Karl Pflock, James Moseley, Marc Hallet, Jerome Clark, Bill Chalker, Michael Swords, Jacques Vallee, John Rimmer, Hector J. Quintanilla, Chris Rutkowski, Raymond E. Fowler, David Perkins, Eric Maillot, Jacques Scornaux, Richard F. Haines, Wim van Utrecht, Vicente Juan Ballester Olmos, Ion Hobana, Kim Möller Hansen, Cynthia Hind, Patrick Huyghe, Richard Hall, Vladimir Rubtsov, Robert Durant, Marcel Delaval, Jenny Randles ja Hilary Evans. Kirjassa on siis mukana maailman etevimpien ufoasiantuntijoiden kirjoituksia.

Evansin ja Stacyn kirjassa on mukana sellainen harvinaisuus, kuin Blue Bookin viimeisen johtajan, majuri Hector Quintanillan, kirjoitus jonka otsikko on "Projekti Blue Bookin viimeiset vuodet". En muista, että olisin milloinkaan aikaisemmin nähnyt missään minkäänlaista Quintanillan kirjoitusta. Suurella mielenkiinnolla syvennyn Quintanillan kirjoitukseen nähdäkseni, mitä tämä USA:n ilmavoimien virallisen ufotutkimusprojektin viimeinen johtaja lausuu. On heti kärkeen todettava, että kirjoituksen otsikosta huolimatta (..."viimeiset vuodet") Quintanilla puhuukin ensin päinvastoin ensimmäisistä vuosistaan Blue Bookissa, miten hänet valittiin tehtävään jne. Quintanilla kertoo, että majuri Eric de Jonckheere oli tarvinnut miestä, jolla oli tutkinto fysiikassa ja joka osasi pohtia asioita, osasi käyttäytyä hyvin, jolla oli sisua ja joka pysyisi rauhallisena myös vihollisen tulituksessa. Ja tämä mies oli tietysti Quintanilla.

On myös heti todettava, että sen sijaan että Quintanilla kertoisi jotakin suuria viisauksia ufoilmiöstä, niin koko hänen kirjoituksensa keskittyy Hynekin sättimiseen ja vain ja ainoastaan siihen. Quintanilla kutsuu Hynekia "ongelmatohtoriksi" ja valittaa, kuinka Hynekilla oli tapana tulla Blue Bookin toimistoon ja jutella niitä näitä tuntikaupalla henkilökunnan kanssa eri kirjoista ja lehtijutuista ja tällä tavalla häiritä heidän työskentelyään. Quintanilla toteaakin, että "lopuksi minun oli korotettava ääneni ja kehottaa tohtoria keskittymään vain tehtäväänsä eli tutkia ufohavaintoja eikä häiritä henkilökuntaani". Quintanilla valittaa toistuvasti siitä, kuinka Hynek oli julkisuudenkipeä ja antoi lausuntoja lehdistölle herättäen tällä tavalla ei-toivottua julkisuutta.

(Jopa allekirjoittaneen on protestoitava tässä vaiheessa: Olen lukenut Hynekista vuosikymmeniä eri yhteyksissä ja nähnyt muutaman filminpätkän, joissa hän esiintyy. Päinvastoin kuin Quintanilla sanoo, niin Hynek oli ujo ja hiljainen ihminen, joka teki kaikkensa välttääkseen huomiota. Ja kun hän puhui, niin hän sanoi tuskin sanaakaan).

Quintanilla kertoo kirjoituksessaan lähinnä kahdesta ufotapauksesta, josta ensimmäinen on Socorron tapaus. Lukija voi vain hämmästellä Quintanillan selostusta omasta roolistaan. Quintanilla kertoo, kuinka tehokkaasti hän hoiti Socorro-tapauksen tutkimuksia ja miten päättäväinen hän oli ratkaisun löytämiseksi. Quintanilla kertoo, kuinka hän otti yhteyttä kaikkiin ajateltavissa oleviin viranomaisiin ja yhtiöihin yrittäessään löytää se laite, jonka Zamora sanoi nähneensä. Quintanilla kertoo, että "Jumalan nimeen aion löytää selityksen Zamoran havaintoon", ja "tulipa helvetti tai vedenpaisumus, niin tulen löytämään selityksen". Quintanilla oli itse lähettänyt Hynekin paikalle Socorroon, mutta valittaa taas, että "Hynekin panos tutkimuksessa oli mitätön ja hänen tyypilliset lehdistölausunnot vaan lisäsivät tulta kattilan alla". Quintanilla lopetti sitten tutkimukset tuloksettomina ja toteaa kirjoituksessaan, että "tapauksen selitys saattaa hyvinkin olla piilossa Zamoran päässä".

Tuollainen lausunto on erittäin loukkaava Zamoraa kohtaan ja lisäksi se kertoo siitä, että Quintanilla oli erittäin huono tutkija. Tämän johtopäätöksen voi jokainen itse tehdä, joka on vähääkin tutkinut Socorron tapausta, siitä syystä, että Zamora ei suinkaan ollut ainoa havaitsija:

1) Poliisikersantti Chavez, joka myös tuli paikalle Zamoran kutsusta, ei ehtinyt nähdä itse ufoa, mutta näki kylläkin savuavat pensaat ja laitteen laskeutumisjäljet maassa sekä miten kiihtynyt ja kalpea Zamora oli.

2) Lähistöllä sijaitsevan bensiiniaseman omistaja kertoi, kuinka eräs turisti oli valittanut, että matalalla lentänyt merkillinen kone oli lentänyt hänen autonsa yli matkalla siihen paikkaan, missä Zamora näki laitteen. Tämä turisti oli myös kertonut nähneensä poliisiauton (eli Zamoran) matkalla laitteen laskeutumispaikalle. Vaikka tuota silminnäkijää ei tuolloin löydetty, niin bensiiniaseman omistajan lausunto tämän turistin olemassaolosta on itsessään todiste.

3) Allekirjoittanut on juuri muutama päivä sitten kirjoittanut esittelyn Randlen kirjasta "Scientific ufology". Siinä Randle kertoo, että neljä vuotta Socorron tapauksen jälkeen eräs mies oli lähettänyt Blue Bookille lehtileikkeen, joka oli päivätty viisi päivää tapauksen jälkeen ja jossa kerrottiin kahdesta Iowan Dubuquen miehestä, jotka olivat olleet Socorrossa tapahtumahetkellä ja nähneet laitteen matkalla laskeutumispaikalle. Randle kritisoi voimakkaasti ilmavoimia siitä, ettei tätä varsin merkittävää johtolankaa millään tavalla tutkittu, vaikka miesten nimetkin oli mainittu lehtijutussa. Tässä oli mainio tilaisuus haastatella silminnäkijöitä, jotka vahvistaisivat Zamoran kertomuksen, mutta asialle ei missään vaiheessa tehty yhtään mitään. Ja tällöinhän Quintanilla oli Blue Bookin johdossa.

Toinen Quintanillan kertoma tapaus on Michiganin Dexterissä vuonna 1966 tehdyt havainnot, jotka herättivät niin paljon huomiota, että Gerald Ford (josta myöhemmin tuli presidentti) järjesti asiassa kongressissa ns. kuulemisen. Quintanilla kertoo jutussaan, kuinka hän päätti lähettää Hynekin paikalle Michiganiin tutkimaan asiaa ja kuinka Hynek sitten lehdistötilaisuudessa mainitsi suokaasun mahdollisena selityksenä. Tästä suokaasustahan ilmavoimat saivat niin paljon kritiikkiä osakseen, että saavat kuulla asiasta vielä tänä päivänäkin. On mielenkiintoista havaita, miten eri tavalla Hynek ja Quintanilla selostavat tapahtumien kulkua. Hynek on omassa kirjassaan kertonut tarkasti, kuinka ilmavoimat vaatimalla vaati, että hän pitää lehdistötilaisuuden ja hän oli protestoinut ja vastannut, ettei hän ole valmis siihen ja hätäpäissään sitten turvautui suokaasuselitykseen.

Quintanilla puolestaan sanoo nyt kirjoituksessaan, että "Hynek kysyi lupaa järjestää lehdistötilaisuus ja minä kielsin sen. Seuravana päivänä Hynek taas soitti ja kertoi, että nyt hänellä oli selitys valmiina (= suokaasu) ja pyysi taas lupaa lehdistötilaisuuden järjestämiseen. Minä vastustin taas ajatusta, mutta Hynek intti ja kehotin Hynekia lopuksi pyytämään lupaa Pentagonista. Asia meni huipulle asti ja kenraali Garland antoi luvan, mutta kehotti minua olemaan pyytämättä vastaavaa tulevaisuudessa". Tässä asiassa Hynek ja Quintanilla puhuvat täysin ristiin ja syyttävät toisiaan. Mielestäni Quintanilla paljastaa itsensä yllämainitussa omassa lauseessaan, kun hän sanoo kenraali Garlandin kehottaneen Quintanillaa "olemaan pyytämättä vastaavaa toiste".

Asia, jota allekirjoittanut taas on ihmetellyt vuosikymmeniä on se seikka, että kun tarkastellaan Hynekin roolia Michiganissa, ja myös muualla, niin moni näyttää unohtaneen sen tosiasian, että Hynek oli tähtitieteilijä, eikä esim. "suokaasutieteilijä".

Jokin aika sitten kirjoitin esittelyn Jacques Valleen kirjasta "Forbidden Science". Tuossa kirjassa Vallee suhtautuu hyvin kriittisesti Quintanillaan ja Blue Bookissa toimineeseen kersantti Moodyyn. Vallee toistaa Moodyn lausuntoja kuten että havainnoista, joita ei ole pystytty tunnistamaan, kersantti Moody ilmoittaa: "Olemme tunnistaneet ne tunnistamattomiksi!" Valleen mukaan Moody oli typerys. Quintanilla kirjoituksessaan viittaa kuitenkin usein Moodyyn ja kutsuu häntä "johtavaksi analyytikokseen". Ulkopuolisen lukijan silmin näyttää kyllä siltä, että Hynek ja Vallee ovat aivan eri tasolla kuin Quintanilla ja Moody.

Ja se tärkein asia sitten puuttuukin täysin Quintanillan kirjoituksesta. Missä on Quintanillan yleiskatsaus itse ufoilmiöön? Missä on Quintanillan tilastot ja hänen selityksensä esim. tunnistamattomille tapauksille? Juuri nämä tärkeimmät asiat puuttuvat täysin Quintanillan kirjoituksesta. Sen sijaan hän omistautuu sivukaupalla Hynekin sättimiseen ja kritisoimiseen. Lyhyessä kirjoituksessaan Quintanilla mainitsee nimen Hynek 23 kertaa, jonka lisäksi hän viittaa häneen lukemattomia kertoja, ja aina negatiivisessa mielessä.

Evansin ja Stacyn kirjassa lukija törmää nyt myös kärjistetyllä tavalla erääseen ufologian suurimpiin ongelmiin, eli ristiriitaisiin tietoihin. Keneen pitää luottaa, kun yksi kirjailija antaa yhden tiedon ja toinen toisen? Evansin ja Stacyn kirjassa tämä tulee esille esim. Trans-en-Provencen tapauksessa, joka Eric Maillotin ja Jacques Scornauxin kirjoituksen mukaan ei ole minkään arvoinen. Erittäin skeptisessä kirjoituksessaan he tuovat esille, että havaitsijan, Renato Niccolain, naapurissa asui ufoista kiinnostunut nainen, joka varmasti puheillaan oli antanut Niccolaille idean järjestää petos. Ja jos kyseessä taas ei ollut petos, niin Niccolai oli luultavasti nähnyt ohilentävän helikopterin.

Maillot ja Scornaux viittaavat myös naapurin ilmoitukseen, jonka mukaan hän oli nähnyt sementinsekoittajan maassa olevien jälkien paikalla muutama päivä ennen Niccolain väitettyä havaintoa, joten jäljet tulisivat tästä sementinsekoittajasta. (Kuitenkin Peter Sturrockin kirjassa "The UFO Enigma" todetaan, ettei mitään sementinsekoittajaa ollut edes paikalla, vaan kaivon porauslaitteet ja tämäkin kolme vuotta tapauksen jälkeen).

Maillot ja Scornaux vähättelevät myös professori Bouniasen tutkimuksia, joissa kuulemma on useita puutteita. Tässä asiassa Maillot ja Scornaux turvautuvat nimettömään belgialaiseen "professori A:han". Keneen tässä nyt pitää luottaa, nimellään monessa yhteydessä esiintyneeseen professori Bouniaseen vai nimettömään professori A:han?

Kun tutkitaan Wim van Utrechtin kirjoitusta Belgian ns. lentävästä kolmiosta vuosina 1989-1990, niin törmätään myös tähän luotettavuusongelmaan. Van Utrechtin mukaan Belgiassa ei ollut olemassakaan mitään lentävää kolmiota, vaan kaikki johtui väärinkäsityksistä ja petoksista. Belgian ilmavoimien everstiluutnantti Wilfried de Brouwer järjesti 11.7.1990 kuuluisuutta saaneen lehdistötilaisuuden, jossa hän ilmoitti, ettei tiennyt mikä se oli, joka lenteli Belgian ilmatilassa. De Brouwer näytti myös kohteesta saatuja tutkafilmejä.

Van Utrechtin mukaan sittemmin kenraaliksi ylennetty de Brouwer "katuu nykyisin, että järjesti kyseisen lehdistötilaisuuden ennen kuin kaikki faktat olivat tiedossa". Van Utrechtin kirjoituksesta saa nyt tietysti sen käsityksen, että lehdistötilaisuus oli virhe, jota De Brouwer nykyisin katuu. Kuitenkin esim. allekirjoittaneella on Union Skyline Production for Channel Fourin filmi "Riddle of the Skies", jota on näytetty mm. Discovery-kanavalla varmasti kymmeniä kertoja. Tämä filmi on tehty vuonna 1999, eli kaksi vuotta sen jälkeen, kuin yllämainittu kirja julkaistiin. Tässä filmissä haastatellaan de Brouweria uudelleen, eikä hän näytä katuvan ollenkaan mitään aikaisemmista lausunnoistaan, vaan toteaa, että "en tahdo sulkea pois mahdollisuutta, että kyseessä oli avaruudesta tullut esine".

Van Utrecht viittaa myös siihen, että nimetön herra K. harrasti radio-ohjattujen ilmalaivojen vuokrausta ja että nämä ilmalaivat selittäisivät Belgian havaintoja. Tässä voi jokainen lukija nyt pohtia sitä, että jos jollakin belgialaisella liikemiehellä on yritys, joka harrastaa ilmalaivojen vuokrausta, niin miksi herra K. pitää tässä kirjassa olla nimetön ja osoitteeton? Eikö herra K. tahtoisi nimenomaan, että hänen vuokrattavissa olevat ilmalaivansa saisivat mahdollisimman paljon (ilmaista) julkisuutta?

Yllä olevat esimerkit Trans-en-Provencesta ja Belgiasta ovat mainioita esimerkkejä niistä ristiriitaisista tiedoista, joihin törmätään ufologiassa. Keneen sitten pitää luottaa? Vastauksena todettakoon, että yksi hyvä tapa on käyttää omaa järkeään.

Ukrainalainen fil. tri Vladimir Rubtsov on kirjoittanut yleisesti Neuvostoliiton suhtautumisesta ufoilmiöön, ja kertoo siinä ohimennen, että hän itse näki ufon Kharkovin yllä 17.5.1967. Rubtsov kertoo myös Petroskoin (Petrozavodskin) ufohavainnosta 20.9.1977, joka on hyvin tunnettu myös Suomessa. Rubtsovin mukaan havainto sattui melkein (mutta vain melkein) samaan aikaan kun Kosmos-955 -satelliitti ammuttiin avaruuteen Plesetskista.

Rubtsov kertoo myös siitä, mitä havainnon jälkeen tapahtui: "Tiedeakatemian Maan Magnetismin, Jonosfäärin & Radioaaltojen Etenemisen Instituutissa (IZMIRAN) aloitettiin erikoisprojekti, jossa tutkittiin anomaalisia ilmakehäilmiöitä. Puutteistaan huolimatta tämä oli ensimmäinen kerta kun Akatemia ryhtyi ufoihin liittyviin tutkimuksiin. Seuraavaksi perustettiin Anomaalisten Ilmakehäilmiöiden Asiantuntijaryhmä: armeija ryhtyi tiedostamaan paremmin "anomaalisia ilmiöitä". Puolustusministeriön tutkimuslaitos, joka sijaitsi Mytishchissa lähellä Moskovaa, ryhtyi keräämään uforaportteja ja ulkomaista ufokirjallisuutta. Ulkomaisen ufokirjallisuuden kerääminen oli varsin helppoa; Glavlit oli kieltänyt ulkomaisen ufokirjallisuuden maahantuonnin ja näin ollen Lännestä lähetetyt ufokirjat ja ufolehdet takavarikoitiin rajalla. Rubtsov löysi myöhemmin yli 100 englanninkielistä ufokirjaa Venäjän Valtionkirjastossa (ent. Lenin-kirjasto). Rubtsovin mukaan Petroskoin ufohavainto 20.9.1977 siis EI johtunut siitä, että Kosmos-955 ammuttiin avaruuteen.

Neuvostoliittolainen/venäläinen ärsyttävä tapa olla antamatta tarkkoja tietoja tulee kuitenkin esille myös tässä Rubtsovin kirjoituksessa. Tiedot ovat ylimalkaisia ja summittaisia. Niinpä edellä mainittu asiantuntijaryhmä kulkee ensin nimellä Anomaalisten Ilmakehäilmiöiden Asiantuntijaryhmä ja pari lausetta myöhemmin se kulkee nimellä Anomaalisten Ilmakehäilmiöiden Akateeminen Asiantuntijaryhmä. Ja jostain syystä Rubtsov ei mainitse sanallakaan kenraali Stoljarovin komiteaa vuodelta 1967.

Todettakoon lopuksi, että James Moseleyn kirjoituksessa hän kertoo myös haastatelleensa tähtitieteilijää Clyde Tombaughia, Pluton löytäjää, hänen kodissaan New Mexicossa 1950-luvulla. Useimmat kirjailijat kertovat Tombaughin kuuluisasta ufohavainnosta vuonna 1949, että Tombaugh oli nähnyt valomuodostelman taivaalla, mutta Moseleyn mukaan Tombaugh oli kertonut hänelle nähneensä kiinteän kohteen, jossa nämä valot olivat. On muuten outoa nähdä, että Moseley, joka on tunnettu lehdestään "Saucer Smear", jossa hän on vuosikausia laskenut leikkiä ufoista, tässä kirjoituksessaan toteaa, että "tuolla ylhäällä on jotakin, ehkä täällä alhaallakin".

Kuten saattaa odottaa tämän kirjan kirjailijoilta, niin he eivät selosta pelkästään havaintoja (paitsi Quintanilla), vaan luotaavat ufoilmiötä syvemmällä tasolla. Ja näin ollen tätä kirjaa voi vain suositella kaikille.

Björn Borg, 7.10.2005

takaisin ]