Yhdistys Tutkimus Arkisto Kirjat Linkit Sivukartta
Myynnissä
Kirjatilaus
Kirjaesittelyt
Käytetyt kirjat

UUTISET


Copyright ©
1999-2016
UFO-Finland ry

Kirjat > Kirjaesittelyt

Randle, Kevin D. & Estes, Russ & Cone, William P.:

The Abduction Enigma

Tom Doherty Associates Inc., New York 1999. 416 sivua

Heti kirjan alussa tekijät tilittävät, mitä mieltä he ovat ufoilmiöstä. Se on olemassa ja se on todellinen. Randle kertoo, kuinka hän lähti Roswelliin aikoinaan ja luuli selvittävänsä parissa päivässä, mistä oli kysymys. Fil. tri William P. Cone kertoo paranormaaleista ilmiöstä, joita hän on kokenut jo lapsena. Estes puolestaan kertoo, miten hänen sukulaisensa muuttivat uuteen taloon, jossa ilmiselvästi kummitteli. Sukulaiset pyysivät Estesiä ja hänen vaimoaan kylään erääksi viikonlopuksi, jolloin he itse saivat kokea ihan oikeita kummitus- ja paranormaaleja tapahtumia, alkaen olemattoman vauvan kovaäänisestä itkusta, sekä kellarissa olevan suuren teräslevyn laahaamiseen lattian poikki keskellä yötä. Estes kiinnostui tästä niin paljon, että ryhtyi keräämään tietoja paranormaaleista tapauksista ja vasta tällöin hän huomasi, että suurin osa kertomuksista liittyi ufoihin. Tästä alkoi Estesin kiinnostus ufoihin.

Kirjan alussa kerrotaan lyhyesti sieppausilmiöstä ja Villas-Boasista. Samalla todetaan kuitenkin, etteivät sieppaukset ole mikään uusi asia. Jo 1800-luvulla USA:ssa kiersi juttuja, joiden mukaan silloiset "kummitusilmalaivat" sieppasivat ihmisiä. Mainittuaan Barney ja Betty Hillin, Travis Waltonin ja Herbert Shirmerin, tekijöiden mukaan alkoi uusi aika Budd Hopkinsin kanssa, koska hän toi ensimmäisenä esille, ettei sieppaus ollut mikään kertailmiö, vaan yleensä ne jatkuivat uhrin koko eliniän.

Tämän jälkeen siirrytään tapausselostuksiin ja Estes kertoo "Sherryn" merkillisen tarinan, joka saa yllättävän käänteen. "Sherry" on kauan osallistunut erään tukiryhmän kokouksiin ja kertonut toistuvasti ikkunastaan nähdyistä valopalloista, ikkunoissa olevista muukalaiskasvoista, sekä erittäin rajusta seksistä, jota hän kerran harrasti "jonkun" kanssa omassa sängyssään. Estes on tuolloin tekemässä dokumenttiohjelmaa sieppauksista ja pyytää Sherryä mukaan ohjelmaan. Sherry kuitenkin kieltäytyy ja ilmoittaa, ettei hän tahdo minkäänlaista julkisuutta.

Tammikuussa 1995 Estes pyydetään puhujaksi Disney Worldiin, jossa avataan uusi "Alien Encounter" -niminen osasto. Estesin suureksi hämmästykseksi Sherry on myös pyydetty Disney Worldiin, ja on suostunut siihen, ja esiintyy jopa omalla nimellään Disney Worldissa tehdyssä toisessa dokumenttiohjelmassa. Kaiken lisäksi Sherry puhuu Disney Worldissa, ei itsestään kuten aikaisemmin, vaan nyt tyttären sieppauksista, joista hän ei ollut aikaisemmin kertonut mitään tukiryhmän kokouksissa. Lisäksi sieppaukset ovat nyt loppuneet. Kun Estes tutkii asioita, hän kiinnittää huomiota siihen, että Sherryn sieppaukset loppuivat samaan aikaan kuin Sherrylle oli määrätty Prozacia, eli mielialalääkettä.

Kirjan tekijät (=KT) kiinnittävät nyt tutkimuksissaan huomiota seksin rooliin sieppauksissa ja toteavat, että seksi on yleensä aina mukana siepattujen kertomuksissa. Siepatut kertovat usein niistä tutkimuksista, joita on tehty ufoissa ja jotka liittyvät suvunjatkamiseen, eli miehiltä otetaan siemennestettä ja naiselta munasoluja. KT:n mielestä nämä "tutkimukset" ovat, muukalaistenkin kannalta, ylikorostettuja, eli KT:n mielestä muukalaisten pitäisi käytännössä pärjätä paljon vähemmällä näytteiden otoilla, kuin mitä nykyisin tapahtuu siepattujen kertomusten mukaan. KT:n mukaan asiaan liittyy muutakin, kuin suvunjatkamiseen liittyviä kokeita. He kiinnittävät huomiota siihen, että miltei kaikki siepatut ovat kotoisin kodeista, jotka eivät toimi tavalliseen tapaan. KT:n mukaan siepatut ovat henkilöitä, joilla on huono itsetunto. He kokevat olevansa lapsina ei-toivottuja, eivätkä he ole viehättäviä tai puoleensavetäviä aikuisina. Heidät kutsutaan viimeisenä johonkin juhlaan tai joukkueeseen tai ryhmään. He tuntevat olevansa yhteiskunnan ulkopuolella ja istuvat usein yksin kotona. Yllättäen he ovatkin tärkeitä. Muukalaiset ajavat avaruuden halki tavatakseen juuri heitä. Yllättäen he ovatkin erittäin tärkeitä henkilöitä.

Lisäksi siepatut yleensä ovat henkilöitä, joilla on ongelmia seksuaalisuutensa kanssa, tavalla tai toisella. He ovat joka homoseksuaaleja, biseksuaaleja, hyperseksuaaleja tai sitten täysin seksittömiä. Lyhyesti sanottuna, heillä ei ole "tavanmukaista normaalia seksielämää". KT toteavat samalla, että siepatun seksielämä on aihe, jota sieppaustutkijatkin ovat aina johdonmukaisesti välttäneet tutkimuksissaan. Sieppaustutkijat ovat kyllä kirjanneet, että joku siepattu esim. elää lesbosuhteessa, mutta siihen asia onkin sitten jäänyt, eikä asiaa ole pohdittu syvemmin.

KT kertovat esimerkkinä tapauksesta, jolloin eräässä tilaisuudessa läsnä oli kahdeksan siepattua ja tapaaminen filmattiin. Kun erästä miespuolista sieppausuhria haastateltiin, hän kertoi avoimesti olevansa homoseksuaali, jolloin tutkija, joka oli työskennellyt hänen kanssaan jo kaksi vuotta, järkyttyi. Tutkija järkyttyi sen johdosta, ettei hän ollut tiennyt, että ko. henkilö oli homoseksuaali, koska asiasta ei oltu puhuttu.

Siepattujen kertomuksissa KT:n mukaan piilee johdonmukaisesti seksuaalisuus, seksifantasiat ja usein syyllisyydentunne "luvattomasta"' seksistä. Esimerkkinä he ottavat Leeza D.:n, jota toistuvasti on siepattu lapsuudesta asti. Leeza D. on tavannut ainakin viisi erilaista muukalaisrotua ja hänen mukaansa muukalaiset ovat "latautuneita seksillä". Leeza D.:n mukaan, kerrankin kun hän makasi avuttomana ufon tutkimuspöydällä, muukalainen tuli hänen päälleen raiskatakseen hänet ja sanoi Leeza D.:lle, että "se mitä tarvitset, on kunnon naiminen". KT:n mukaan tämä seksuaalisuus on asia, jonka kaikki sieppaustutkijat ovat tutkimuksissaan aina ohittaneet.

KT tuovat myös esille entisten aikojen luostareissa kerrotut tapaukset incubus- ja succubusolennoista, jotka raiskasivat yöllä nunnia ja munkkeja. Luostareissa seksi oli kiellettyä ja KT:n mukaan nunnien ja munkkien kertomukset näistä incubus- ja succubusolennoista vastaavat nykyajan kertomuksia muukalaisista. Myös incubus- ja succubusolennot tulivat useimmiten yöllä, he tulivat ja menivät seinien ja ovien läpi, he leijuivat, he käyttivät telepatiaa ja tiesivät tulevaisuuden tapahtumista. Sängyistä löytyneet sperman jäljet olivat selvä todiste succubun vierailusta.

KT:n mukaan on tyypillistä, että miltei kaikki naiset, jotka ovat kokeneet raskauksia, ja menettäneet sikiönsä muukalaisille, ovat naisia, jotka ovat ohittaneet menopaussin tai heille on tehty kohdunpoisto tai he eivät muuten voi saada lapsia. KT kritisoivat tässä yhteydessä myös Budd Hopkinsia, joka kuulemma on lausunut, "ettei hän tiedä ainoatakaan tapausta, jossa nainen olisi joutunut seksuaaliseen kanssakäymiseen muukalaisen kanssa". KT:n mukaan Hopkins on tässä asiassa "vähintäänkin tietämätön asioista".

Kun pohditaan nykyajan sieppausilmiötä verrattuna kansantaruihin, KT nostavat esille Thomas Bullardin, joka tutkimuksissaan on todennut, että nykyajan sieppauskertomukset eroavat kansantaruista. Toisaalta Jacques Vallee on todennut, että nykyajan sieppausilmiö on suoraa jatkoa kansantarujen kertomuksille, joissa esiintyi erilaisia olentoja. KT:n mukaan sekä Bullard että Vallee ovat oikeassa. Tekijöiden mielestä nykymaailma, nykyisine kommunikaatiovälineineen, massayleisöineen, kirjojen massapainoksineen ja mahdollisuuksineen saada välittömästi tietoa, on kuitenkin tuhonnut perinteisen kansantarun. Tekijöiden mielestä sieppauskertomukset eivät ole kansantaruja, mutta ne matkivat kansataruja.

KT huomauttavat myös, että esimerkiksi maailman tunnetuin sieppausuhri, Betty Hill, muutti kertomustaan vuosien varrella: ensin muukalaisilla oli Bettyn mukaan iso nenä, mutta myöhemmin Betty muutti kertomustaan ja ilmoitti, ettei muukalaisilla ollut näkyvää nenää ollenkaan. KT:n mukaan Betty on vuosien varrella mukauttanut kertomuksensa muukalaisia siten, että ne vastaisivat median esille tuomaa muukalaista, jolla ei ole nenää.

Onko media vaikuttanut yleisön käsityksiin ufoista, muukalaisista ja sieppauksista? KT:n mukaan vastaus on: Kyllä. Tekijät tuovat esille 1800-luvun ilmalaivahavainnot USA:ssa ja muistuttavat sekä ns. Hamiltonin tapauksesta, että Aurora-tapauksesta, jotka molemmat tekijöiden mukaan olivat petoksia. Tämän jälkeenkin on amerikkalainen tieteiskirja, -lehti, ja -filmikulttuuri tuonut esille runsaasti kertomuksia avaruudesta, muukalaisista ja muukalaisten avaruusaluksista ja jopa sieppauksista. KT luettelevat kirjoja, filmejä ja televisiosarjoja, jotka olivat olemassa jo ennen esim. Betty ja Barney Hillin sieppausta.

Tekijöiden mielestä ei ole totta, jos joku sanoo, ettei ole törmännyt tähän muukalaisasiaan ennen kuin hänellä ehkä on ollut joku kokemus. Esimerkkeinä KT kertovat, että Betty Hillin sisar oli kertonut nähneensä ufon ja keskustelleensa siitä Bettyn kanssa ennen Bettyn sieppausta. KT huomauttavat myös, että televisiossa oli 10.2.1964 näytetty The Outer Limits -sarjan jakso "The Bellero Shield", jossa näytettiin muukalaista, jolla oli isot vinot silmät, ja joka oli kalju ja ilman korvia, tukkaa ja nenää. Tämä jakso oli näytetty televisiossa vain 12 päivää ennen kuin Barney hypnoosissa kuvaili tällaista olentoa. Tekijöiden mukaan tämä jakso on hyvinkin saattanut vaikuttaa Hillien kertomukseen.

(Tässä kohtaa esiintyy ehkä ristiriitaisuutta kirjassa. Aikaisemminhan tekijät ovat huomauttaneet, että Betty alunperin kertoi, että olennoilla oli iso nenä. Nyt taas viitataan nenättömään filmiolentoon ja sanotaan, että tämä on inspiroinut Hillejä. Toisaalta allekirjoittanut ei muista tätä kirjoittaessa, puhuiko myös Barney isosta nenästä, vai oliko se vain Betty. - Allekirjoittaneen huom.).

KT:n kanta tässä on kuitenkin selvä: media on vaikuttanut amerikkalaiseen yleisöön siinä määrin, että tuskin on olemassa ketään, joka ei olisi törmännyt avaruusolentoihin jo aikaisessa vaiheessa kirjoissa, lehdissä, filmeissä ja televisiosarjoissa. Tekijät kritisoivat tässä suhteessa Jacobsia, Bullardia ja Hopkinsia, jotka ovat sillä linjalla, että ufoilmiö ja myös sieppaukset ovat uusi ilmiö, 1940- ja 1960-luvulla syntyneitä, ja siksi todellinen. Tämän kirjan tekijöiden mukaan kyseessä ei ole uusi ilmiö, vaan tämän ilmiön kaikki osatekijät ovat olleet olemassa jo ainakin 1800-luvulta lähtien.

Tekijät toteavat myös, että useimmat sieppausuhrit ovat kärsineet erilaisista unihäiriöistä ja painajaisista ja että on olemassa ihmisiä, joilla on suuria vaikeuksia erottaa unet todellisuudesta. Toiset psykologit ilmaisevat asian sillä tavalla, että eräillä ihmisillä on heikko raja-aita unien ja todellisuuden välillä. KT:n mukaan sattuu usein, että terapeutti tai tutkija esim. hypnoosin yhteydessä tekee johdattelevia kysymyksiä ja tekijät antavat tästä esimerkkejä. Tekijät ottavat esille esim. ns. Allagashin sieppauksen, jossa neljä miestä siepattiin. Tekijöiden mukaan tapausta tutkineet Fowler ja hypnoterapeutti Tony Constantino tekivät molemmat johdattelevia kysymyksiä. Allagashin tapahtuman aikoihin oli jo julkaistu useita sieppauksiin liittyviä kirjoja, joista Allagashin sieppausuhrit olivat saattaneet kuulla.

KT tuovat esille, että usean tunnetun sieppausuhrin kohdalla unilla on ollut merkitys tai suuri merkitys. He mainitsevat esim. Leah Haleyn ja Karla Turnerin, jotka molemmat ovat kertoneet unistaan. Jopa fil. tri Edith Fiore, joka on julkaissut oman sieppauskirjan, kertoo omasta sieppauksestaan, joka alkoi unella. KT:n mukaan, jos siepatulla on heikko, tai olematon, raja-aita unien ja todellisuuden välillä, niin terapeutin tai ufotutkijan on erittäin helppo, jopa tajuamatta asiaa itsekään, tehdä johdattelevia kysymyksiä, jotka vahvistavat siepatun tai "siepatun" käsitystä siitä, että hänet todellakin on siepattu.

Kirjan kolmannessa luvussa tekijät suuntaavat kovaa kritiikkiä tunnetuimpiin hypnoosia käyttäneisiin sieppaustutkijoihin ja syyttävät niitä kaikkia johdattelusta tutkimuksissaan:

- Fil. tri Richard Boylan, jonka vastaanotolla nimimerkki D. W. kävi useita kertoja. Nimimerkki D. W. hakeutui alunperin Boylanin vastaanotolle ongelmien takia, jotka johtuivat insestistä. Boylanin vaikutuksesta tapahtui kuitenkin "siirtyminen" sieppaukseen, josta D. W. ei alunperin ollut puhunut lainkaan. Kalifornian sikäläinen kuluttajavirasto peruutti tapauksen tutkimusten jälkeen Boylanin psykologin toimiluvan.

- John Carpenter on koulutettu psykologi, joka kirjan toisen kirjoittajan, tri Conen mukaan, ei hallitse lainkaan psykologian oikeata sanastoa tai määritelmiä. Tunnettu sieppausuhri ja kirjailija Leah Haley kävi Carpenterin vastaanotolla, ja oli silloin onnellisesti naimisissa, älykäs ja laillistettu virallinen tilintarkastaja, joka oli valmistautumassa tohtoriksi. Lähiympäristönsä ja Carpenterin vaikutuksesta Haley muuttui vainoharhaiseksi sieppausuhriksi, joka oli menettänyt useita ystäviä ja aviomiehensä, työnsä sekä oli lopettanut opiskelunsa. Kirjan tekijät syyttävät voimakkaasti Carpenteria siitä, ettei tämä tehnyt parastaan estääkseen tätä kehitystä, vaan päinvastoin ajoi Haleyn määrätietoisesti sieppausuhrin rooliin.

- Tri James Harder, jonka luokse Pat Roach hakeutui. Harder tutki Roachia hypnoosin avulla useita kertoja ja vakuuttui itse, ja vakuutti myös Roachelle, että tämä aivan selvästi oli sieppausuhri. Harder ei kuitenkaan välittänyt lainkaan siitä, että ennen tuloaan Harderin luokse Roach oli lukenut eräästä lehdestä brasilialaisen Dionisio Llancan sieppauskertomuksen. Roachin oma kertomus olikin tarkka kopio Llancan kertomuksesta.

- Budd Hopkins, joka on sieppaustutkimuksen uranuurtaja, saa myös voimakasta kritiikkiä osakseen. Kirjan tekijät ovat ottaneet kuuluisan Linda Cortilen tapauksen tutkittavakseen ja kritisoivat Hopkinsia siitä, miten hän on tutkinut tätä tapausta. (Allekirjoittanut on kertonut tästä tapauksesta Budd Hopkinsin kirjan "Witnessed: The True Story of the Brooklyn Bridge UFO Abductions" esittelyn yhteydessä).

KT:n mukaan Cortilen tapauksessa on paljon epäselvyyksiä ja heikkouksia. Hopkins on myöhemmin paljastanut, että hänen kirjassaan mainittu "Tärkeä Poliittinen Henkilö" olisi ollut YK:n silloinen pääsihteeri Javier Perez de Cuellar. Hopkins tapasikin omien sanojensa mukaan Cuellarin eräällä lentokentällä ja kysyi häneltä asiaa. Hopkinsin mukaan Cuellar oli todennut hiukan välttelevään tapaan, että "ehkä eräs henkivartijani on nähnyt jotakin". KT:n mukaan Cuellar on lähettänyt tiedeohjelma Novaan faksin, jossa hän jyrkästi kieltää olleensa mukana missään ufosieppauksessa.

(Jos tahdotaan harrastaa hiustenhalkomista, niin tässä on nyt mainio tilaisuus siihen: Hopkinshan ei ole väittänyt, että Cuellar itse olisi siepattu, vaan sen teki Linda Cortile. Hopkins on sen sijaan ilmoittanut, Cuellarin henkivartijoiden kertomukseen viitaten, että Cuellar olisi autostaan NÄHNYT Lindan sieppauksen, ja sitähän faksi ei kiellä).

- Fil. tri David Jacobs saa myös vastaanottaa voimakasta kritiikkiä KT:n taholta. KT:n mukaan Jacobs, vaikka väittää olevansa hypnoosin asiantuntija, ei pysty erottamaan potilaan unia oikeista tapahtumista. Esimerkkinä KT ottaa sieppausuhrin, jonka nimi on Marian. Marian "muistaa", kuinka hänet oli kytketty eri laittein kiinni ufossa olevaan seinään, jossa oli mustia neliöitä. Marian ei ollut aikaisemmin puhunut mitään tällaisesta kiinnikytkemistä johonkin seinään, vaan kertomus tuli esille aika myöhäisessä terapian vaiheessa. Myöhemmin Maria muuttaa kertomustaan. Kun hän tutkii tarkemmin seinässä olevia mustia neliöitä, hän huomaakin, ettei kyseessä ole seinässä kiinni olevat neliöt, vaan muukalaisen mustat silmät. Mitään seinää ei ollut olemassakaan.

Toinen esimerkki on Janet Morgan, joka hypnoosissa kertoo, kuinka muukalaiset leikkaavat auki alligaattorin vatsaa. Morgan muuttaa sitten kertomustaan ja ilmoittaa, ettei kysymyksessä ollutkaan mitään alligaattori, vaan vihreässä makuupussissa makaava mies, jonka makuupussin muukalaiset leikkasivat auki. Jacobs myöntää itsekin, että satuilu, väärät muistot ja mielikuvitus vaikuttavat sieppauskertomuksiin. KT:n mielestä Jacobsin vika on se, ettei hän pysty erottamaan näitä toisistaan.

- Tri Alvin Lawson on englanninkielen professori ja on tunnettu siitä, että hän 1970-luvulla järjesti kokeen, jossa vertailtiin keksittyjä sieppauskertomuksia "oikeisiin". Näistä asioista hänestä tuli tunnettu, mutta vähemmän tunnettua on, että hän ennen esim. mainittua koetta oli innokas ufotutkija, joka oli mm. perustanut "kuuman linjan", jonne sai ilmoittaa tuoreista ufohavainnoista. Lawsonin koetta arvosteltiin myöhemmin ankarasti mm. siitä syystä, että Lawson oli ennen koetta "saastuttanut" koehenkilöitä puhumalla ufoista ja sieppauksista heidän kanssaan. Lawsonia kritisoitiin niin paljon, että jopa skeptikkojärjestö CSICOP jätti käyttämättä hyväkseen Lawsonin tutkimusta.

Myöhemmin Lawson kehitti ns. syntymätraumahypoteesinsa, jonka mukaan siepatut oikeastaan muistavatkin oman syntymänsä ja sen aiheuttaman trauman. KT:n mukaan Lawsonin syntymätraumahypoteesissa on kuitenkin monia heikkouksia. Eräs heikkous on se, että vaikka siepattujen kertomuksissa mainitut "harmaat" ovat pienikokoisia, niin ne ovat kuitenkin paljon kookkaammat. kuin pieni juuri syntynyt vauva. KT:n mukaan Lawson jättää huomioimatta tämän asian. KT:n mukaan, myös kun on kysytty Lawsonilta, millä tavalla tieteiskirjallisuus ja -filmit ovat vaikuttaneet siepattuihin, niin Lawson on viitannut "Kolmannen asteen yhteys" -filmiin ja Strieberin "Communion" -kirjaan. KT huomauttaa kuitenkin, että nämä ilmestyivät vasta vuonna 1977 ja jo ennen sitä oli olemassa paljon sieppaustarinoita.

- Lääket. tri, professori, John Mackin kohdalla, KT syyttää Mackia samoista virheistä, kuin muitakin sieppaustutkijoita. Eräs syytös koskee Mackin käsitystä siitä, ettei kukaan keksi sieppauskertomusta vapaaehtoisesti. KT luettelee eräitä esimerkkejä, joiden mukaan juuri näin on. Tällaisia esimerkkejä ovat esim. eräs mies, joka tuli tutkijan vastaanotolle hypnotisoitavaksi, "jotta saisi lisää aineistoa kirjoittamaansa kirjaan". Eräs nainen oli myös tarjonnut tutkijoille osan miljoonatuloista tulevasta filmistä, jota hän suunnitteli. Tutkijoiden piti vain auttaa häntä kemiallisen regression avulla muistamaan paremmin sieppauksensa. Kun tutkijat eivät suostuneet tähän, nainen ryhtyi huutamaan, että tutkijat "olivat idiootteja".

Kun Mack on lausunut, että sieppausuhrien kohdalla hän ei löydä lääketieteellisessä diagnostiikkaluettelossa minkäänlaista diagnoosia, joka sopisi siepattuihin, niin KT huomauttavat, että siepattujen kohdalla ei välttämättä tarvitse olla kysymys sairaudesta, vaan usein voidaan puhua esim. luonteenominaisuuksista.

KT huomauttaa, että myös Mack kuuluu niihin tutkijoihin, jotka eivät tutki siepattujen seksielämää ollenkaan. Mack on todennut, että seksuaaliset häiriöt tai poikkeavuudet eivät ole sen yleisempiä siepattujen keskuudessa, kuin valtaväestön keskuudessa. KT kuitenkin huomauttaa, että heidän tutkimusten mukaan 90 % siepatuista kärsi jonkinlaisesta seksuaalisesta ongelmasta. KT:n mukaan Mack on kyllä usein tunnistanut oikein siepattujen oireet, mutta ei ole osannut selvittää oikealla tavalla, mistä ne johtuvat.

- Derrel Sims on tunnettu siitä, että hän metsästää konkreettisia todisteita muukalaisista ja sieppauksista. Sims kutsuukin itseään "Alien Hunteriksi" (Muukalaismetsästäjäksi). Sims esiintyy usein luennoimassa toiminnoistaan ja silloin hänelle on mukanaan laatikko, jossa hän säilyttää esineitä, joita on poistettu siepatuista. Näitä Simsin ns. implantteja on sitten tutkittu eri laboratorioissa. Niitä on tutkinut Saber Enterprises -niminen yritys (jonka Sims on itse perustanut), sekä Warren Laboratories -niminen yritys (jonka omistaa Simsin tuttava).

Sims on ainakin yhdessä haastattelussa kertonut, että Warren Laboratories on iso yritys, mutta käytännössä se on vain rohdoskauppaa harrastava pieni yritys. Sims kääntyi erään näytteen kanssa Houstonin yliopiston puoleen. Siellä todettiin, että kyseessä oli ilmeisesti tavallisen nuppineulan nuppi. Tämän jälkeen Sims kääntyi saman yliopiston Texas Center for Superconductivity -osaston puoleen, jossa näyte tutkittiin uudestaan. Täällä Sims sai toisenlaisen lausunnon: esineessä oli tiettyjä harvinaisia metalleja, joita ei pystytty tunnistamaan. Tämän jälkeen yliopisto vetäytyi yhteistyöstä Simsin kanssa.

Sims on kuitenkin hankkinut, ja on hankkimassa, lausuntoja myös muista laboratorioista. Sims ei kuitenkaan kerro, mitkä nämä laboratoriot ovat tai minkä nimisiä tutkijoita niissä työskentelee. Vaikka asiaa useastikin on kysytty Simsiltä, hän ei vastaa. Eräs israelilainen tohtori kiinnostui Simsin väitteistä sekä näytteistä ja tarjoutui tutkimaan niitä laboratoriossaan ilmaiseksi. Useista kehotuksista huolimatta Sims ei ole käyttänyt tätä tilaisuutta hyväkseen, eikä ole toimittanut laboratorioon yhtään mitään lupauksista huolimatta.

Fil. tri Cone rinnastaa sieppauskertomukset kertomuksiin saatananpalvonnasta ja hyväksikäytöstä. Cone tuo esille tapauksen, jossa kaksi tyttöä syytti isäänsä hyväksikäytöstä. Tyttöjen syytökset laajenivat laajenemistaan. Lopuksi he syyttivät useita miehiä, myös isänsä pokeripelikavereita, laajamittaisesta hyväksikäytöstä ja saatananpalvonnasta, johon liittyi 25 vauvan tappaminen saatananpalvonnan rituaalien yhteydessä. Tässä vaiheessa tutkimuksissa tapahtui käänne. Tutkimuksia oli aikaisemmin hoitaneet muut henkilöt, mutta kun tytöt liittivät kertomuksiinsa 25 tapettua vauvaa, niin tutkimuksiin tuli mukaan poliisin murharyhmän etsivät. Murharyhmän etsivät olivatkin vähemmän hyväuskoisia, kun aikaisemmat tutkijat. Etsivät yrittivät kaivaa esille todellisia faktoja ja yksityiskohtia, jolloin ilmeni, ettei sellaisia löytynytkään. Vähitellen tyttöjen kertomukset osoittautuivat täysin keksityiksi.

Cone kertoo myös Janetin järkyttävän tapauksen. Janet oli toimitettu mielisairaalaan muista syistä, eikä ollut milloinkaan puhunut mistään hyväksikäytöstä. Sairaalassa Janetia kuulusteltiin ns. totuusseerumin avulla, ja Cone, joka sai olla läsnä ulkopuolisena tarkkailijana tutkimuksessa, kiinnitti huomiota siihen, millä tavalla Janetin oma lääkäri systemaattisesti johdatteli Janetia kysymyksillään hyväksikäytön suuntaan. Kun Cone myöhemmin kritisoi Janetin omaa lääkäriä tämän menettelytavoista, tämä puolustautui toteamalla, että hyväksikäytön muistot ovat varmasti niin syvällä Janetissa, että "ne oli kaivettava väkisin esille". Conen mielestä Janetin oma lääkäri oli kuitenkin se, joka nimenomaan istutti nämä hyväksikäyttömuistot Janetiin.

Conen mielestä kertomukset sieppauksista voidaankin rinnastaa kertomuksiin saatananpalvonnan yhteydessä uhratuista vauvoista ja usein myös hyväksikäytöstä. Tässä yhteydessä Cone suuntaa erittäin voimakasta kritiikkiä sekä saatananpalvontaa, hyväksikäyttöä että sieppauksia tutkivia terapeutteja kohtaan. Conen mielestä juuri nämä terapeutit ovat ne, jotka usein synnyttävät koko ilmiön ja ylläpitävät sitä. Sieppausalalla toimivat terapeutit tuntevat kaikki toisensa, ovat yhteydessä toisiinsa ja vaihtavat tietoja keskenään.

KT huomauttavat myös, että sekä tri Richard Doylan että tri Edith Fiore menettivät oikeutensa toimia psykologeina Kalifornian osavaltiossa. KT:n mukaan he eivät menettäneet lupansa sen takia, että he olivat kiinnostuneita ufoista ja sieppauksista, vaan sen takia, että molemmat olivat käyttäytynet sopimattomasti potilaitaan kohtaan.

Kirjassa keskustellaan myös ns. "kadonnut sikiö" -tapauksista ja todetaan, että ei ole löytynyt ainoatakaan tapausta, jossa nainen olisi dokumentoitu raskaaksi (esim. lääkärilausuntojen avulla) ennen sikiön katoamista. Erityisesti kritisoidaan tri Jean Mundya, joka eräässä lehtiartikkelissa on todennut, että noin 9 % raskaana olevista siepatuista naisista ovat menettäneet sikiönsä, yleensä neljännessä kuukaudessa. (Kirjassa syyllistytään kuitenkin pahemman luokan virheeseen sikäli, että Mundya kutsutaan nimellä Moody, myös hakemistossa. Kirjan lähdeluettelosta ilmenee kuitenkin, että tarkoitetaan Mundya.)

KT:n mielestä ns. unihalvaukset selittävät suuren osan sieppauskokemuksista. KT toteavat myös nykyisistä tukiryhmistä, kuten esim. sieppausuhrien tukiryhmistä, että näiden tukiryhmien luonne näyttää muuttuneen nykyisin. Aikaisemmin tukiryhmän jäsen otti osaa tukiryhmän toimintaan tietyn ajan, ja parannettuaan vaivastaan, hän erosi siitä. Nykyisin tukiryhmän jäsen on mukana tukiryhmässä melkein ikuisesti. KT kertovat esimerkkejä henkilöistä, jotka ovat olleet tukiryhmien jäseninä kuusi tai jopa 14 vuotta, eikä heidän mielessään ollut edes ajatus, että eroaisivat siitä. KT:n mukaan tukiryhmistä onkin tullut esim. sieppausuhrien uusi koti ja sen jäsenistä on tullut uhrin uusi perhe. Mistään "paranemisesta" ei ole kysymyskään, vaan KT:n mielestä sieppausuhrien tilanne vain pahenee tukiryhmissä, jossa jatkuvasti vahvistetaan uhrin kuvaa siitä, että hänet todellakin on siepattu ja että sieppaukset usein edelleen jatkuvat.

Tämän kirjan mukaan siis mitään sieppausilmiötä ei ole olemassakaan. Tämä kirja sopii hyvin skeptikoille ja myös ufoharrastajien olisi syytä lukea se tasapuolisuuden nimissä, koska kirja on korkeatasoinen ja tarkka analyysi sieppausilmiöstä.

Björn Borg, 19.1.2006

takaisin ]